Tiedotteet

11.09.2018 15:00

Puolustusministeri Jussi Niinistön lausunto Ahvenanmaan maakunnan hallituksen kanssa käydyistä keskusteluista

Ensimmäiseksi haluan kiittää maaneuvos Katrin Sjögreniä ystävällisestä kutsusta vierailla Ahvenanmaalla. Meillä on ollut tänään ilo käydä hyviä ja rakentavia keskusteluita Ahvenanmaan maakunnan hallituksen edustajien kanssa ja haluan kiittää siitä kaikkia keskusteluun osallistuneita.

Olemme keskustelleet Itämeren turvallisuustilanteesta ja Ahvenanmaan erityisasemasta. Haluan tässä yhteydessä todeta, että puolustushallinto kunnioittaa jatkossakin demilitarisointisopimusta. Kuten olen aikaisemminkin sanonut, Ahvenanmaan demilitarisointi tekee puolustusvalmiuden rakentamisesta ja ylläpitämisestä haastavaa, mutta hyvällä yhteistyöllä ja molemminpuolisella tiedonvaihdolla haasteeseen kyetään vastaamaan, kuten koko itsenäisyytemme aikana on tehty.

Puolustusvoimien pysyvän sotilaallisen läsnäolon puuttuminen Ahvenanmaalta voisi nopeasti kiristyvässä kansainvälisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa toimia myös houkuttimena muille Itämeren alueen sotilaallisille toimijoille, siksi puolustushallinnon ja Ahvenanmaan maakunnan hallituksen hyvin toimivasta yhteistyöstä on tärkeää viestiä aktiivisesti.

Puolustushallinnon tehtävänä on turvata maamme koskemattomuus ja sitä kautta itsenäisyytemme. Tämä koskee myös Ahvenanmaata. On yhteinen intressimme, että maanpuolustuksen ja Ahvenanmaan erityisasema kyetään sovittamaan yhteen pragmaattisesti. Asiaan ei liity dramatiikkaa, mutta ulkopuolisille ei saa jäädä tilaa spekuloida Ahvenanmaan asemalla taikka Suomen puolustusvoimien kyvyllä tarvittaessa puolustaa saaria, aivan kuten koko muutakin Suomea.

Lopuksi haluan vielä mainita sen erinomaisen ohjelman, joka minua varten on laadittu. Vierailut viranomaiskohteissa olivat kiinnostavia, mutta historiaharrastajana arvostan lisäksi ohjelmassa olevia käyntiä maakuntamuseoon sekä vierailuja Bomarsundin ja Kastelholman linnoituksiin.

Jussi Niinistö 


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä