Puheet

06.05.2008 17:00

Puolustusministeri Jyri Häkämiehen puhe Suomen Atlantti-seuran kevätkokouksessa

Suomen Atlantti-seuran kevätkokous
Puhe
6.5.2008, Ravintola Bank

Arvoisat Suomen Atlantti-seuran jäsenet, Hyvät naiset ja herrat,

Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen keskustelu käy Suomessa vilkkaana, koska parhaillaan tunnetusti valmistellaan valtioneuvoston selontekoa aiheesta. Selonteossa vedetään keskeiset puolustuspoliittiset linjaukset ja määritellään mm. suhteemme pohjoismaiseen yhteistyöhön ja liittoutumiseen, Nato – jäsenyyteen.

Vanhasen toisen hallituksen ohjelmassa todetaan, että Suomi säilyttää mahdollisuuden liittoutua. Monet naulaavat jo teesejä, joiden mukaan Suomi ei koskaan eikä missään olosuhteissa voisi tuota liittoutumispäätöstä tehdä. Mielestäni turvallisuus- ja puolustuspoliittiset päätökset tehdään aina ajassa ja sopeuttaen päätökset toimintaympäristön muutokseen. Siksi ovien sulkeminen ennakkoon ei ole suomalaisten etujen mukaista.

Valotan jatkossa käsityksiäni pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä. Yhteistyölle on voimakas tuki niin kansalaisten kuin puolueiden taholta. Aion pohdiskella puheessani yhteistyön mahdollisuuksia kuin myös rajoituksia, jotka johtuvat mm. siitä, että eri pohjoismaiden puolustusratkaisut poikkeavat toisistaan. Teen tämän pohdiskelun ilman yrityksiä neuvoa naapureitamme tai sitoa omaa päätöksentekoamme heihin. Korostan, että kaikissa pohjoismaissa päätökset luonnollisesti tehdään itsenäisesti.

Lisäksi muistutan, että nyt selonteon valmistelun aikaan kaikilta politiikan toimijoilla on oikeus ja velvollisuus osallistua keskusteluun. Monipuolista ja avointa keskustelua tarvitaan ilman pelkoa tunnetuista leimakirveistä.

Hyvät kuulijat,

Pohjoismaisen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen yhteistyön syventäminen on viime aikoina saanut paljon palstatilaa ja herättänyt myönteisiä odotuksia sekä meillä että pohjoismaisissa naapureissamme. Olen keskustellut kollegojeni kanssa tästä aiheesta useissa eri yhteyksissä, ja myös pohjoismaiden pääministerit ja ulkoministerit ovat ottaneet puolustuspoliittisia aiheita kokousagendoilleen. Hyvä niin, sillä pohjoismaat ovat meille kulttuurisesti ja maantieteellisesti luonteva viiteryhmä. Yhteistyötä tehdään niin kahden- kuin monenvälisestikin ja lisäksi kansainvälisten järjestöjen kautta.

Pohjoismainen yhteistyö ei kilpaile muiden yhteistyömuotojen, esimerkiksi Naton rauhankumppanuuden, Nato-jäsenyyden tai EU:n turvallisuus- ja puolustuspoliittisen yhteistyön kanssa. Se ei korvaa tai sulje pois muita vaihtoehtoja, vaan se on nähtävä niitä täydentävänä elementtinä.

Yhteistyö on laajaa, vaikka pohjoismaiden puolustusratkaisut ovat niin kovin erilaisia. Norja, Tanska ja Islanti ovat Natossa, mutta niistä vain Tanska on EU:ssa. Mutta vaikka Tanska on EU:ssa, ei se kuitenkaan osallistu Unionin puolustusyhteistyöhön. Ruotsi ja Suomi taas ovat vahvasti ja aktiivisesti mukana EU:ssa, myös sen puolustusyhteistyössä, mutta ne ovat jättäytyneet Naton ulkopuolelle. Siitä huolimatta ne ovat hyviä Naton rauhankumppaneita, jopa niin sanotusti luokan parhaita oppilaita.

Arvoisat kuulijat,

Puolustusratkaisujen eroista huolimatta pohjoismailla on monia yhteisiä intressejä ja maidemme puolustushallinnot kohtaavat erityisesti samankaltaisia haasteita. Näistä haasteista keskeisin on puolustukseen käytettävän rahoituksen riittävyys. Pohjoismaisen yhteistyön kautta on ollut mahdollista löytää sellaisia yhteistyömuotoja ja –hankkeita, jotka tuovat pitkällä tähtäyksellä säästöjä kaikille osallistuville maille.

Hyvänä esimerkkinä tästä on Ruotsin ja Norjan asevoimien viime vuonna tekemä selvitys maiden puolustusalan yhteistyön syventämismahdollisuuksista. Suomi on osallistunut tähän työhön tarkkailijana ja saanut selvityksen tulokset käyttöönsä. Suomen puolustusvoimien tekemän alustavan kartoituksen mukaan kannaltamme kiinnostavia yhteistyöalueita on kaikissa puolustushaaroissa (maa-, meri- ja ilmavoimat) ja useissa eri aselaji- ja toimialatoiminnoissa. Asian valmistelu etenee Ruotsissa ja Norjassa poliittisella tasolla. Suomessa puolustusvoimat on saanut tehtävän tutkia yksityiskohtaisemmin Suomen mahdollisesta osallistumisesta saatavia etuja ja mahdollisia rajoitteita. Tämän selvitystyön tulosten odotetaan olevan käytössä alkukesään mennessä poliittista käsittelyä varten. Näin syventyvän pohjoismaisen yhteistyön mahdollisuudet voidaan ottaa huomioon myös kuluvana vuonna valmistuvassa hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa.

Yksi näkyvimmistä ja menestyksekkäimmistä yhteistyöaloista on pohjoismainen yhteistyö Nato-johtoisissa kriisinhallintaoperaatioissa. Bosniassa toimimme aikanaan osana tanskalaisvetoista pohjoismaista prikaatia ja myöhemmin taisteluosastoa. Kosovon KFOR-operaatiosta meillä on vuosien varrelta paljon kokemusta yhteistoiminnasta ruotsalaisten kanssa. Afganistanin ISAF-operaatiossa taas joukkomme toimivat aiemmin norjalaisvetoisessa PRT:ssä  (Provincial Reconstruction Team) Maimanassa ja viime kesänä tapahtuneen toimintamme keskittämisen jälkeen Ruotsin johtamassa PRT:ssä Mazar-e-Sharifissa. Tätä tiivistä yhteistyötä on syytä jatkaa. Erityisesti Afganistanin operaatiossa tarkastelemme jatkuvasti mahdollisuuksia pohjoismaisen yhteistyön syventämiseksi, mm. lääkintäevakuointien järjestämisessä sekä Afganistanin asevoimien kouluttamisessa.

Suomi ja Ruotsi ovat myös useissa yhteyksissä tehneet Natolle yhteisiä aloitteita kumppanimaiden kriisinhallintaoperaatioita koskevan tiedonsaannin parantamiseksi. Samalla on korostettu mahdollisuuksia osallistua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa operaatioita koskevaan valmisteluun. Nämä ovat olleet Suomelle pitkäaikaisia tavoitteita operaatioyhteistyössä Naton kanssa. Osittain Suomen ja Ruotsin yhteisen määrätietoisen esiintymisen seurauksena asiassa onkin saavutettu edistystä.

Naton jäseninä olevat pohjoismaat ovat puolestaan olleet valmiita antamaan näille pyrkimyksille arvokasta tukea liittokunnan sisältä. Naton pääsihteeri Jaap de Hoop Scheffer on henkilökohtaisesti kiinnittänyt asiaan huomiota ja esimerkiksi kokouksia kriisinhallintaoperaatioihin joukkoja luovuttavien kumppanimaiden kanssa on lisätty. Viimeisin osoitus tästä on Bukarestin Nato-huippukokous, jossa operaatioon osallistuvat Naton ulkopuoliset maat ensimmäistä kertaa oli kutsuttu osallistumaan valtion-/ ja hallituspäämiestasolla laajaan Afganistan-kokoukseen.

Edelleen erinomainen esimerkki pohjoismaiden välisestä yhteistyöstä on strategisen ilmakuljetuskyvyn kehittämishanke SAC (Strategic Airlift Capability). SAC on 15 maan yhteinen hanke, jonka kautta siihen kuuluvien valtioiden käyttöön hankitaan kolme raskasta amerikkalaista C-17 Globemaster kuljetuskonetta. Suomi ja Ruotsi ovat tässä hankkeessa mukana ainoina Naton ulkopuolisina maina. Muista pohjoismaista hankkeeseen osallistuu Norja.

SAC-järjestelyn avulla esimerkiksi tsunamin kaltaisessa tilanteessa pohjoismaat voisivat järjestää kansalaisilleen yhteisiä evakuointilentoja. Koneet sopivat erinomaisesti myös humanitaarisen avun kuljettamiseen. Raskaiden kuljetuskoneiden kapasiteetti tarjoaa Suomelle, Ruotsille ja Norjalle lisäksi oivallisen mahdollisuuden tiivistää yhteistyötään esimerkiksi yhdistämällä Afganistanissa olevien joukkojemme huoltolentoja.

Näen myös muita mahdollisuuksia pohjoismaisen yhteistyön edelleen syventämiselle Naton puitteissa. Esimerkiksi Suomen, Ruotsin ja Norjan välistä ilmavalvontayhteistyötä voisimme toteuttaa tukeutumalla Naton kumppanimaille avaamaan ilmatilannekuvan vaihtojärjestelyyn ASDE:en (Air Situation Data Exchange).

Suomen ja Ruotsin osallistumisesta Naton nopean toiminnan joukkoja (NATO Response Force, NRF) täydentävään toimintaan on kirjoitettu paljon. On totta, että Suomi päätyi tekemään osallistumispäätöksensä ennen Ruotsia. Olisi kuitenkin väärin väittää, että tässä tapauksessa pohjoismainen yhteistyö ei toiminut. Päinvastoin, olen erittäin tyytyväinen siitä jatkuvasta yhteydenpidosta mitä meillä päätöksentekoprosessin aikana ruotsalaisten kanssa oli. On luonnollista, että jokainen maa viime kädessä tekee päätöksensä omista kansallisista lähtökohdistaan. Suomi näki ajankohdan päätökselle olevan nyt otollinen – ja päätöstä tehdessä olimme tietoisia siitä, että Ruotsin päätös vielä viivästyy. Osallistumista harkitessamme saimme puolestamme tanskalaisilta hyödyllistä tietoa siitä, miten NRF-konseptia suunniteltiin Natossa toimeenpantavan.

Kieltämättä yhteistyö Naton puitteissa on Suomen kannalta ollut läheisintä Ruotsin kanssa, johtuen samankaltaisesta asemastamme Naton rauhankumppanuusmaina. Tämä ei kuitenkaan ole ollut esteenä yhteistyölle myös muiden pohjoismaiden kanssa, kuten edellä esitetyistä esimerkeistä voi päätellä.

Hyvät Naiset ja Herrat,

Mutta mitä jos Suomi ja Ruotsi olisivat Naton jäseniä? Voisiko pohjoismainen yhteistyö olla nykyistäkin laajempaa, ja minkälaisia muotoja se olisi voinut tai voisi tulevaisuudessa saada? Valotan jatkossa käsityksiäni aiheesta.

Jotkut suomalaiset poliitikot näyttävät ajattelevan, että Suomi olisi Naton jäsenenä tahdoton ajopuu. Meillä käydyssä keskustelussa on epäilty, että liittokunnan jäsenenä Suomi pakotettaisiin johonkin, johon se ei haluaisi osallistua. Minun on vaikea ymmärtää, mihin moiset oletukset voisivat perustua. Käsitys, että Nato on monoliitti, jossa yksittäisen jäsenmaan tahto prässätään samaan muottiin, ei ole koskaan ollut totta, eikä se ole sitä tänäkään päivänä.

Uskon, että Naton puolella osaava ja aloitteellinen pohjoismainen maaryhmä miellettäisiin myönteisenä asiana. Se ei myöskään väestöpohjaltaan noin 24 miljoonaisena kokonaisuutena olisi päätöksenteossa heittopussi.

Toinen alue, jolla yhteinen pohjoismainen kannanmuodostus olisi hyödyllistä kokonaisuuden kannalta, olisi suhtautuminen suureen ja vahvistuvaan itänaapuriimme Venäjään. Suomi ja Ruotsi tulisivat liittokunnan jäsenyyden kautta mukaan Nato-Venäjä –neuvoston toimintaan. Monet suomalaiset kavahtavat ajatusta, sillä aika monelle tuntuu iskostuneen käsitys, että me voimme hoitaa suhteemme Venäjään parhaiten kahdenvälisessä kanssakäymisessä. Heiltä tuntuu unohtuneen se, että jo nyt EU-Venäjä –suhde määrittelee pitkälle meidän suhteemme Venäjään. Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että meidän kokemuksemme ja laaja yhteistyöverkostomme Venäjän suuntaan toisi Naton sisään tervetullutta Venäjä-asiantuntemusta. Sama roolihan meillä on jo EU:n sisällä.

Nato on edelleen tärkein transatlanttisen turvallisuuspoliittisen yhteistyön foorumi. Toki kaikilla jäsenmailla on omat kahdenväliset suhdeverkostonsa yli Atlantin, mutta toisaalta on myös selkeästi havaittavissa, että Nato-jäsenyys avaa mahdollisuuksia tiiviimpään yhteistyöhön jäsenmaiden kesken myös kahdenvälisesti. Suomen kohdalla kyseeseen tulisivat ennen kaikkea jäsenyyden vaikutukset muun muassa amerikkalaiseen sotilasteknologiaan liittyvissä kysymyksissä. Mikäli suuntaisimme hankintamme Yhdysvaltoihin koko pohjoismaisen rintaman leveydeltä, saisimme varmasti aikaan myös merkittäviä säästöjä.

Lopuksi ei pidä unohtaa, että Naton olemassaolon perusta on edelleenkin se turva, jonka yhteisö voi yksittäisille jäsenilleen tarjota. Naton alkuperäinen päätehtävä, liittokunnan ulkopuolelta uhkaavan hyökkäyksen torjuminen, ei ole enää päivittäisessä toiminnassa yhtä keskeisessä asemassa kuin se oli kylmän sodan aikana. Tehtävistä ovat nousseet keskeisimmiksi Euroopan vakauden ylläpitäminen ja kriisinhallinta kaukana liittokunnan rajojen ulkopuolella. Tämän Naton perustavanlaatuisen muutoksen näkeminen on monille alan keskustelijoille ylivoimaisen vaikeaa.

Puolustussuunnittelu on silti edelleen Naton jokapäiväistä leipää. Sen kautta valmistaudutaan siihen, että liittokunnalla olisi parhaat mahdolliset välineet, standardit ja käytännöt jotta yksikään jäsenmaa ei joudu turvautumaan pelkästään omiin kansallisiin voimavaroihinsa turvallisuushaasteisiinsa vastatessaan. Tässä mielessä pohjoismaat olisivat vahva vaikuttaja Naton sisällä. Yhteistuumin suunnitellut ja suoritetut kalustohankinnat, yhteistyö kriisinhallinnassa ja eritoten yhteinen alueellisen puolustuksen suunnittelu olisivat omiaan lisäämään kaikkien pohjoismaiden vaikuttavuutta ja tukemaan Pohjolan alueen sotilaallista turvallisuutta.


Hyvät kuulijat,

Kun muistetaan, että kaikki nämä esimerkit ovat vain osa siitä yhteistyöstä ja niistä mahdollisuuksista, joita pohjoismainen yhteistyö tarjoaa, on selvää että pohjoismaisen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen yhteistyön tärkeyttä Suomelle ei voi kylliksi korostaa. Meidän pitää rohkeasti katsoa mitä voimme tehdä kahden- ja monenvälisesti pohjoismaisten ystäviemme kanssa.

Pohjoismaat ovat meille luontainen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen viitekehyksemme. Toimintamme kansainvälisen vakauden ja rauhan puolesta yhdistää meitä.

Pohjoismaisessa yhteistyössä on selkeitä liittymäpintoja muilla foorumeilla tehtävään yhteistyöhön. Näitä foorumeita ja kansainvälisiä toimijoita ovat muuan muassa YK, EU, ETYJ ja Nato. Niiden piirissä tehtävässä yhteistyössä Pohjoismailla on mahdollisuus tuoda esiin yhteisiä tavoitteita ja viedä niitä eteenpäin. Monissa tilanteissa pohjoismaisuus voi olla sellainen etu ja lisäarvo, josta ei tule luopua. Pohjoismaisen yhteistyön ei kuitenkaan tule olla itsetarkoitus, vaan sen tulee tuottaa sellaista lisäarvoa, jota ei muilla tavoin saavuteta.

Monella tapaa toimivaa olisi, jos Pohjolassa kaikki kuuluisivat kaikkeen. Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden ohella olisi eduksi, jos Norja ja Islanti kuuluisivat EU:hun ja Tanska osallistuisi Unionin jäsenenä myös järjestön sotilaalliseen kehittämiseen. Pohjolan voima on mahdollisimman suuressa yhtenäisyydessä. Siitä syystä meidän tulee näidenkin järjestöjen piirissä jatkossakin ennakkoluulottomasti ja avoimesti etsiä erilaisia yhteistyömuotoja pohjoismaisten kumppaniemme kanssa.

Hyvät kuulijat,

Ehkä kaikkein keskeisin kysymys mahdollisessa liittoutumisessa on se mitä Nato on tänään ja mihin se on menossa. Mielestäni Nato ei ole enää kylmän sodan tuote, joka valmistautuu kollektiivisesti puolustautumaan. Yhdyn Eduskunnan alaisen Ulkopoliittisen instituutin näkemykseen, jonka mukaan Natosta on tullut kansainvälispoliittinen turvallisuusmanageri.

Kun käytetään puheenvuoroja Natoon liittymisen puolesta tai sitä vastaan pitää tietää mistä järjestöstä on kysymys. Jos olemme yhtä mieltä siitä, että Nato on kansainvälisen vakauden tuottaja ja kriisien ehkäisijä ja hillitsijä, Suomen kansalaisilla on oikeus tietää se. Keskustelu turvallisuuspoliittisen ympäristön muutoksesta ja sen vaiktuksesta Suomeen jatkukoon.


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä