Haku

Puheet 2003

30.10.2003 19:00

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen, Puhe Helsingin Suomalaisella Klubilla

Mitä EU:n puolustuspolitiikan kova ydin tarkoittaa? Arvoisat Suomalaisen klubin jäsenet Hyvät Naiset ja Herrat Hallitustenvälisen konferenssin työtä valmistellut EU-konventti sai työnsä päätökseen heinäkuussa 2003.

Konventin työssä nousivat voimakkaasti esiin myös tarpeet kehittää EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Tämä on nähty välttämättömäksi EU:n ulkoisen ja sisäisen uskottavuuden kannalta. Unionin, johon laajentumisen jälkeen kuuluu 25 maata ja 450 miljoonaa ihmistä ja jonka jäsenmaiden yhteenlaskettu talous muodostaa noin neljänneksen maailmantaloudesta, täytyy olla uskottava tekijä myös sotilaallisessa kriisinhallinnassa.

*

EU:n sotilaallisen kriisinhallintakyvyn kehittäminen on Suomen puheenjohtajuuskaudella 1999 tehtyjen tärkeiden peruspäätösten jälkeen edennyt ripeästi. Historiallisella päätöksellä lähdettiin yhteisen kriisinhallintakyvyn kokoamisen ja kehittämisen tielle. Ensi askel oli voimavaroissa todettujen puutteiden kartoittaminen.

*

Voimavarapuutteita ei ole vielä kaikin osin saatu korjatuksi, mutta jäsenmaat työskentelevät määrätietoisesti Helsingissä sovittujen tavoitteiden täyttämiseksi. Paljon on kuitenkin saatu aikaan. EU on jo nyt pystynyt käynnistämään Makedoniassa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa kriisinhallintaoperaatiot. Yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Javier Solana onkin todennut, että EU on kriisinhallintakyvyn kehittämisessä edennyt ”valon nopeudella”. Arvio on korkealentoisuudesta huolimatta oikeansuuntainen, kun ottaa huomioon viimeisen neljän vuoden aikana saavutettu edistys – ja etenkin, kun muistetaan, kuinka hitaasti EU:n eri politiikkalohkoilla on perinteisesti saatu tuloksia aikaan.

Hyvät kuulijat,

Suomi tukee EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämistä osana yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa unionin kokonaisuutta vahvistavalla tavalla. Tämä on keskeisin eduskunnan vahvistama neuvotteluohje Suomen HVK-neuvot-telijoille. On tärkeää varmistaa, että EU:n turvallisuus- ja puolustuspoliittista ulottuvuutta kehitettäessä varmistetaan kaikkien jäsenmaiden mahdollisimman tasavertainen mukanaolo. HVK-prosessi ei saa johtaa tulokseen, jossa unionin sisälle muodostuu erilaisia suljettuja ryhmittymiä. EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on lyhyen historiansa aikana ollut luonteeltaan avoin, kaikki jäsenmaat huomioon ottava järjestely. Unioni on vahva toimija ainoastaan silloin, kun kaikki jäsenmaat kokevat sen toiminnan aidosti omakseen ja pystyvät omilla vahvuuksillaan osallistumaan toiminnan kehittämiseen.

*

EU-konventin työskentelyssä nousi turvallisuus- ja puolustuspolitiikan osalta esiin muutama aloite, jotka esitetyssä muodossa toteutuessaan tulisivat selvästi hajottamaan EU:n puolustuspoliittista identiteettiä. Nämä ehdotukset koskevat yhtäältä ns. rakenneyhteistyötä (40.6) ja toisaalta yhteisen puolustuksen ajatuksen (40.7) tuomista Euroopan unioniin. Rakenneyhteistyön perusajatus on se, että pieni EU-maiden ryhmä kehittäisi voimavaroja yhdessä tavoitteenaan toimeenpanna vaativia kriisinhallintaoperaatioita. Ryhmä myös päättäisi keskenään, ottaako se uusia jäsenmaita mukaan tähän työskentelyyn. Yhteistyöhön mukaanpääsyn ehtona olisi ensivaiheessa, että unionimaat täyttäisivät tietyt kriteerit, joista sovitaan myöhemmin laadittavassa pöytäkirjassa.

*

Tällainen suljettu järjestely sotii unionin perusluonnetta vastaan. Ehdotus on sikälikin huonosti perusteltu, että jo nykyisessä unionisopimuksessa on käytössä ns. rakentavan pidättäytymisen malli, joka mahdollistaa unionimaiden jättäytymisen toimeenpantavan operaation ulkopuolelle.

*

Sotilaallisen kriisinhallinnan voimavaroja voidaan kehittää jo nykyjärjestelyjen puitteissa. Unionissa käynnistyi vuonna 2002 voimavarojen kehittämisohjelma, jossa halukkaat ja kyvykkäät unionimaat pyrkivät kriisinhallintakyvyn kehittämisessä olevien puutealueiden korjaamiseen. Suomi on tässä ohjelmassa mukana esikuntien ja joukkojen omasuojan osalta. Mitään erityistä lisäarvoa ei rakenneyhteistyöajatuksen hyväksyminen unioniin siis tuo.

*

Suomi suhtautuu myönteisesti EU:n sotilaallisen kriisinhallintakyvyn kehittämiseen, mutta ei pidä hyväksyttävänä rakenneyhteistyön käynnistämistä. Jos HVK:ssa kuitenkin päädytään jossakin muodossa tälle tielle, järjestelyn on oltava avoin kaikille jäsenmaille, ja siinä on sovellettava tiiviimmän yhteistyön määräyksiä esitetyn pöytäkirja-mallin sijasta. Viime päivien keskustelun valossa näyttää siltä, että rakenneyhteistyö ei saa tukea kuin harvalta jäsenmaalta eikä se todennäköisesti tule hyväksytyksi konventin ehdottamassa muodossa. Suomen linjaus on kohtalaisessa myötätuulessa.

*

Yhteisen puolustuksen ajatus kirjattiin unionisopimukseen jo 10 vuotta sitten Maastrichtin sopimuksessa. Amsterdamin sopimuksella sanamuotoa hieman tarkistettiin. Perusideana säilyi kuitenkin ajatus siitä, että puolustuspoliittisen yhteistyön tiivistäminen ”saattaa johtaa” yhteiseen puolustukseen. Toisin sanoen kyseessä oli epämääräinen kaukotavoite, jonka hyväksyminen vaatisi kaikkien unionimaiden siunauksen. EU-konventti ehdotti aiempaa voimakkaampaa muotoilua perussopimukseen, jossa todettaisiin puolustuspoliittisen yhteistyön johtavan yhteiseen puolustukseen, kun Eurooppa-neuvosto niin yksimielisesti päättää.

*

Tässäkin muutosehdotuksessa yhteisen puolustuksen velvoitteen tuominen unioniin vaatisi kaikkien unionimaiden yksimielisen päätöksen. Koska tähän päämäärään ei välttämättä tulla koskaan pääsemään, konventti ehdotti, että halukkaille unionimaille olisi jo nyt annettava mahdollisuus antaa toisilleen keskinäiset turvatakuut erillisellä julistuksella.

*

Yhteisen puolustuksen velvoitteen tuomista julistus-mallilla unionisopimukseen on vastustettu laajasti. Sen merkittävin haittapuoli on unionin turvallisuusidentiteetin pirstoutuminen. Monet jäsenmaat pelkäävät lisäksi EU:n mahdollisten kollektiivisten turvatakuiden heikentävän NATO:n merkitystä ja transatlanttista linkkiä.

*

Suomi ei kannata yhteisen puolustuksen velvoitteen kirjaamista unionisopimukseen Amsterdamin sopimuksesta poikkeavalla tavalla. Mikäli riittävä määrä jäsenvaltioita kuitenkin haluaa tällaiseen velvoitteeseen sitoutua ja mikäli tämän yhteistyömuodon arvioidaan kokonaisuudessaan vahvistavan unionia, Suomi edellyttää, että tällöin on sovellettava täysimääräisesti tiiviimmän yhteistyön määräyksiä eikä edettävä ehdotetun julistus-mallin pohjalta.

Hyvät kuulijat,

Suomi on ollut aktiivisesti mukana EU:n sotilaallisen kriisinhallintakyvyn kehittämisessä. Yhtenä esimerkkinä siitä, että Suomen panosta myös arvostetaan unionissa, oli kenraali Hägglundin valinta EU:n korkeimpaan sotilastehtävään sotilaskomitean puheenjohtajaksi keväällä 2001. Suomen kannattaa jatkossakin olla mukana yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisessä kaikilla yhteisesti sovituilla alueilla. Tämä yhteistä toimintaa korostava lähtökohta täytyy ottaa vaativan kirjaimellisesti.

*

Suomen lähtöasemat yhteistyön kehittämiseen ovat hyvät. Meillä on rauhanturvaamistoiminnasta pitkäaikaista kokemusta. Olemme osallistuneet rauhanturvaoperaatioihin vuodesta 1956 noin 45 000 sotilaan panoksella. NATO-johtoisissa Balkanin kriisinhallintaoperaatiossa on 1990-luvun puolivälistä lähtien hankittu arvokasta kokemusta, jota pystytään hyödyntämään myös EU-johtoisessa kriisinhallinnassa. Suomalainen reserviläisjoukko on toistuvasti osoittanut menestyvänsä vaativissa kansainvälisissä tehtävissä vähintään yhtä hyvin kuin ammattiarmeijoiden joukot. Tunnustuksena osaamisesta ja luotettavuudesta suomalaisille annettiin monikansallisen prikaatin johtovastuu KFOR-operaatiossa toukokuussa 2003. Prikaatinkenraali Paavo Kiljunen lopettelee puolivuotista johtotehtäväänsä. Tämä oli ensimmäinen kerta NATO:n historiassa, kun kumppanimaa sai näin merkittävän tehtävän NATO-johtoisessa kriisinhallintaoperaatiossa.

*

Rakentava ja osallistuva yhteistyö on erityisen tärkeää laajentuneessa unionissa, jossa pitää sovitella yhteen 25 maan erilaisia näkemyksiä siitä, mihin suuntaan kriisinhallintakyvyn kehittämisessä pitäisi edetä ja millä aikataululla. Suomi edustaa unionissa linjaa, joka mahdollistaa kaikkien maiden osallistumisen kriisinhallintatyöhön omilla vahvuuksillaan. Kriisinhallinta vaatii mahdollisimman laajapohjaisen poliittisen tuen ja usein myös laajan osallistujajoukon. Kriisinhallinta – jos mikä – on luonteeltaan yhteistä toimintaa. Kaikki merkit viittaavat siihen, että HVK-prosessissa ei sittenkään tulla hyväksymään suljettuja järjestelyjä turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisessä. Tämä on hyvä uutinen EU:n sisäisen koheesion kannalta. Vain sisäisesti yhtenäinen unioni on voimakas, uskottava ja tehokas toimija kriisinhallintaoperaatioissa.

*

Valtaosa eurooppalaisen puolustusyhteistyön kehittämiseen suunnitelluista ratkaisuehdotuksista kuten esimerkiksi puolustusmateriaaliviraston perustaminen ovat Suomen kannalta hyödyllisiä ja kannattavia. On tärkeää, että unionin keinovalikoimaan sisältyy enenevästi siviilikriisinhallinnan mekanismeja, joilla pyritään ennaltaehkäisemään kriisejä ja joilla voidaan rakentaa kriisialueiden ihmisten elämää ja korjata ja parantaa olosuhteita mahdollisen sotilaallisen väliintulon jälkeen siinä tapauksessa, että kriisi on pakko rauhoittaa sotilaallisesti. Suomen rauhanturvaamisprofiili on vahva ja uskottava. Historian näytöt ovat vakuuttavia. Suomalaisten sovittelu- ja välitystaitoihin luotetaan. Meidän kannattaa vahvistaa siviilikriisinhallinnan elementtejä sotilaallisen rauhanturvaamisen rinnalla myös kansallisen edun näkökulmasta. Suomen näkökulmasta eurooppalaisen puolustuspolitiikan "kova ydin" on sen kriisinhallintakyky. Suomi tukee unionin kriisinhallintakyvyn kehittämistä ja vahvistamista.



* * *

Suomi käy paraikaa muiden jäsenvaltioiden kanssa tiiviitä ja vaativia neuvotteluja Euroopan unionin uudesta perussopimuksesta – ja siihen liittyen yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Suomi on asettanut omat tavoitteensa hallitusti ja laajalla yksimielisyydellä. Eduskunta on siunannut hallituksen esittämät neuvottelutavoitteet. Neuvottelujen alkutunnelmien perusteella Suomen näkökohdat saavat laajaa tukea. Mahdollisuutemme onnistua HVK:ssa ovat kohtalaiset. Nyt on kaikin tavoin tuettava Suomen neuvottelupositiota. Pahinta olisi, että juuri nyt neuvottelujen ollessa tiiviissä vauhdissa ja tulossa herkkiin ratkaisuvaiheisiin, Suomessa alettaisiin ”koohottaa” joistakin uusista huonosti perustelluista vaihtoehdoista oman kansallisen puolustusratkaisumme osalta. Lehdissä voi kirjoittaa mitä tahansa, mutta neuvottelutehtäviin asetetut ja poliittisessa vastuussa olevat neuvottelijat eivät voi toimia kampanjajournalistien "ohjeiden" mukaan.



* * *

Hallitus valmistautuu par’aikaa vuoden 2004 selontekoon aktiivisella otteella. Vuoden 2001 selonteko oli luonteeltaan välitarkistus. Eduskunnan päätöksessä korostetaan, että vuoden 2004 selonteossa on toimintaympäristömme perusteellisen analyysin pohjalta punnittava pohjamutia myöten myös turvallisuus- ja puolustuspoliittinen peruslinjaus. Nyt Suomi toteuttaa hallitusohjelmassa vahvistettua sotilaallisen liittoutumattomuuden ja kansallisen puolustuksen politiikkaa. Selonteon käsittely on luonnollinen ja realistinen asiayhteys katsoa yhdessä Suomen tulevaisuuslinjausta.

*

Vuoden 2004 selontekoa valmisteltaessa hallituksen ja eduskunnan tulee muodostaa vastaus siihen kovaan kysymykseen, vastaako Suomen nykyinen turvallisuus- ja puolustuspoliittinen linja parhaalla mahdollisella tavalla turvallisuusympäristössämme ja Euroopan unionin sisällä tapahtuvissa muutoksissa maamme kansallisia etuja. Kansalaiset antavat poikkeuksellisen vahvan hyväksynnän Suomen turvallisuuspoliittiselle nykylinjalle.

*

Asevoimiemme sodan ajan vahvuutta pienennetään vuosikymmenen loppuun mennessä merkittävästi, mutta maanpuolustamiseen varaudutaan jatkossakin koko valtakunnan alueella. Suomi ei ole luopumassa yleisestä asevelvollisuudesta eikä alueellisesta puolustusjärjestelmästä. Nämä melkeinpä kiveen hakatut periaatteet eduskunta päätti vuoden 2001 selonteossa ohjeviittoina ensi vuoden selonteon valmisteluun. Sijaintimme ja erityisolomme asettavat puolustuskyvyllemme suuremmat vaatimukset kuin pohjoismaalaisille naapureillemme puhumattakaan Euroopan läntisimmistä maista. Sodan ajan puolustusvoimamme ovat myös pohjoisten alueiden turvallisuutta ja vakautta vahvistavat tekijät. Tällä on merkitystä Pohjolan ja Itämeren alueen lisäksi niin Venäjälle kuin NATOllekin.

*

Suomalaisten maanpuolustustahto on korkealla ja oman maan puolustuksen uskottavuuteen luotetaan. Asevelvollisuus luo mihin tahansa ammattiarmeijaan verrattuna todella ammattitaitoisen reservin ja korkean maanpuolustustahdon. Järjestelmä toimii hyvin, ja sen perusta on kunnossa.

Palaa otsikoihin