Puolustusministeri Seppo Kääriäisen puhe Sisä-Savon seutuyhtymän yrittäjä- ja sidosryhmätapaamisessa, Suonenjoki

Vanhasen hallituksen aluepolitiikka Pääministeri Matti Vanhasen hallituksen ohjelmassa aluepolitiikalla on korostunut asema: eroja eri alueiden kehittämisedellytyksissä kavennetaan.

Aluepolitiikan peruslähtökohtana on se, että alueellista kehitystä tasapainotetaan vahvistamalla heikoimpien alueiden lähtökohtia.

Hallituksen tavoitteena on muuttoliikkeen ja väestörakenteen tasapainottaminen sekä palvelurakenteen turvaaminen koko maassa.

Nämä linjaukset ovat poliittisia tahdonilmauksia siitä, että alueelliseen kehitykseen – nopean muuttoliikkeen ja voimakkaan keskittymisen mukanaan tuomiin ongelmiin - voidaan ja halutaan vaikuttaa poliittisilla päätöksillä.

2000 –luvun aluepolitiikan avaimet kiteytyvät osaamiseen, alueiden omiin vahvuuksiin ja omaehtoiseen kehittämiseen.

Keskeistä on vahvistaa osaamiseen perustuvaa aluepolitiikkaa. Samalla kun osaamiskeskusohjelman toteutusta jatketaan, tavoitteena on tehostaa ohjelman vaikuttavuutta keskusten ulkopuolisten alueiden osaamis- ja teknologiaperustan vahvistamisessa. Jatkossa on kiinnitettävä yhä painokkaammin huomiota ohjelman vaikuttavuuteen niitä ympäröivillä seuduilla samoin kuin kaupunki- ja maaseutupolitiikan toisiaan tukevaan yhteistyöhön.

Kuopion yliopiston kehittäminen on tehokasta aluepolitiikkaa. Teknillisen koulutuksen aloittaminen yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa täytyy viedä satamaan.

Maaseutualueiden osalta suurin haaste jatkossa on eriyttää politiikkaa eri tyyppisten maaseutualueiden tarpeisiin. Harvaan asuttu ja syrjäinen maaseutu tarvitsee erilaisia toimia kuin kaupunkien läheinen maaseutu tai tulevaisuudessakin vahvaan maatilatalouteen vahvasti nojaava maaseutu.



Aluepolitiikka edellyttää taloudellisten voimavarojen tarkoituksenmukaista kohdentamista. Samalla kun voimavaroja muun muassa maakunnan kehittämisrahaan lisätään, on tärkeää huolehtia siitä, että ne käytetään tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Tässä tulee luottaa alueiden omien ihmisten, yritysten ja muiden toimijoiden näkemyksiin. Aluehallinnon vahvistamishankkeessa maakuntien liittojen roolia aluekehityslain mukaisina aluekehitysviranomaisina on tarkoitus vahvistaa.

Pohjois-Savon maakuntaliitto päätti vastikään Savon kanavasta. Maakunnan kanta, johon yhdyn, on nyt selvä ja moneen kertaan todettu. Vastuu on valtion puolella, hallituksen infrastruktuuriryhmässä. Kanava ei kilpaile esimerkiksi Savon radan, 5 –tien, tieverkoston tai Kuopion yliopiston hankkeiden kanssa. Maakunnan hankkeet ovat yhteisiä hankkeita. Rahoitus on hankittava EU:lta, valtion budjetista, maakunnan ja alueiden rahoista.

Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin v. 1995, pohjoisten harvaan asuttujen alueiden pysyvistä luonnonhaitoista johtuvat ongelmat tunnustettiin yhteisön piirissä ja niitä varten luotiin oma politiikka. Unionin laajentuessa on perusteltua, että rahoituksen painopistettä siirretään kaikkein köyhimmille alueille. Bruttokansantuote henkeä kohden ei kuitenkaan yksistään riitä määrittelemään heikoimmin kehittyneitä alueita. Suomen tavoitteena on, että tavoite 1:n valintakriteereinä käytetään myös harvaa asutusta, pysyviä luonnonhaittoja, syrjäistä sijaintia, pitkiä etäisyyksiä ja heikkoa saavutettavuutta. Suomi tähtää siihen, että Pohjois- ja Itä-Suomen syrjäiset alueet, joiden asukastiheys on poikkeuksellisen alhainen, säilyvät unionin korkeimman aluetuen piirissä jatkossakin.

Julkisen vallan on alueellistamisella näytettävä esimerkkiä. Valtion toimintojen alueellistamistoimenpiteitä onkin tarkoitus jatkaa ja tehostaa. Valtion keskushallinnon uusia, laajenevia ja uudistettavia toimintoja ja yksiköitä sijoitetaan ensisijaisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Sijoittaminen toteutetaan maan tasapainoista kehitystä edistäen sekä alueiden olemassa olevia vahvuuksia hyödyntäen ja alueiden toiminnallisten vahvuuksien kehittämistä tukien. Ei kuitenkaan pidä odottaa liikoja. Maakunnissa kannattaa olla aktiivinen.

Myös ”vanhaa” aluepolitiikkaa tukineen tarvitaan. Hyvä esimerkki on nyt toteutuva alueellisen kuljetustuen ulottaminen myös Pohjois-Savoon. Myös investointituet kaipaavat nostoa – niille on tarvetta.

Yrittäjyys

Vanhasen hallituksen kärkitavoitteen mukaan suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa kehitetään parantamalla työllisyyttä ja vähentämällä työttömyyttä.

Tavoitteena on luoda Suomesta osaamisen ja yrittämisen yhteiskunta. Hallitusohjelman tavoite 100 000 uudesta työpaikasta voi toteutua vaalikauden loppuun mennessä. Se on kova tavoite. Kysymys on olennaisesta suunnanmuutoksesta.

Tämä sisältää kaksi perustavanlaatuista lähtökohtaa:

Ensimmäinen lähtee sen tosiasian tunnustamisesta, että yrittäjyys ja parempi työllisyys kulkevat käsi kädessä. Työllisyys ei parane merkittävästi, elleivät yritykset investoi työpaikkoihin, elleivät pienyritysten sukupolvenvaihdokset suju sutjakkaasti, ellei synny jatkuvasti uusia yrityksiä ja elleivät yrittäjyysasenteet lähde ripeään nousuun.

Toiseksi työttömyys ei alene ja työllisyys ei parane tietenkään vain yhdellä ainoalla keinolla. Tarvitaan monien erilaisten, samaan suuntaan vaikuttavien keinojen repertuaari.

Vanhasen hallitus lähtee siitä, että yrittäjyyden vahvistaminen on samalla myös tehokasta aluepolitiikkaa. Kehitysalueiden ja maaseudun työpaikat syntyvät pääosin pieniin yrityksiin, joten aluepolitiikan ja yrittäjyyden välinen kiinteä kytkentä on syytä noteerata. Yrittäjyys on maakuntien ja aluekehityksen moottori.

Suomi elää monessakin suhteessa murrosaikaa. Suurtyöttömyyden rinnalla kärsimme samaan aikaan suuren luokan yrittäjyysvajeesta. Vaikka yleinen yrittäjyysilmapiiri on myönteinen, halukkuus ryhtyä itse yrittäjäksi on varsin vaatimattomalla tasolla.

Murroskohdassa ovat myös monet yrittäjät. Kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä noin 60 000 yrityksen osalta edessä on omistajan- tai sukupolvenvaihdos. Kiireellinen tehtävä tässä ja nyt onkin vauhdittaa sukupolvenvaihdoksia.

Hallitus on puolessa vuodessa tehnyt useita yrittäjyyttä ja työllisyyttä edistäviä veroratkaisuja: arvonlisäveron alarajaa joustavoitetaan ja sukupolvenvaihdosten verotukseen esitetään huomattavaa huojennusta sekä toteutetaan merkittävä yritysverouudistus.

Yritysveroratkaisulla kevennetään yritysten verorasitusta 550 miljoonalla eurolla. Aikataulullisesti arvonlisäverotuksen alarajan liukuma otetaan käyttöön jo vuoden 2004 alusta ja sukupolvenvaihdosten verokohtelun huojennus vuoden 2004 aikana. Yritysverouudistus astuu puolestaan voimaan vuoden 2005 alusta lukien. Muistissa ovat palkansaajien verotusta keventävät budjettiratkaisut. Kaikki nämä lisäävät työn teon ja teettämisen motiivia.

Tehdyillä ratkaisuilla Suomi vastaa kansainvälisen verokilpailun armottomaan haasteeseen. Jotta Suomi olisi jatkossakin kilpailukykyinen ja houkutteleva sijaintipaikka yrityksille ja niiden avaintoiminnoille, yrittäjyydelle ja omistajuudelle on tehtävä tilaa. Ilman omistajia meillä ei ole yrittäjiä. Ilman yrittäjiä meillä ei ole työpaikkoja. Yrittäjyyttä nostavaa politiikkaa täytyy jatkaa. Kysymys on pysyvästä muutoksesta.

Ajankohtaista puolustuspolitiikkaa

Suomi käy paraikaa muiden EU:n jäsenvaltioiden kanssa tiiviitä ja vaikeita neuvotteluja Euroopan unionin uudesta perussopimuksesta – ja siihen liittyen myös EU:n yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta.

Suomi on asettanut omat tavoitteensa hallitusti ja laajalla yksimielisyydellä. Eduskunta on siunannut hallituksen esittämät neuvottelutavoitteet. Mahdollisuutemme onnistua HVK:ssa ovat kohtalaiset. Viikonvaihteessa nähdään, onnistuimmeko.

EU on muodostunut myös turvallisuusyhteisöksi jäsenilleen. Se vahvistuu HVK:n tuloksena ilman että siitä tulee sotilasliittoa. Avunantamisessa apua täytyy pyytää ja avunantamisesta ja sen muodoista päättää jäsenvaltio kuten Suomi itse. Liikkumatila on viisasta säilyttää.

Kansalaiset antavat poikkeuksellisen vahvan hyväksynnän Suomen turvallisuuspoliittiselle nykylinjalle. Aktiivinen osallistuminen EU:n yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan, sotilaallinen liittoutumattomuus tykötarpeineen (yleinen asevelvollisuus ja alueellinen puolustus), realistinen rauhanturvatoiminta (erityinen panostus siviilikriisinhallintaan) ja omaehtoinen kahdenkeskinen yhteistyö naapurimaiden, Venäjän sekä Yhdysvaltojen kanssa ovat muodostaneet hyvin toimineen linjan.

Onpa turvallisuus- ja puolustuspoliittinen perusvalinta jatkossa mikä tahansa, itse järjestämämme kansallisen puolustuksen uskottavuudesta ei voi tinkiä – liittoutumisenkaan oloissa. Ja mikäli perusvalinnaksi tulee sotilaallisen liittoutumattomuuden jatkaminen – kuten uskon, on paikallaan jatkaa samalla myös liittoutumisen mahdollistavalla tiellä. Tämä on sitä paljon kaivattua todellista liikkumatilaa.

Suomalaisten maanpuolustustahto on korkealla, ja oman maan puolustuksen uskottavuuteen luotetaan. Asevelvollisuus luo mihin tahansa ammattiarmeijaan verrattuna kansainvälisissä rauhanturvatehtävissä kunnostautuneen ammattitaitoisen reservin ja korkean maanpuolustustahdon. Alueellista puolustusjärjestelmää täytyy kehittää – niin ikään kaikissa oloissa.

Palaa otsikoihin