Puolustusministeri Seppo Kääriäisen puhe "Naisten asepalvelus 10 vuotta" -seminaarissa Helsingissä

Arvoisat seminaarin osanottajat.

Hyvät naiset ja miehet.

Tässä "Naisten asepalvelus 10 vuotta" -seminaarissa tarkastellaan niitä vaiheita, jotka johtivat yhtäältä naisten vapaaehtoisen asepalveluksen käynnistymiseen ja toisaalta tämän hetkiseen hankkeeseen laajentaa ja vahvistaa naisten asemaa ja toimintamahdollisuuksia vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä.

Puolustusvoimien ja yleisen asevelvollisuuden perusta luotiin itsenäisyyden ensimmäisellä vuosikymmenellä. Asevelvollisuus säädettiin koskemaan tuolloin vain miehiä. Tältä pohjalta syntyikin sanonta "miesten koulu". Viime sotien aikana naisten rooli oli merkittävä. He tukivat maanpuolustusta niin sotatoimialueella kuin kotirintamalla ja sotateollisuudessa. Lotta Svärd- järjestö koulutti naisia moniin maanpuolustusta tukeviin tehtäviin aina vuonna 1921 tapahtuneesta perustamisestaan lähtien.



Puolustusvoimien organisaation ja tehtävien kehittyessä lisääntyivät vähitellen ne tehtävät, joiden hoitamiseen puolustusvoimissa oli mahdollista nimittää ja palkata myös naisia. Suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsi silti pitkään, käytännössä aina kylmän sodan viimeisiin vuosiin saakka pohjimmiltaan uskonnollis-eettinen ajattelutapa, että maassamme "nainen ei kanna asetta". Siihen ei nähty olevan suurempaa tarvetta.

Naisten asema suomalaisessa yhteiskunnassa on kansainvälisessä vertailussa ollut koko ajan maailman kärkitasoa. Jo vuonna 1901 naiset olivat saaneet samanlaiset oikeudet yliopisto-opiskeluun kuin miehet. Vuonna 1906 suomalaiset naiset saavuttivat ensimmäisinä Euroopassa yleisen äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden valtiollisissa vaaleissa. Naisten osuus opiskelijoista ylitti 50 prosentin rajan 1960-luvulla. Tällä hetkellä suurin osa korkeakoulujen opiskelijoista on naisia. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä naisten osuus työvoimasta kääntyi kasvuun. Vuonna 1970 se oli jo 44 prosenttia. 1990-luvulla suomalaiset naiset kävivät kokopäivätyössä yleisemmin kuin naiset muissa maissa. Se on kova realiteetti.

Naisten eteneminen virkauralla Suomessa oli pitkään rajoitettua. Nainen joutui hakemaan senaatilta "erivapauden sukupuolestaan" pyrkiessään virkaan 1800-luvulla. Vasta vuonna 1975 kumottiin virkakelpoisuuslaki, joka rajoitti naisten oikeutta valtion virkoihin. Tämän jälkeen naisilta jäivät suljetuiksi puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen sotilasvirat sekä ne virat, joissa kelpoisuusehtona oli varusmiespalveluksen suorittaminen. Puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen virkojen osalta poistettiin varusmiespalveluksen suorittamista koskenut kelpoisuusvaatimus sotilasvirkoja lukuunottamatta lopullisesti vuonna 1987.

Kansalaisten suhtautumista naisten asepalvelukseen alettiin selvittää systemaattisesti 15 vuotta sitten. Marraskuussa 1990 tehdyssä haastattelututkimuksessa ilmeni, että puolet vastanneista oli valmiita antamaan naisille mahdollisuuden saada sotilasammatillista koulutusta ja edetä sotilasuralla samalla tavalla kuin miehet. Marraskuussa 1992 tehty uusi tutkimus osoitti asenteiden muuttuneen entistä myönteisemmäksi. Nyt jo 68 % vastanneista kannatti naisten vapaaehtoista asepalvelusta. Naisten ja miesten mielipiteissä ei tutkimuksen mukaan ollut merkittäviä eroja. Viesti oli selvä.

Hyvä seminaariyleisö!

On paikallaan palauttaa tässä yhteydessä mieliin Elisabeth Rehnin puolustusministerikausi eli vuodet 1990-1994, jolloin laadittiin suunnitelma naisten vapaaehtoisen asepalveluksen toteuttamisesta ja valmisteltiin asiasta oma lakiesityksensä. Aika oli silloin kypsä saada lakiesitys läpi eduskunnassa. Elisabethin henkilökohtainen panos siinä oli hyvin merkittävä, ja siitä lausunkin hänelle tässä tilaisuudessa parhaat kiitokset.

Puolustusministeriö asetti tammikuussa 1992 parlamentaarisen toimikunnan, jonka tehtävänä oli selvittää, tulisiko naisille antaa mahdollisuus vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamiseen ja tulisiko ja missä määrin avata naisille pääsy sotilasammattiin. Naisten osallistumismahdollisuuksien lisäämistä maanpuolustustehtäviin oli esitetty jo aiemminkin, mutta suunnitelmat eivät olleet toteutuneet. Toimikunta otti nimekseen "Naiset ja sotilaallinen maanpuolustus" ja se jätti mietintönsä huhtikuussa 1993.

Toimikunnan enemmistö eli 2/3 jäsenistä asettui kannattamaan naisten asepalvelusta ja sotilasammatin avaamista naisille. Mietintöön liittyi viiden naispuolisen jäsenen eriävä mielipide. Ottaen huomioon naisten asemassa tapahtuneen kehityksen toimikunta ei nähnyt perusteita sille, että sotilaallisen maanpuolustuksen tehtävät pidettäisiin naisilta suljettuina pelkästään sukupuolen perusteella. Toimikunta katsoi myös, että naisten aseman muuttumisen muilla yhteiskunnan lohkoilla tulee johtaa vastaavanlaiseen kehitykseen myös puolustusvoimissa ja että rekrytointipohjan laajentaminen olisi myös puolustusvoimien edun mukaista.

Puolustusministeriö lähetti mietinnön laajalle lausuntokierrokselle. Asian puolesta ja sitä vastaan esitettiin monenlaisia argumentteja. Eräiden lausunnonantajien mielestä ehdotus tähtäsi "väärään tasa-arvoon". Naisten mukanaoloa puolustusvoimissa ei heidän mielestään olisi pitänyt edistää. Pääosa lausunnonantajista piti toimikunnan esitystä toteuttamiskelpoisena. Muiden maiden ja erityisesti pohjoismaiden esimerkkiä pidettiin tärkeänä. Motivoituneiden ja fyysisesti hyväkuntoisten naisten katsottiin osaltaan kohottavan myös asepalvelusta suorittavan joukon motivaatiota.

Puolustusvoimissa aloitettiin välittömästi uudistuksen toteuttamiseen tähtäävät valmistelut. Laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta tuli voimaan 1. päivänä huhtikuuta 1995. Samana syksynä tulivat palvelukseen ensimmäiset vapaaehtoiset naiset. Uudistus toteutettiin huolellisesti pitäen lähtökohtana sitä, että naisten asepalvelus toteutetaan alusta alkaen mahdollisimman vähäisin poikkeuksin suhteessa asevelvollisuusjärjestelmään. Naisille haluttiin antaa sama koulutus kuin asevelvollisille miehille. Tämä järjestely on osoittautunut onnistuneeksi.

Asepalvelukseen hakeneiden naisten määrä on viime vuosina vakiintunut noin 500 henkeen vuodessa. Reserviin on koulutettu vuodesta 1995 lähtien yhteensä noin 3000 naista, joista upseereita kymmenesosa. Vuonna 1999 suoritti kolme ensimmäistä naista opistoupseerin tutkinnon. Ensimmäinen naispuolinen aktiiviupseeri valmistui Maanpuolustuskorkeakoulusta vuonna 2000. Viime vuoden lopussa puolustusvoimissa palveli yhteensä 41 naisupseeria, joista 17 Kadettikoulun käynyttä, 13 opistoupseeria, viisi määräaikaista reservinupseeria sekä kuusi erikoisupseeria. Ensimmäinen naiskenraali saataneen Suomen puolustusvoimiin normaalin ylenemisaikataulun mukaisesti 2020-luvulla.



Tilastojen mukaan vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneista naisista noin 60 prosenttia on saanut johtajakoulutuksen, kun miehistä johtajakoulutuksen saa vain vajaa kolmannes ikäluokasta. Vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneiden naisten palvelusmotivaatio ja odotukset ovat varsin korkeat. Naisilla onkin hyvät mahdollisuudet päästä aliupseerikurssille ja reserviupseerikurssille. Näillä kursseilla he myös menestyvät; Reserviupseerikoulusta on jo valmistunut kaksi naispriimusta.



Puolustushallinnon kannalta taaksejäänyt kymmenvuotiskausi naisten vapaaehtoista asepalvelusta on kiistatta tuloksellinen. Naisten asepalvelusta arvostetaan. Tasa-arvo on ottanut jo pitkän askeleen. Nyt edessä ovat kuitenkin uudet haasteet. Vapaaehtoista maanpuolustustyötä kehitettäessä on erityistä huomiota kiinnitetty naisten osallistumismahdollisuuksien kehittämiseen. On tärkeää, että suomalaiset naiset voivat olla aktiivisesti mukana kaikilla maanpuolustustyön lohkoilla, myös avustamassa muuta yhteiskuntaa erilaisten siviilikriisien hoitamisessa.

Hyvät kuulijat, naiset ja miehet

Seminaarin ohjelma on mielenkiintoinen. On tärkeää saada tietoja ja näkemyksiä asepalveluksen suorittaneiden naisten kokemuksista, samoin upseerina puolustusvoimissa toimivien naisten kokemuksista. On tärkeää, että hallinnon eri portailla kuunnellaan herkällä korvalla, missä naisten vapaaehtoisen asepalveluksen toteuttamisessa tällä hetkellä mennään ja mikä on menneen kymmenvuotiskauden merkitys, kun olemme suunnittelemassa naisille entistä laajempaa osallistumismahdollisuutta vapaaehtoisessa maanpuolustuksessa.

Toivotan kaikille teille mielenkiintoista ja antoisaa seminaaripäivää.

Palaa otsikoihin