Tiedotteet 2000

05.12.2001 16:49

2.11.2000 Valmiusyhtymille nykyiaikainen taisteluajoneuvo

Puolustusministeriö on päättänyt tilata 57 kappaletta CV9030 -taisteluajoneuvoja suomalaiselta Patria Hägglunds Oy:ltä.

Hankinnan indeksisidonnainen kokonaisarvo on noin 1.3 miljardia markkaa. Hankinta sisältyy maavoimien valmiusyhtymien varustamiseksi vuonna 1998 myönnettyyn tilausvaltuuteen ja vaunut kohdennetaan Karjalan Prikaatille. Vaunujen alustat valmistaa ruotsalainen Hägglunds Vehicle AB. Hanke toteutetaan yhteistyössä kotimaisen puolustusvälineteollisuuden kanssa, sillä tornien kokoonpanon ja vaunujen viimeistelytyön tekee Patria Vehicles Oy. Hankinnan työllistämisvaikutus kotimaiselle puolustusvälineteollisuudelle on noin 400 henkilötyövuotta. Mainittu taisteluajoneuvo on palveluskäytössä Ruotsin lisäksi Norjan armeijalla ja myös Sveitsi on valinnut kyseisen vaunutyypin.

Hankinnan taustalla on keväällä vuonna 1999 tehty Ruotsin ja Suomen puolustusministeröiden välinen aiesopimus sotilasajoneuvoihin liittyvästä teollisuusyhteistyöstä. Yhteistyö on kehittynyt myönteisesti Ruotsin ostettua äskettäin 104 Pasi -miehistönkuljetusajoneuvoa Suomesta.

Puolustusministeri Jan-Erik Enestam korostaa, että edellä mainitut hankkeet ovat erinomaisia esimerkkejä Ruotsin ja Suomen puolustusmateriaaliyhteistyön toimivuudesta.

Esiselvitystyö uudesta taisteluajoneuvosta aloitettiin 1990-luvun puolivälissä. Tarjouspyyntö lähetettiin Patria Hägglundsille kesäkuussa 1999. Patria Hägglunds tarjosi CV90 -alustaista taisteluajoneuvoa sekä 30 mm:n että 40 mm:n tornijärjestelmällä. Taisteluajoneuvoja testattiin Suomessa loka - marraskuun aikana 1999. Testien painopiste oli tornijärjestelmien testaamisessa. Yksityiskohtaisesti vertailtiin 30 mm ja 40 mm:n asejärjestelmien kokonaistulivoimaa, käytettävyyttä ja luotettavuutta. Kenttäkoejakso sisälsi myös liikkuvuuden, suojan ja huollettavuuden osatestejä.

Suomeen toimitettava taisteluajoneuvo on varustettu 30 mm:n konetykillä. Ase on vakautettu, joten tarkka tulitoiminta on mahdollista myös vaunun liikkuessa. Ampujalla on käytössään lämpötähtäin, joka mahdollistaa asejärjestelmän käytön sekä pimeällä että huonoissa näkyvyysolosuhteissa. Ajajan pimeänäkölaitteena on valonvahvistin. CV9030:n huippunopeus on 70 km/h ja taistelupaino ilman lisäpanssaria 24 tn. Taisteluajoneuvo kuljettaa kahdeksan jääkäriä varusteineen.

Esisarjan taisteluajoneuvot saadaan hyväksymistestaukseen vuonna 2002, jonka jälkeen voidaan aloittaa sarjatuotanto vaadittavine muutostöineen. Ensimmäiset pääsarjan vaunut saadaan Karjalan Prikaatiin vuoden 2003 aikana. Varusmieskoulutus on suunniteltu aloitettavan vuonna 2004.

Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä