Puheet
Puolustusministeri Jussi Niinistön puhe Lotta-valokuvanäyttelyn avajaisissa
Arvoisat lotat, pikkulotat , sotilaskotisisaret, kotirintamanaiset, hyvät naiset ja herrat
Haluan näin aluksi onnitella ja kiittää näyttelyn järjestäjää ja sen tukijoita arvokkaasta maanpuolustus- ja perinnetyöstä. Isänmaamme juhlavuosi koostuu suuresta joukosta erilaisia tapahtumia, jotka koskettavat historiamme eri aikakausia ja toimintoja. Sotiemme perinnön vaaliminen on erityisen tärkeää. Se on kansakokonaisuuden vaalimista.
Käsillä olevaan näyttelyyn on ikuistettu suomalaisia lottia , pikkulottia ja sotilaskotisisaria. Kuviin on piirtynyt täällä tänään paikalla olevia naisia, joiden nuoruusvuodet täyttyivät velvollisuuksista. Naisia, joille yhteinen etu oli tärkeämpää kuin oma etu; naisia, jotka vaaransivat terveytensä ja henkensä isänmaamme puolesta.
Lottien tehtävät olivat moninaiset, kuten tiedämme. He vastasivat paljolti aisti-ilmavalvonnasta niin rintaman läheisyydessä kuin selustassa. Muonituslotat työskentelivät kaikkialla maamme muonituskeskuksissa. Pelkästään sotatoimialueella oli satoja erillisiä lottien ylläpitämiä muonituspisteitä. Haavoittuneet sotilaamme saivat hoitoa lääkintälotilta niin rintamalla kuin selustassakin.
Kaatuneiden evakuoimiskeskuksissa työskentelevät lotat valmistelivat sankarivainajat viimeiselle matkalleen kohti kotiseudun sankarihautausmaita.
Lottien apuna oli kymmeniä tuhansia pienempiä käsipareja. Pikkulotat uurastivat Lotta Svärd-järjestön monilukuisissa jaostoissa: auttamassa muonituksessa, kokoamassa lääkintävarusteita ja keräämässä lumppuja tai muuta kierrätettävää tavaraa sotatuotannon raaka-aineeksi. He vapauttivat työllään suuren joukon vanhempia sisariaan raskaampiin tehtäviin.
Sotilaskotisisaret toivat välttämättömän tuulahduksen rauhaa rintaman ankeisiin olosuhteisiin. Kiinteät ja liikkuvat kanttiinit soivat lyhyen, mutta välttämättömän lepohetken sotilaille. Sotilaskoti pyrittiinkin perustamaan kaikkialle, missä sotajoukkoja oli ryhmitettynä.
Arvoisat kuulijat
Naisilla ja vapaaehtoisjärjestöillä oli merkittävä asema Suomen sotaponnisteluissa. Lotta Svärd-järjestön ja Sotilaskotiyhdistyksen lisäksi muun muassa Martat, Maatalousnaiset ja Työläisnaisliitto kantoivat kortensa yhteiseen kekoon. Yleisen ilmapiirin on luonnehdittu suosineen vapaaehtoistoimintaa sotiemme aikana. Millainen on ja voisi olla vapaaehtoisjärjestöjen asema tämän päivän maanpuolustuksessa?
Kysymys on varsin ajankohtainen. Valtioneuvosto hyväksyi hiljattain historiamme ensimmäisen puolustusselonteon. Siinä käsitellään myös vapaaehtoisen maanpuolustuksen asemaa. Vapaaehtoista maanpuolustusta tullaan kehittämään pohjoismaisen mallin mukaan. Tähän liittyvä selvitystyö on käynnissä ja odotamme tuloksia kuluvan syksyn aikana.
Edellä mainitsemani selvitys kattaa ensi sijassa Maanpuolustus-koulutusyhdistyksen toiminnan, mutta sen tarjoaman koulutuksen lisäksi vapaaehtoiselle maanpuolustustyölle on suuri tilaus kokonaismaanpuolustuksen kentässä. Maanpuolustus muodostaa kokonaisuuden, jonka saralla on tilaa lukuisille toimijoille – aivan kuten sotiemme aikana.
Suomalaisen yhteiskunnan kriisinsietokyky, resilienssi, kuten muodikkaasti asia ilmaistaan, on maailman kärkiluokkaa. Emmehän kylmän sodan päätyttyä hylänneet täysin kokonaismaanpuolustuksen – totaalisen maanpuolustuksen – ajatusta. Tästä huolimatta kehitettävää ja vapaaehtoistyön kohteita on runsaasti. Suomalainen yhteiskunta on monimutkaisempi ja useampia kerroksia sisältävä kuin sotiemme aikana. Maatalousyhteiskunnasta on muodostunut tietoyhteiskunta, jonka haavoittuvuudet nekin ovat erilaisia kuin 40-luvulla.
En lähde pohtimaan syvällisemmin vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimintakenttää, mutta selvää on, että potentiaalia ja mahdollisuuksia on runsaasti. Jokaiselle käsiparille olisi käyttöä myös tämän päivän ja tulevaisuuden kriisissä. Suomi on juuri niin kestävä kuin suomalaiset yhdessä.