Haku

Puheet 2005

15.04.2005 15:34

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen, puhe 65-vuotta Talvisodan päättymisestä – Suomenhevonen maanpuolustaja –seminaari, Iisalmen Luma-keskus

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisat kutsuvieraat, hyvät hevosnaiset ja hevosmiehet. Kun mainitaan suomalainen hevonen sodassa, tulee ensimmäisenä mieleen 30-vuotinen sota ja hakkapeliitat, kuninkaamme Kustaa II Adolfin eliittijoukot.

Pienet, mutta voimakkaat ja sitkeät suomenhevoset kantoivat ratsuväkeämme 1600-luvulla kovissa taisteluissa Keski-Euroopan sotatantereilla.

Suomalainen sotilas ja suomenhevonen on tätäkin paljon vanhempi yhdistelmä. Ensimmäiset tätä todistavat aseita ja kuolaimia sisältävät hautalöydöt ovat Suomessa peräisin yli 1.500 vuoden takaa eli kauan ennen viikinkiaikaa. Voidaan sanoa, että suomalainen ja hänen hevosensa ovat olleet kumppaneita sekä sodan että rauhan töissä ikimuistoisista ajoista lähtien.

Arvoisat kuulijat.

Tänään on kulunut runsaat 65 vuotta Talvisodan päättymisestä. On puhuttu Talvisodan ihmeestä, jonka ansiosta Suomi säilytti itsenäisyytensä.

Suomi jäi Talvisodassa yksin, liittolaisia ei yrityksistä huolimatta saatu. Ankarissa taisteluissa ylivoimainen vihollinen vastoin kaikkia olettamuksia kuitenkin torjuttiin ensin 1939 jouluun mennessä kaikilla rintamilla ja uudestaan helmikuussa 1940 epätoivoisessa tilanteessa uuden suurhyökkäyksen tullessa Kannaksella ja Viipurinlahdella.

Suomalaisten sotilaiden yhteishenki, taistelutahto ja joukkojen koulutustaso tasoittivat lukumääräistä epäsuhta ja materiaalipuutteita. Suomalaisia auttoi ankara talvi ja kyky käyttää maastoa hyväksi. Tässä oli suomenhevosella keskeinen osansa.

Talvisodan tappiot olivat kovat. Miehiä kaatui 23.000 ja haavoittui yli 43.000. Talvisodassa yksin jääneelle Suomelle saneltiin Moskovassa 12.3.1940 allekirjoitetulla rauhansopimuksella ankarat rauhanehdot. Suomi joutui luovuttamaan kymmenesosan maa-alastaan, muun muassa Karjalan Uudenkaupungin rauhan (1721) rajaa myöten. Kymmenes osa suomalaisista evakuoitiin kodeistaan muualle Suomeen pakolaisina. Samoin siirrettiin ihmisten mukana vähintään kymmenesosa maamme hevoskannasta.

Hyvät kuulijat.

Toisessa maailmansodassa Suomi lunasti taistellen olemassaolonsa ja itsenäisyytensä. Osa sotiin osallistuneista maksoi kalleimman mahdollisen uhrin. Osa veteraaneista sai elinikäisen vamman ja on joutunut elämään loppuikänsä sen kanssa. Sodan laki on kova.

Se oli samalla tavalla kova myös, suomenhevoselle, joka osoitti arvonsa Talvisodan ankarissa taisteluissa lumisissa metsissä paukkuvissa pakkasissa.

Nykypäivän ihmisen on vaikea kuvitella niitä hevosmääriä, jotka Talvisotaan lähdettäessä kuuluivat Suomen sodan ajan kenttäarmeijaan. Talvisodan alussa koko kenttäarmeijassa palveli kaikkiaan yhteensä yli 64.000 hevosta, joista 4.000 kuului puolustusvoimien rauhan ajan kokoonpanoon. Sodan aikana otettiin puolustusvoimille täydennyksenä vielä lisää 12.000 hevosta. Vertailun vuoksi todettakoon, että tänä päivänä Suomessa on kaiken kaikkiaan vähemmän hevosia, kuin tuolloin lähti sotaan.

Suomen koko hevoskanta oli vuonna 1939 kaikkiaan 300.000. Hevosten kansantaloudellista merkitystä Suomelle noina aikoina kuvaa se, että maassamme oli tuolloin vain 53.000 autoa. Vuonna 2000 autoja oli huomattavasti yli kaksi miljoonaa, mutta hevosia vain 60.000.

Puolustusvoimien rauhanajan joukoilla oli syyskuussa 1939 runsaat 4.000 hevosta, mutta vain 134 kuorma-autoa. Suomen armeijan toiminta oli Toisessa maailmansodassa hevosten varassa. Joukkojen huolto sekä taistelujoukkojen ja tykistön maastoliikkuvuus onnistui suomenhevosen ansiosta.

Kivääripataljoonassa oli tuolloin vajaan tuhannen miehen ohella noin 100 hevosta. Jalkaväkirykmenttiin kuului 3.000 miestä ja 500 hevosta sekä ratsuväkirykmenttiin 900 miestä ja 700 hevosta.

Jalkaväkidivisioonassa oli 15.000 miestä ja 5.000 hevosta. Karjalan Kannasta puolustavassa Kannaksen Armeijassa (7-9 divisioonaa) oli 133.000 miestä ja 30.000 hevosta.

Totesin äsken, että sodan laki oli kova myös sotilaan taistelutoverille, suomenhevoselle. Talvisodan aikana menehtyi noin 8.000 hevosta, joista puolet taisteluissa, vihollistulessa.

Suomenhevonen on omalta osaltaan osallistunut Isänmaamme itsenäisyyden turvaamiseen täysin mitoin. Tätä ei pidä unohtaa nykyaikana, kun moottori on syrjäyttänyt hevosen sodan ja rauhan töissä. Suomenhevonen on meille kotoinen ja ansaitsee keskeisen paikkansa ja arvostuksen Suomen hevostaloudessa ja hevosurheilussa.

Hyvät kuulijat.

Suomen puolustussuunnittelussa ei tietenkään turvauduta suomenhevoseen. Moottorointi on syrjäyttänyt hevosen, se tapahtui vähitellen jo toisen maailmansodan kuluessa. Tietyissä tehtävissä ja vaikeissa maasto-olosuhteissa suomenhevonen varmasti täyttäisi tehtävänsä tänäkin päivänä, mutta meillä ei enää ole suuressa mittakaavassa riittävästi alaa hallitsevia ihmisiä eikä hevosajokalustoa. Puolustukseen käyttökelpoinen työhevonen on saanut maataloudessakin väistynyt traktorin tieltä ja muuttunut urheiluhevoseksi.

Viimeiset kuormastokomppaniat poistettiin puolustusvoimien sodan ajan vahvuuksista runsaat kymmenen vuotta sitten.

Niinisalossa huutokaupattiin viimeiset kuormastohevoset ja ajokalustoa kesällä 1993. Puolustusvoimien vahvuuksista viimeiset hevoset poistettiin kesäkuussa 1994, kun Kadettikoulun talliin keskitetyt puolustusvoimien ratsuhevoset myytiin huutokaupalla, ja talli muutettiin varastoksi.

Hevosella on merkitystä Suomessa. Se tarjoaa maaseudulla kasvavan uuden mahdollisuuden; sivuelinkeinon, jolla on alueellista ja paikallista, ja hyvin toteutettuna myös kansantaloudellista merkitystä. Hyvien ravi- ja ratsuhevosten tuottaminen urheilukäyttöön sekä myös kansainväliseen huippu-urheiluun voi tulevaisuudessa olla merkittävä tekijä Suomen maaseudulle. Hevoset eivät työllistä pelkästään kasvattajiaan ja hoitajiaan, vaan myös korkealaatuisten rehujen tuottajia, kengitysseppiä, hevosten kouluttajia ja valmentajia sekä eläinlääkäreitä …. Sen tiedämme täällä hevosmaakunnassa, Ylä-Savossa.

Arvoisat hevosystävät.

Näissä merkeissä lausun teille parhaimmat kiitokseni siitä arvokkaasta ja tuloksellisesta työstä, jota te teette suomenhevosen tulevaisuuden eteen. Suomenhevosen säilyttäminen on meille suomalaisille velvollisuus – se on kulttuuriteko.

Erityisen lämpimän kiitokseni haluan lisäksi suunnata teille, sotiemme veteraanit, jotka tinkimättä täytitte sodissamme velvollisuutenne isänmaatamme ja kansaamme kohtaan. Uhrauksenne ei ollut turha. Siniristilippu liehuu edelleen itsenäisyytemme tunnuksena ja todistuksena tekemästänne työstä.

Palaa otsikoihin