Puheet
Ministeri Niinistön juhlapuhe Tammisunnuntain muistojuhlassa 29.1.2017
Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvät vapaussodan perinteiden vaalijat, arvoisa juhlayleisö
Yksi virstanpylväs isänmaan historiassa saavutetaan tänä vuonna, kun saamme juhlia Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä. Joulukuun kuudentena päivänä hiljennymme kunnioittamaan itsenäistä isänmaatamme. Siniristiliput liehuvat. Televisiosta katsomme puolustusvoimien valtakunnallista paraatia ja linnan juhlia. Ikkunoihin sytytämme kaksi sinivalkoista kynttilää.
On loogista, että itsenäisyyttä juhlitaan juuri joulukuun kuudentena. Onhan se päivä, jona korkeimman vallan käyttäjäksi julistautunut eduskunta hyväksyi senaatin antaman itsenäisyysjulistuksen. Koko itsenäisyyskehitystä ei kuitenkaan voida pelkistää tuohon yhteen päivään. Itsenäistyminen ei tapahtunut yhdessä hetkessä vaan kyseessä oli pitkä prosessi, joka eteni Suomen saadessa autonomisen aseman osana Venäjän keisarikuntaa.
Arvoisa juhlayleisö
99 vuotta sitten, tammikuussa 1918, Suomi oli muodollisesti itsenäinen. Maa ei kuitenkaan ollut päässyt irti entisestä emämaastaan. Vaikka Neuvosto-Venäjä oli tunnustanut Suomen itsenäisyyden, oli venäläisiä joukkoja edelleen maassa kymmeniä tuhansia. Neuvosto-Venäjän johto ei pitänyt kiirettä joukkojen kotiin kutsumisessa. Suomi oli osa Pietarin puolustusjärjestelmää sodassa Saksaa vastaan. Venäläiset myös toivoivat, että Suomessa käynnistyisi vallankumous ja Suomi liittyisi osaksi sosialististen valtioiden onnellista perhettä.
Senaatti oli kuitenkin päättänyt, että itsenäisyys toteutetaan myös käytännössä. Järjestys oli palautettava ja venäläiset joukot riisuttava aseista. Tehtävä annettiin kenraali Mannerheimille.
Ei ollut sattumaa, että Mannerheim otti juuri Etelä-Pohjanmaan tukialueekseen. Syitä oli monia.
Ensinnäkin Etelä-Pohjanmaalla oli suojeluskuntalaisia tavallista enemmän. Alueelta löytyi myös enemmän aseistusta ja päällystöä kuin muualta maasta. Jääkärien etujoukosta muodostettu ja johtajansa Juho Heiskasen mukaan nimetty koulutusrengas, Heiskasen staabi, oli organisoinut Saksasta tuotujen aseiden jakelun ja ryhtynyt kouluttamaan tulevia vapaustaistelijoita. Toiminnan tuloksena Etelä-Pohjanmaalla oli vuoden 1918 alkaessa jo lähes 3000 jääkäreiden peruskouluttamaa miestä.
Maantiedekin on tekijä, joka suosi Pohjanmaata. Alueelta oli hyvät yhteydet ulkomaailmaan niin meritse kuin maitsekin ja vastustajan oli vaikea tulla alueelle suuremmilla joukoilla. Ainoa merkittävä hyökkäysura oli Tampereelta Seinäjoen kautta pohjoiseen kulkenut Pohjanmaan rata.
Oma merkityksensä oli myös pohjalaisella kansanluonteella. Etenkin sellaisten arvojen kuin itsenäisyystahdon ja vapaudenrakkauden katsotaan olevan olennainen osa pohjalaisuutta. Vapaudenrakkaudesta ja uhrivalmiudesta kotimaakunnan ja koko maan puolesta kertoo historia: nuijasota, iso viha, Suomen sota sekä Etelä-Pohjanmaalla vahvana elänyt aktivisti- ja jääkäriliike.
Mannerheim matkusti Vaasaan 18. tammikuuta ja aloitti välittömästi esikuntansa − tulevan päämajan − perustamisen. Mannerheim toivoi, että aikaa järjestelyihin olisi ollut enemmän, mutta tapahtumat vyöryivät edelle.
Viipurissa tapahtui 19. tammikuuta aseellinen välikohtaus venäläisten tukemien punakaartilaisten ja suojeluskuntalaisten välillä, minkä seurauksena Karjalassa alkoi väkivallantekojen sarja. Tapahtumat Karjalassa heijastuivat myös Etelä-Pohjanmaalle.
Karjalasta saapui Pohjanmaalle sähkösanoma, jossa luki: ”Karjala nousee kaikin miehinensä vapauttamaan maata anarkian häpeästä. Luotamme urheiden Pohjanmaan miestenkin täyttävän velvollisuutensa.” Etelä-Pohjanmaalla viesti vaikutti kuin kipinä ruutitynnyrissä. Kärsimättömäksi muuttuneiden suojeluskuntalaisten mielestä odottelun aika oli ohi. Olisi toimittava ennen vastapuolta ja temmattava aloite.
Tänne Lapualle kokoontui 23. tammikuuta ainakin 600 - 700 kiväärein, kirvein ja puukoin aseistautunutta suojeluskuntalaista, joilla oli tarkoituksena riisua venäläiset aseista. Piiripäällikkö kenraalimajuri Paul von Gerich kuitenkin kielsi suojeluskuntalaisia käymästä venäläisten kimppuun, mikä suojeluskuntalaisten keskuudessa aiheutti melkoisen metelin. Kiellon taustalla oli senaatista saatu tieto, että Suomen asemasta käytiin parhaillaan kansainvälisiä neuvotteluja, minkä vuoksi venäläisiä ei saisi hätyyttää. Vetoaminen maan etuun tehosikin nuriseviin suojeluskuntalaisiin, jotka lopulta saatiin hillittyä. Taisteluhenkeä ei miehiltä kuitenkaan puuttunut.
Ennen joukkojen hajaantumista suojeluskuntien päälliköksi valittu Matti Laurila kokosi joukkonsa katselmukseen Lapuan yhteiskoulun pihamaalle ja piti puheen. Siinä hän ilmoitti uskovansa, ettei toiminnan hetki ollut kaukana ja toivovansa, että kaikki suojeluskuntalaiset silloinkin tietävät velvollisuutensa.
Sotatoimien aloittamista koskevan taistelukäskyn Mannerheim antoi 25. tammikuuta. Samana päivänä, jolloin senaatti julisti suojeluskunnat hallituksen joukoiksi. Käskyn mukaan suojeluskuntalaisten oli tammikuun 27. ja 28. päivän välisenä yönä yllätettävä ja riisuttava aseista Etelä-Pohjanmaan venäläiset varuskunnat.
Vähän ennen aseistariisuntaoperaation käynnistämistä jännitys suojeluskuntalaisten keskuudessa kohosi huippuunsa. Jussi Malkamäki on kirjoittanut aiheesta eloisan silminnäkijäkuvauksen täältä Lapualta:
”Iltapimeässä 26.1.1918 pysähtyi vaahtoava hevonen rekineen Kosolan pihaan Lapualla. Reestä astui ripein askelin upseerin ratsuturkkiin puettu kenraali Paul von Gerich, seuranaan kirjailija Artturi Leinonen. Hän kättelee kaikki, imien piippuaan. ´Hyvä päivä, hyvä päivä! Nyt me alka. Me ammu ne, kun pane vastaan. Muistakaa sano pojille, ne tähtä ryssä mu-, mu-, mu, niin, sinne niin, muuten ampu yli, eikä mitä hyöty. Nyt me alka…´ ” Näin von Gerich puhui tapansa mukaan änkyttäen, mutta yleisönsä ottaen.
Odottamassa olleet miehet tunsivat saaneensa sähköiskun. Vihdoin jännitys purkautuisi toiminnaksi.
Hyvä juhlayleisö
Tammisunnuntai oli käännekohta nuoren Suomen historiassa. Etelä-Pohjanmaalta liikkeelle lähtenyt taistelu viitoitti tien vapauteen.
Tammikuun 1918 tapahtumat ovat merkittäviä myös puolustusvoimien historian näkökulmasta. Keskustelua voidaan käydä siitä, syntyikö Suomeen puolustusvoimat silloin, kun eduskunta antoi senaatille valtuudet järjestyksen palauttamiseksi maahan, vai silloin kun Svinhufvud antoi valtuudet Mannerheimille vaiko silloin kun senaatti julisti suojeluskunnat hallituksen joukoiksi. Selvää joka tapauksessa on, että Suomen puolustusvoimat täyttää ensi vuonna 100 vuotta.
Ihmiselämässä 100 vuotta on pitkä aika. Harva meistä selviytyy niin pitkään ja nekin, jotka selviytyvät, kärsivät erilaisista vanhuuden mukanaan tuomista murheista. Puolustusvoimia vanhuuden vaivat eivät kuitenkaan rasita. Organisaatio pysyy elinvoimaisena, kun sen osat jatkuvasti uudistuvat. Tämä koskee niin henkilöstöä kuin sen käytössä olevaa kalustoakin.
Suomen yleiseen asevelvollisuuteen perustuva puolustusratkaisu on yksi uudistumista ylläpitävä voima. Asevelvollisuuden ansiosta puolustusvoimat saa joka vuosi riveihinsä uuden ikäluokan, joka ensin varusmiespalveluksessa ja sen jälkeen reservissä antaa oman panoksensa Suomen itsenäisyyden säilymisen puolesta. Asevelvollisuus on myös kansaa yhdistävä, kansakokonaisuutta rakentava järjestelmä. Se on perusta, jonka varaan maamme puolustus on turvallisesti jo vuosikymmenten ajan voitu rakentaa.
Jotta puolustuksemme säilyisi uskottavana, on myös puolustusvoimien kalustoa uusittava. Tällä vaalikaudella se tarkoittaa etenkin tärkeimmän puolustushaaramme, maavoimien vahvistamista, sillä ensi vuosikymmenellä edessämme ovat meri- ja ilmavoimien kaluston uudistamiseksi toteutettavat suurhankinnat.
Hankkeiden rahoitus on herättänyt keskustelua. On totta, että kustannukset ovat merkittävät. Vaadittavat taloudelliset uhraukset ovat heikkenevässä turvallisuustilanteessa kuitenkin vaatimattomia verrattuna niihin uhrauksiin, joita vapaussoturimme sata vuotta sitten tekivät. Nyt on meidän vuoromme kantaa vastuu Suomesta ja sen itsenäisyydestä.
Hyvä juhlayleisö
Vuoden 1918 tapahtumat ovat tutkituimpia ja kiistellyimpiä vaiheita Suomen historiassa. Kysymys siitä, mihin sotaan − vapaus- vai sisällissotaan − eteläpohjalaiset tuolloin lähtivät, on aika ajoin puhuttanut.
Kiistatonta on, että sota alkoi Etelä-Pohjanmaalla vapaussotana, vapaaehtoisten pohjalaistalonpoikien aseellisena kansannousuna venäläistä miehittäjää vastaan. Tiedossa toki oli, että vastassa olisi myös punaisia suomalaisia. Sota olikin eittämättä yhdistelmä vapaus- ja sisällissotaa. Etelä-Pohjanmaan osalta voidaan kuitenkin perustellusti puhua vapaussodasta, sillä sellaiseen maakunnan vapaussoturit kokivat menevänsä.
Vapaussota-sana kertoo myös sodan historiallisen merkityksen. Vapaussodan myötä itsenäiseksi julistautuneesta Suomesta tuli miehittäjistä vapaa, itsenäinen Suomi.
Hyvä juhlayleisö
Kiitos vapaussoturien, ja talvi- ja jatkosodan veteraanien, Suomi on saanut kehittyä nykyisen kaltaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Sen eteen on tehty työtä ja sen eteen on taisteltu.
Tänään täällä Lapualla vietettävä Tammisunnuntain juhla tekee kunniaa kaikille Suomen vapauden edestä taistelleille. Tammisunnuntain perinne muistuttaa meitä siitä, miten ankarin ponnistuksin Suomen vapaus on hankittu. Ilman vahvaa tahtoa ei mitään suurta voida saavuttaa.
Toivotan teille kaikille hyvää Tammisunnuntaita ja itsenäisen Suomen juhlavuotta.