Puheet
Sata vuotta leijonalipun lipunnostosta
Arvoisat läsnäolijat
Ihmismieliin vaikuttavat vahvimmin symbolit eli vertauskuvat. Ne vaikuttavat välittömämmin ja ne vaikuttavat voimakkaammin kuin sanottu saati kirjoitettu sana.
Suomen lippu on valtiollisen vapautemme ja kansallisen itsemääräämisoikeutemme tärkein vertauskuva. Se liittyy monin säikein kansamme historian onnen- ja kohtalonhetkiin; elettyyn elämään, koettuihin riemunhetkiin mutta toisaalta myös tuskaisiin muistoihin. Suomen lipun mykkä kieli puhuttelee meitä enemmän kuin sanat konsanaan.
Lippu tulkitsee omalla erityisellä tavallaan jokaiselle suomalaiselle maamme menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Puolitankoon laskettuna lippu ilmaisee syvän surumme, kuten talvisodan raskaan rauhanteon jälkeen tai kun suomalaisista suurimmaksi mainittu marsalkka Mannerheim kuoli.
Sen sijaan kohottaessamme siniristilippumme täyteen korkeuteen sen värejä toistavaa taivasta vasten – kuten tänään täällä Suomenlinnassa saimme juuri tehdä, samalla sadan vuoden takaisia tapahtumia muistaen – kertoo lippu ilostamme, juhlamielestämme ja kiitollisuudestamme menneitä sukupolvia kohtaan.
Hyvät kuulijat
Lipulla – leijonalipulla – oli erityisen tärkeä merkitys sata vuotta sitten vapautensa saavuttaneelle kansakunnalle.
Vapaussota oli päättynyt ja miehittäjä oli karkotettu, unelma itsenäisestä valtiosta oli vihdoin toteutunut. Juhlamieltä ja toisaalta perisuomalaista päättäväisyyttä kuvaa senaatin puheenjohtajan Pehr Evind Svinhufvudin lipunnostotilaisuudessa esittämä tervehdys, jota seuraavaksi lyhentämättömänä lainaan:
”Nyt on Suomi vapaa. Nyt liehuu Suomen lippu tämän vanhan linnoituksen huipulla. Sen muistoksi onkin senaatti päättänyt, että Viapori-linnoituksen nimi on tästä lähtien oleva Suomenlinna. Älköön mikään vihollinen koskaan kyetkö vetämään alas tätä lippua, vaan liehukoon se aina tässä.”
Svinhufvudin asettama velvoite on toteutunut. Vapautemme symboli – Suomen lippu – on liehunut täällä Suomenlinnassa sata vuotta, mutta vapaus ei ole säilynyt vaivatta. Vapauden eteen on ponnisteltava ja luotava pitkäjänteisesti edellytykset sen puolustamiselle. Se on meidän velvollisuutemme tuleville sukupolville.
Hyvät kuulijat
Suomen lipun jalustana on Suomen kansa. Me itse päätämme, miten vapaasti lippumme liehuu ja miten me lippuamme ja sen edustamia arvoja puolustamme.
Liehukoon aina lippumme arkisten ja poliittisten erimielisyyksiemme yläpuolella. Kuvastakoon se rakkauttamme tähän maahan ja kansaan. Herättäköön se meissä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kansallishenkeä.
Niin sen toivottiin tekevän sata vuotta sitten, kun pari viikkoa täällä bastioni Zanderilla tapahtuneesta lipunnostosta Suomen tasavalta päätti luopua punakeltaisesta leijonalipusta ja siirtyä siniristilippuun.
Päätös osoittautui oikeaksi. Leijona jäi elämään vaakunaeläimenämme, se on puolustusvoimiemme keskeinen tunnus ja siniristilipusta tuli vähitellen kaikille suomalaisille arvokas vapauden kansallinen vertauskuva.
Lopuksi toivotan kaikille suomalaisille hyvää Suomen lipun satavuotisvuotta ja ehdotan kolminkertaista eläköönhuutoa itsenäiselle isänmaalle:
Eläköön – eläköön – eläköön!