Puolustusministeri Seppo Kääriäinen, Kadettikunnan puhe

Eurooppalaisen puolustuksen näkymät ja Suomi Arvoisat kadettikunnan jäsenet, naiset ja miehet Kiitän kutsusta saada esittää ajatuksia kadettikunnan syyskokouksessa todella ajankohtaisesta ja suuresta kysymyksestä, Suomen suhteesta Euroopan Unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen.

Pidän tärkeänä sitä, että te aatteellisen kadettikunnan jäseninä ja näin sotilaallisen maanpuolustuksemme henkisenä selkärankana, seuraatte aktiivisesti turvallisuusympäristössämme tapahtuvia muutoksia ja annatte oman panoksenne muovatessamme kansallisia linjauksia nykyhetken ja tulevaisuuden turvallisuuskysymyksiin.

Suuria asioita on pöydällä, kun samanaikaisesti NATO ja EU ovat sekä laajentumassa että uudistumassa. HVK etenee, turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelu on hyvässä vauhdissa. Suomen valinnoissa ja päätöksissä vaaditaan harkintaa, viisautta ja vastuullisuutta.

Pääministeri Vanhasen hallitus piti Suomen virallisia tavoitteita HVK:ssa määriteltäessä tärkeänä, että unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa kehitetään osana yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa unionin kokonaisuutta vahvistavalla tavalla. Suomi ei ole passiivinen tarkkailija, vaan osallistuu aktiivisesti yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen kaikilla yhteisesti sovituilla aloilla. Eduskunta vahvisti tämän kaikkea neuvottelutyötämme ohjaavan perusperiaatteen.

Tulevilla maamme turvallisuuspoliittista asemointia ja puolustusjärjestelmäämme koskevilla ratkaisuilla on oltava kansalaisten aito, laaja tuki, ja ratkaisujen tulee perustua tarkkaan arvioon turvallisuusympäristöstä. Ratkaisujemme on ajettava ensisijaisesti omia etujamme. Tärkeimpinä mittareina ovat itsenäisyytemme ja turvallisuutemme.

Liittoutumattomuus tai liittoutuminen eivät ole itsetarkoituksellisia päämääriä. Ne ovat poliittisia välineitä, joilla valtio voi uskottavimmin turvata itsenäisyytensä ja elintärkeät kansalliset etunsa. Varhemmin puolueettomuuteen perustuva ulkopolitiikka ja nyttemmin sotilaallinen liittoutumattomuus ovat palvelleet Suomen turvallisuuspoliittisia päämääriä kelvollisesti.

”Aikaansa seuraava liittoutumattomuus” – joka kuvaa jollakin tavalla historiallisessa jatkumossa poliittista ajattelutapaamme – mahdollistaa myös jatkossa sen, että voimme rauhassa tarkastella ja päättää, mikä vaihtoehto on tulevaisuudessa paras.

Mikään valtio ei voi toteuttaa sotilaallista liittoutumattomuutta, jollei sen puolustus ole uskottava. Lähtökohtanamme on, että meillä on sekä luja poliittinen tahto että riittävät taloudelliset edellytykset ylläpitää sellaista kansallista puolustuskykyä, joka muodostaa uskottavan kynnyksen sotilaallisen voimankäyttöä ja sillä uhkaamista vastaan. Tämä edellyttää sitä, että puolustushallinnolle turvataan pitkäjänteisesti riittävät resurssit. On turvattava sekä materiaaliset resurssit riittävillä hankinnoilla että henkilöstöresurssit, määrälliset ja laadulliset, yleisen asevelvollisuuden kautta.

***

Suomi toimii tavoitteensa puolesta yhteistyössä muiden maiden ja kansainvälisten järjestöjen kanssa. Lähtökohtanamme on, että Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvostolla on ensisijainen vastuu maailmanlaajuisesta turvallisuudesta. Osallistumalla YK:n rauhaturva- ja humanitaarisiin operaatioihin Suomi osoittaa kansainvälistä yhteisvastuuta. Pienten maiden etujen mukaista on se, että YK:lla on vahva asema.

Kriisinhallintatoiminnasta on muodostunut välttämätön ja luonnollinen osa myös kansallisen puolustuksen kehittämistä. Puolustusvoimien kannalta tärkeää kokemusta saadaan osallistumisesta eri rauhanturvaoperaatioihin olivat ne sitten YK:n, NATOn tai EU:n toimeenpanemia. Operaatiot antavat niihin osallistuville arvokasta kokemusta – ja näin teemme myös sen takia, että se on oikein ja että meillä on vauraana maana mahdollisuus auttaa muita.

Joukkotuhoaseiden hallitsematon leviäminen ja kansainvälinen terrorismi nähdään enenevästi kansallista turvallisuutta uhkaavana tekijänä. Tuudittaudumme pohjoisena ja syrjäisenä maana helposti siihen, että emme ole ensisijaisesti minkään uhkan kohteena. Terrori-iskujen mahdollisuutta ei Suomenkaan osalta voida enää poissulkea. Meidän on osallistuttava myös oman etumme nimissä aktiivisesti kaikkiin sellaisiin toimenpiteisiin, joilla kansainvälinen yhteisö estää terrorismin leviämistä ja poiskitkee terrorismin syitä.

Suomessa terrorisminvastainen toiminta kuuluu sisäministeriölle ja poliisin vastuulle. Yhteistoimintaa hallinnonalojen kesken on entisestään lisättävä. Uusien uhkien hallintaa ei pidä asettaa vastatusten perinteisten puolustustehtävien kanssa. On mahdollista, että puolustusvoimille esitetään jatkossa entistä enemmän toiveita osallistua tavalla tai toisella tähän yhteiseen toimintaan. Siihen on viisasta varautua myös puolustushallinnossa.

***

Euroopan Unionin pyrkimys ei ole muuttua NATOn kaltaiseksi sotilasliitoksi eikä se olisi viisastakaan, mutta ollakseen uskottava kansainvälinen toimija Euroopan Unionilla täytyy olla käytettävissään nykyistä toimivampi ja vahvempi kriisinhallintakyky.

Unioni voi jo nyt asettaa sotilaallisia ja siviilivoimavaroja käyttöön Unionin alueen ulkopuolella toteutettaviin ns. Petersbergin tehtäviin rauhan säilyttämiseksi ja kansainvälisen rauha lujittamiseksi YK:n peruskirjan mukaisesti. Näiden tehtävien lisäksi hallitusten välisessä konferenssissa keskustellaan yhteisistä toimista aseidenriisunnan alalla, neuvonnasta ja tuesta sotilasasioissa, konfliktinestosta, terrorismin torjunnan tukemisesta kolmannen maan pyynnöstä sekä vakauttamisoperaatioista konfliktien jälkihoidossa. Suomen näkökulmasta nämä Petersbergin tehtävien laajennukset ovat kutakuinkin ongelmattomia – me voimme ne hyväksyä.

Konventin puheenjohtajiston esityksen kuudes alakohta (40.6.) muodostaa Suomen ja monen muunkin jäsenmaan kannalta ongelman. Siinä esitetään pienemmän suljetun ryhmän muodostamista, eli ns. ”rakenteellista yhteistyötä”. Siihen osallistuville asetettaisiin sotilaallisia voimavaroja koskevat sitoumukset, ja vain näiden maiden suljettu ryhmä hyväksyisi omassa kokoonpanossaan mahdollisia uusia jäseniä ja tekisi yhteistyön kohdetta koskevia päätöksiä.

Unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on kriisinhallintatoimintaa ja siihen varautumista. Se on yhteistä toimintaa sanan vaativassa merkityksessä. Tähän perustoimintaan ehdotettu ”rakenteellinen yhteistyö” jakaisi niin kriisinhallinnan, EU:n jäsenvaltiot kuin koko EU:nkin kahtia. Syntyisi itsenäisesti toimiva ryhmä, joka saattaisi toimia erillään koko unionin kriisinhallinnasta ja olisi omiaan hajottamaan unionin yhtenäisyyttä. Parasta olisi, että rakenteellisen yhteistyön mallista luovutaan, mikä on myös Suomen neuvottelutavoite. Mikäli rakenteellista yhteistyötä tavoitellaan, sen täytyy olla luonteeltaan avointa. Näen tällä hetkellä, että suljetun ryhmän muodostuminen EU:n sisään on navakassa vastatuulessa.

Konventin puheenjohtajiston esityksissä on myös kaksi ehdotusta, jotka tähtäävät yhteisen puolustuksen järjestämiseen. Jo nykyinen sopimus antaa Eurooppa -neuvostolle mahdollisuuden siirtää yksimielisellä päätöksellä Unionin yhteiseen puolustukseen. Se on jäänyt juhlapuhetavoitteeksi, jota juuri kukaan ei ole tosissaan ajanut. Samainen puheenjohtajisto esittää lisäksi, että siihen asti kunnes yhteinen puolustus on perustettu, unioniin luotaisiin tiiviimpi yhteistyö turvatakuiden muodossa (kohta 40.7.). Tässä ei enää olisi kysymys ESDP:n mukaisesta kriisinhallinnasta Unionin ulkopuolella, vaan uudesta puolustusliitosta. Suomi neuvottelee tämän kohdan poisjättämisestä.

Puheenjohtajisto esittää lisäksi ns. solidaarisuuslauseketta. Sen alaisuuteen liitetään luonnonkatastrofit, suuronnettomuudet ja terroriuhat. Suomi tukee lauseketta. Samaa on sanottava puolustusmateriaalivirastosta, josta vallitsee EU:n jäsenmaiden kesken yksituumaisuus. Virasto perustetaan ensi vuonna Euroopan maiden johtajien päätöksellä. Suomi hyötyy tästä järjestelmästä.

***

Kansainväliset kriisinhallintatehtävät ovat perinteisesti olennainen ja näkyvä osa Suomen turvallisuuspolitiikan keinovalikoimaa. Kansainväliset tehtävät eivät rasita puolustusvoimia voimavaroja kohtuuttomasti. Kansainvälistä kriisinhallintaosuuttamme emme toteuta kansallisen puolustuksen kustannuksella. Resurssimme on mitoitettu realistisesti ja oikein, sillä vain 2 – 3 %:a puolustusmenoista käytetään kansainväliseen toimintaan. Toinen mokoma tulee UM:n budjetista. Puolustusvoimien toiminta kansainvälisten kriisien ennaltaehkäisyssä ja rajoittamisessa ovat näkyvin osa perustellessamme puolustuksen uskottavuutta, joka määritetään pääosin rajojemme ulkopuolella.

Valtaosa eurooppalaisen puolustusyhteistyön kehittämiseen suunnitelluista ratkaisuehdotuksista on Suomen kannalta hyödyllisiä ja kannatettavia. On tärkeää, että unionin keinovalikoimaan sisältyy enenevästi siviilikriisinhallinnan mekanismeja, joilla pyritään ennaltaehkäisemään kriisejä ja joilla voidaan rakentaa kriisialueiden ihmisten elämää ja korjata ja parantaa olosuhteita mahdollisen sotilaallisen väliintulon jälkeen siinä tapauksessa, että kriisi on pakko rauhoittaa sotilaallisesti. Suomen rauhanturvaamisprofiili on vahva ja uskottava. Historian näytöt ovat vakuuttavia. Suomalaisten sovittelu- ja välitystaitoihin luotetaan. Meidän kannattaa vahvistaa siviilikriisinhallinnan elementtejä sotilaallisen rauhanturvaamisen rinnalla myös kansallisen edun näkökulmasta.

Unionilla on tarvittaessa ja yhteisesti päätettäessä oltava kyky toteuttaa perinteistä rauhanturvaamista järeämpiä operaatioita joko itsenäisesti tai Berlin + sopimuksen mukaisesti. EU:lle NATOn suunnittelu- ja voimavaroja takaava Berlin + sopimus on osoittautunut toimivaksi ja molemmille osapuolille hyödylliseksi. Pyrkimykset rakentaa päällekkäisiä suunnittelu- ja johtamisrakenteita merkittävissä määrin NATOn ohelle ovat tarpeettomia.

Suomi käy paraikaa muiden jäsenvaltioiden kanssa tiiviitä ja vaikeita neuvotteluja Euroopan unionin uudesta perussopimuksesta – ja siihen liittyen yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Suomi on asettanut omat tavoitteensa hallitusti ja laajalla yksimielisyydellä. Eduskunta on siunannut hallituksen esittämät neuvottelutavoitteet. Neuvottelujen alkutunnelmien perusteella Suomen näkökohdat saavat laajaa tukea. Mahdollisuutemme onnistua HVK:ssa ovat kohtalaiset. Nyt on kaikin tavoin tuettava Suomen neuvottelupositiota. Pahinta olisi, että juuri nyt neuvottelujen ollessa tiiviissä vauhdissa ja tulossa herkkiin ratkaisuvaiheisiin, Suomessa alettaisiin ”koohottamaan” joistakin uusista huonosti perustelluista vaihtoehdoista oman kansallisen puolustusratkaisumme osalta. Lehdissä voi kirjoittaa mitä tahansa, mutta neuvottelutehtäviin asetetut ja poliittisessa vastuussa olevat neuvottelijat eivät voi toimia kampanjajournalistien kirjoitusten mukaan.

***

Hallitus valmistautuu par´aikaa vuoden 2004 selontekoon aktiivisella otteella. Vuoden 2001 selonteko oli luonteeltaan välitarkistus. Eduskunnan päätöksessä korostetaan, että vuoden 2004 selonteossa on toimintaympäristömme perusteellisen analyysin pohjalta punnittava pohjamutia myöten myös turvallisuus- ja puolustuspoliittinen peruslinjaus. Nyt Suomi toteuttaa hallitusohjelmassa vahvistettua sotilaallisen liittoutumattomuuden ja kansallisen puolustuksen politiikkaa. Selonteon käsittely on luonnollinen ja realistinen asiayhteys katsoa yhdessä Suomen tulevaisuuslinjausta.

Vuoden 2004 selontekoa valmisteltaessa hallituksen ja eduskunnan tulee muodostaa vastaus siihen kovaan kysymykseen, vastaako Suomen nykyinen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen linja parhaalla mahdollisella tavalla turvallisuusympäristössämme ja Euroopan unionin sisällä tapahtuvissa muutoksissa maamme kansallisia etuja. Kansalaiset antavat poikkeuksellisen vahvan hyväksynnän Suomen turvallisuuspoliittiselle nykylinjalle. Suomalaisten maanpuolustustahto on korkealla ja oman maan puolustuksen uskottavuuteen luotetaan. Asevelvollisuus luo mihin tahansa ammattiarmeijaan verrattuna todella ammattitaitoisen reservin ja korkean maanpuolustustahdon. Järjestelmä toimii hyvin, ja sen perusta on kunnossa.

Valtiojohdolle ja Suomen kansalle on turvattava mahdollisuus kulloisenkin tilanteen edellyttämiin perusratkaisuihin. Operatiivisen suunnittelun ammattilaisina tiedätte, että jos tilanne muuttuu, ei aikaisempaan tilanteeseen sovitetusta operatiivisesta suunnitelmasta saa pitää härkäpäisesti kiinni. Meidän tulee kehittää puolustusjärjestelmän rakenteen ja toimintaperiaatteiden sekä puolustusmateriaalin yhteensopivuuden osalta kykyämme ottaa apua vastaan, tai toisin sanoen kykyä ottaa materiaalia ja joukkovahvistuksia johtoomme, ”jos” tämä katsotaan tarpeelliseksi. Tämä ”jos” on poliittinen päätös. Se kuuluu Eduskunnalle ja valtionjohdolle.

Lähestyessämme tämän vuosikymmenen loppua, pienennetään asevoimiemme sodan ajan vahvuutta merkittävästi, mutta maanpuolustamiseen varaudutaan jatkossakin koko valtakunnan alueella. Suomi ei ole luopumassa yleisestä asevelvollisuudesta eikä alueellisesta puolustusjärjestelmästä. Nämä melkeinpä kiveen hakatut periaatteet eduskunta päätti vuoden 2001 selonteossa ohjeviittoina ensi vuoden selonteon valmisteluun. Sijaintimme ja erityisolomme asettavat puolustuskyvyllemme suuremmat vaatimukset kuin pohjoismaisille naapureillemme puhumattakaan Euroopan läntisimmistä maista. Sodan ajan puolustusvoimamme ovat myös pohjoisten alueiden turvallisuutta ja vakautta vahvistavat tekijät. Tällä on merkitystä Pohjolan ja Itämeren alueen lisäksi niin Venäjälle kuin NATOllekin.

Euroopan unionin yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on NATOn rauhankumppanuuden ohella Suomelle tärkeä kanava kansainväliseen sotilaalliseen puolustukselliseen yhteistyöhön. Osallistumisemme kansainväliseen kriisinhallintaan on lisännyt paitsi Euroopan myös suomalaisten turvallisuutta.

***

Hyvät kadettiupseerit,

Toivotan sekä kadettikunnalle että kaikille Teille menestystä tärkeässä maanpuolustustyössä. Muutos on jatkuva tila – halusimmepa tai emme. Puolustusvoimien muutosta johtavat osaltaan kadettiupseerit. Maanpuolustuksen ammattilaisina teiltä kysytään – niin poliittisten päättäjien puolelta kuin kansankin suunnalta – sotilaallisia ja sotilaspoliittisia arvioita maailman nykymenosta, kriisipesäkkeiden vakavuudesta ja omasta turvallisuusympäristöstämme, varsinkin lähialueiden osalta. Osaatte asiat ja tunnette vastuun. Toivon, että osaltanne otatte aktiivisesti osaa turvallisuuspoliittiseen keskustelun. Sitä tarvitaan. Vain laajan keskustelun kautta voidaan saavuttaa poliittisesti ja sotilaallisesti kestäviä ratkaisuja niin, että kansa voi ne aidosti ja pakottamatta hyväksyä ja myös niin, että niiden taakse löytyy mahdollisimman laaja poliittinen konsensus eduskunnassa. Teemme tulevia puolustusratkaisuja vain ja nimenomaan maan itsenäisyys ja kansalaisten turvallisuus silmämääränämme.

Toivotan Teille hyvää syyskokousta!

Palaa otsikoihin