Puheet
Puolustusministeri Jussi Niinistön puhe MTS:n journalistiseminaarissa
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan puheenjohtaja, arvoisa seminaariyleisö, hyvät naiset ja herrat
Minulla oli kunnia puhua MTS:n journalistiseminaarissa myös viime vuoden joulukuussa, kuin myös sitä edeltävänä ja sitäkin edeltävänä, aina ajankohtaiskatsauksen muodossa. Vuosi sitten puolustusselonteko oli juuri hyväksytty ja sen toimeenpano oli käynnistynyt. Nyt hallituskauden kääntyessä loppusuoralle on syytä tarkastella selonteon toteutumista muutamilla nostoilla.
Näin alkuun on todettava, että selonteon lähtökohta – turvallisuustilanteen aiheuttamat muutostarpeet – ei ole muuttunut mihinkään. Itä-Ukrainassa taistellaan edelleen päivittäin ja Kertsinsalmen tapahtumat osoittavat, että Venäjällä on vahva kurkkuote Ukrainasta.
Tosiasia on, että Venäjä on viimeisien vuosien aikana kehittänyt asevoimiaan huomattavasti ja tälle kehitykselle ei näy loppua. Päinvastoin. Kauko-idässä hiljattain järjestetty VOSTOK -harjoitus oli suurin sitten neuvostoaikojen, joskin se jäi kooltaan merkittävästi pienemmäksi kuin venäläiset ilmoittivat – informaatio-operaatio siis sekin.
Hyvät kuulijat
Me olemme panostaneet puolustuskykymme ylläpitämiseen ja kehittämiseen – mutta lopulta varsin maltillisin rahallisin panostuksin, vaikka ensi vuoden puolustusbudjetti onkin historiallinen. Se nousee ensi kerran yli kolmen miljardin euron. Puolustusbudjetin BKT-osuus on 1,29% ja NATO:n laskentatavan mukaan 1,50%.
Asevelvollisuus – puolustuksemme henkinen ja fyysinen kivijalka – mahdollistaa, että kykenemme kohdentamaan poikkeuksellisen suuren osuuden puolustusbudjetista materiaalihankkeisiin.
Laivue 2020 –hanke mukaan lukien puolustusmateriaalihankintojen osuus sotilaallisen maanpuolustuksen määrärahoista nousee lähes 29 prosenttiin. Kun mukaan luetaan toimintamenorahoituksella tapahtuva joukkojen varustaminen ja materiaalin kunnossapito, osuus on noin 44 % sotilaallisen maanpuolustuksen määrärahoista.
Harva NATO-maista pääsee näihin prosenttilukuihin. Mutta onkin muistettava, että Suomi rakentaa ja ylläpitää itsenäistä puolustusta. Mikäli haluamme ylläpitää itsenäistä kansallista puolustusta, meidän on myös panostettava siihen. Muutoin vaihtoehdoksi jää sotilaallinen liittoutuminen tai hiipuminen kohti asetelmaa, jossa Suomen kansallinen itsemääräämisoikeus on vahvempien hyvän tahdon varassa. Reaalipolitiikan maailmassa hyvään tahtoon uskomisen ja naivistisen typeryyden välinen raja on seitinohut.
Istuva hallitus on tehnyt hartiavoimin töitä puolustuksemme kehittämiseksi. Määrärahalisäysten yhteydessä kasvatimme sodan ajan vahvuutta 50 000 sotilaalla – moniko muu eurooppalainen valtio on tähän kyennyt?
Samanaikaisesti Puolustusvoimien toiminnallisen asema on muuttunut voimakkaasti. Puolustusvoimat on kyennyt muuttamaan moodinsa varsin nopeassa ajassa koulutusorganisaatiosta valmiusorganisaatioksi. Suurin muutos on tapahtunut maavoimissa, jonka erilaiset valmiusosastot ovat tälläkin hetkellä valmiita käynnistämään koko valtakunnan aseellisen puolustuksen erittäin nopeasti.
Hyvät kuulijat
Koko valtakunnan kattavan paikallispuolustuksen tehoa kasvattaa myös vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen tehostaminen. Eri selvitysten mukaan tehon lisäämiseen päästään parhaiten siirtämällä sotilaallinen koulutus Puolustusvoimille. Samalla MPK:ta kehitetään sotilaallisia valmiuksia sekä varautumis- ja turvallisuuskoulutusta antavana organisaationa.
Uudelleenjärjestely onkin nähtävä kokonaismaanpuolustusta tukevana mahdollisuutena. Sotilaallinen koulutus, sotilaallisia valmiuksia palveleva koulutus sekä varautumis- ja turvallisuuskoulutus muodostavat entistä eheämmän kokonaisuuden, kunhan eduskunta ehtii hallituksen esityksen käsitellä.
Paikallisjoukkojen suorituskykyä parannetaan panostamalla vapaaehtoistoiminnan laatuun ja määrään. Laadullinen lisääminen tarkoittaa koulutuksen kehittämistä sekä reserviläisten osaamisen tehokkaampaa hyödyntämistä.
Uudelleenjärjestäminen tarkoittaa myös Puolustusvoimien tehtävä-kokoonpanon kasvattamista 40 tehtävällä. Henkilöstöresurssit kohdennetaan paikallisjoukkojen sotilaalliseen koulutukseen. Jatkossa Puolustusvoimien palkattu henkilökunta määrittää MPK:n järjestämän sotilaallisia valmiuksia palvelevan koulutuksen suuntalinjat.
Hyvät kuulijat
Puolustusvalmiutta ei voi rakentaa paperitiikereiden varaan, kuten viime vuonna tässä samassa tilaisuudessa totesin. Puolustuskyvyn ylläpitäminen edellyttää lisäpanostuksia puolustukseen – pitkällä aikavälillä. Hornetien seuraajahankinta eli HX-hanke, jos mikä, tähtää tulevaisuuteen.
Seuraava hallitus päättää Hornetin seuraajasta. Puolustuksen näkökulmasta on tärkeää, että päätös tehdään puolustusselonteon linjausten mukaisesti ja suorituskyky korvataan täysimääräisesti.
Täysimääräisyyden käsite muuntuu usein keskusteluksi konemäärästä tai hinnasta. Diletantit ovat jo alkaneet spekuloida konemäärällä ymmärtämättä, mistä on kyse.
Näin ollen avaan asiaa kansankielellä.
Päätettyyn lukumäärään – 64 konetta – vaikuttaa kolme tekijää.
Yksi: Suomen sotilaallinen toimintaympäristö.
Kaksi: Puolustusvoimien tehtävät.
Kolme: Puolustuksen resurssit.
Viittasin jo aiemmin turvallisuusympäristöön. Mitään liennytyksen merkkejä ei ole ilmassa. Näin ollen turvallisuustilanne ei tue hävittäjämäärän vähentämistä, vaan jopa päinvastoin. Vaikka HX-hankinnalla on turvallisuuspolitiikan suhdanteita pidempiä vaikutuksia eikä puolustuksen suunnittelu voi perustua suhdanteisiin, on hävittäjähankinnalla elintärkeä merkitys uskottavan puolustuskyvyn luomisessa.
Puolustusvoimien tehtävänä on ylläpitää uskottavaa ja kriisejä ennalta ehkäisevää puolustuskykyä sekä kykyä puolustaa koko maata – sotilasliittoon kuulumattomana maana Suomi vastaa itse puolustuksestaan, kuten jo aiemmin totesin.
Suomen ilmatilan puolustaminen ja muiden puolustushaarojen taistelun tukeminen edellyttävät, että ilmaan on saatava kaikissa tilanteissa riittävästi koneita. Vain ilmassa olevilla koneilla kyetään taisteluun. Kun hävittäjän toimintasäde on noin 500 km, tarkoittaa tämä sitä, että reilun 1000 kilometrin pituisessa maassa on kyettävä operoimaan samanaikaisesti kahdessa operaatiosuunnassa. Yksittäiset koneet eivät kykene tehokkaaseen torjuntaan, vaan operaatiosuunnassa tarvitaan useita neljän koneen osastoja, joita pitää pystyä välillä tankkaamaan ja aseistamaan maassa.
Lisäksi osa kalustosta, raakasti sanottuna noin 1/3, on koko ajan pois käytöstä huollettavana. Ja kun mukaan arvioidaan vielä taistelutappiot, olemme vääjäämättä yli 60 koneen kokonaismäärässä. Tätä logiikkaa säätelevät ilmasodankäynnin lainalaisuudet, eivät taloustieteen sinikäyrät.
Uudet hävittäjät ovat tehokkaampia kuin Hornetit, mutta niin ovat myös uuden koneen ilmassa olevat vastustajatkin. On huomattava, että uudet hävittäjät eivät ole Hornetia nopeampia tai ulottuvampia eikä niiden toiminta-aika ilmassa ole juurikaan pidempi. Myöskään niiden aseistaminen ja tankkaaminen maassa uuteen lentotehtävään ei ole yhtään nopeampaa kuin Hornet-kalustolla. Näin ollen Puolustusvoimien tehtäviin peilaten Hornetin suorituskyvyn täysmääräinen korvaaminen edellyttää samaa määrää hävittäjiä kuin meillä nykyään on.
Kun tarkastellaan Ilmavoimien kokonaisjärjestelmää - toiminnan edellyttämä rahoitus, materiaali, henkilöstö, ja infrastruktuuri – yksinkertaistaen voidaan todeta, että meillä on resurssit reilun 60 hävittäjän Ilmavoimien ylläpitoon. Ilmavoimat on siis pitkän aikajänteen kuluessa mitoitettu reilulle 60:lle ensi linjan taistelukoneelle.
Vaikka joiltain osin olisikin perusteltu tarve hankkia nykyistä enemmän hävittäjiä, nykyisten ilmavoimiemme koko ja resurssit säätelevät omalta osaltaan hankittavien hävittäjien määrää. 64 uutta hävittäjää on tältä osin nykyiseen puolustusjärjestelmäämme sopiva lukumäärä. Pelissä on Puolustusvoimien taistelukyky ja merkittävä osa uskottavaa puolustustamme.