Tiedotteet 2012

30.04.2012 11:00

Suomalaista rauhanturvaamista esittelevä näyttely avataan YK:n päämajassa

Suomalaista rauhanturvaamista kuvaava näyttely  - Peacekeeping Finland - avataan YK:n päämajassa New Yorkissa vappuaattona. Näyttely on avoinna YK:n henkilöstölle ja sen sisältö on katsottavissa verkossa osoitteessa www.peacekeepingfinland.fi."

Yli 50 000 suomalaista on palvellut vuodesta 1956 lähtien rauhanturvatehtävissä maailmalla yli kolmessakymmenessä operaatiossa. Näyttely esittelee kuvaseinämien ja videoiden avulla suomalaista rauhanturvaamista, siviilikriisinhallintaa ja rauhanvälitystä toiminnan alkuvaiheista Suezilta nykypäivään.

Ajankohtaisissa haastatteluissa näkemyksistään kertovat muun muassa presidentti Martti Ahtisaari, YK:n johtaman aselevon valvontaoperaatio UNTSO:n komentaja Juha Kilpiä, oikeushammaslääkäri Helena Ranta,  EUPOL Afganistan -operaation johtaja Jukka Savolainen, UNSMILin apulaiserikoisedustaja Georg Charpentier ja kansanedustaja Pekka Haavisto.

Näyttely kiertää New Yorkista seuraavaksi Washingtoniin ja sieltä Suomen edustustoihin, joiden toimialueella on rauhanturvaamisen alan yhteistyötä. Näyttelyn osia nähdään myös Suomessa sekä puolustusministeriön että ulkoasiainministeriön tilaisuuksissa.

Näyttelyn suunnittelua on ohjannut työryhmä, jossa on edustus puolustusministeriöstä, ulkoasiainministeriöstä, Fincentistä ja Pääesikunnasta. Näyttelyn toteutuksesta vastaa mainostoimisto Konsepti ja henkilöhaastatteluista toimittaja Rauli Virtanen.

Lisätietoja: Viestintäjohtaja Jyrki Iivonen, puolustusministeriö p. 050 568 0553 ja ulkoasiainneuvos Kari Kahiluoto, ulkoasiainministeriö p. 040 481 9843.


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä