Tiedotteet 2013

25.03.2013 09:20

Kenraali Aimo Pajunen on poissa

Puolustusministeriön arvostettu kansliapäällikkö, kenraali Aimo Pajunen menehtyi 22.3.2013 pitkäaikaisen sairauden murtamana Kaunialassa.

Aimo Pajunen (s. 1931) työskenteli puolustusministeriössä sotilasasiainosaston päällikkönä vuosina 75-79 sekä kansliapäällikkönä vuosina 79-94. Pitkän uran puolustushallinnossa tehnyttä Pajusta on luonnehdittu yhdeksi aikansa merkittävimmistä turvallisuuspoliittisista vaikuttajista Suomessa.  Hän teki uraauurtavaa työtä puolustushallinnon avoimuuden lisäämiseksi yhteiskunnassa.

Oheisena amiraali Jan Klenbergin muistokirjoitus kenraali Aimo Pajusesta.

Lisätiedot: viestintäjohtaja Jyrki Iivonen p. 0295 140 120


Kenraali Aimo Pajunen: Puolustuspolitiikan nero ja haitarinsoittaja

Kenraali Aimo Kalervo Pajunen kuoli 22. maaliskuuta Kaunialan sairaalassa 81 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt 20.11.1931 Helsingissä upseerin poikana. Isä Arvi oli vuodesta 1914 palvellut tsaarin armeijan ratsuväessä ja ilmavoimissa, mutta palasi Suomeen vapaussodan alkaessa ja toimi lopulta jatkosodassa Helsingin edustan rannikkotykistössä. Perheen muutettua Tornioon Aimo Pajunen kirjoitti itsensä ylioppilaaksi paikallisesta lyseosta 17-vuotiaana keväällä 1949. Jo neljä viikkoa myöhemmin hän aloitti sotilasuransa varusmiehenä Turun Rannikkotykistörykmentissä.
    Samana syksynä Aimo komennettiin reserviupseerikurssille Merisotakouluun. Vilkas ja epäsotilaallisuuteen taipuva oppilas olisi ilmeisesti lähetetty “maitojunalla” takaisin Turkuun, jollei hänen hakemustaan saman koulun alkavalle 23. merikadettikurssille olisi hyväksytty. Upseerin uralle hakeutuvista vallitsi huutava puute.
    Kadetti Pajunen ei edennyt kadettijohtajien arvoihin, mutta omaksui ponnistelematta kaiken mitä kurssi tarjosi, luki Lauri Viidan runoja Kukunorista ja Kalaharista sekä piirsi parissa sekunnissa presidentti Paasikiven profiilin luokan taululle matkien samalla tämän louskuttavaa puhetta. Kurssi valitsi yksimielisesti Aimon oppilaskunnan puheenjohtajaksi ja porukan henkiseksi johtajaksi.

1950-luvun lopulle asti Aimo Pajunen palveli nuoremman upseerin ja patterin päällikön tehtävissä Kotkan edustan Rankin linnakkeella ja perusti siellä perheen Seija Guttormsenin kanssa. Hänet jopa valittiin sopuvaalilla Haapasaaren kunnan valtuustoon. Kova kilvoittelu Sotakorkeakouluun pääsystä ei tuottanut vaikeuksia. Kurssin aikana 1958-60 sekä opettajat että opiskelutoverit ihmettelivät kapteeni Pajusen tehokkuutta. Yleisesti rankoiksi arvioidut opinnot näyttivät lähinnä pitkästyttävän tätä. Yleisesikuntaupseerin tutkinto - kurssin priimuksena - avasi uran, joka johtaisi ylimpiin tehtäviin ja aikanaan kenraaliksi.

 Puolustusneuvoston sihteeristöön Pajunen poimittiin nopeasti. Sitä kautta avautui mahdollisuus suoraan vaikuttaa kovissa muutospaineissa olleeseen Suomen puolustuspolitiikkaan. Eräs tätä koskeva kypsyyskoe oli presidentti Kekkosen vuonna 1965 pitämä puhe, jota luonnehditaan hänen kautensa tärkeimmäksi ulko- ja turvallisuuspoliittiseksi kannanotoksi. Presidentin perusajatuksen pohjalta kirjoitettava teksti tuli majuri Pajusen tehtäväksi. Vuosikausia puhetta siteerattiin ihaillen.
    -Pajusen toinen mittava työ oli ns. K-ohjelmaksi nimetty laaja materiaalin hankintasuunnitelma, joka oli tarkoitus toteuttaa erityisen perushankintalain kautta. Yritys koki poliittisen epäonnistumisen. Tästä takaiskusta turhautuneena Pajunen aloitti syvällisen pohdinnan siitä, miten poliittiset puolueet saataisiin kiinnostumaan puolustuspolitiikasta ja ottamaan siitä niille kuuluvaa vastuuta. Tuloksena oli hänen Maanpuolustus-lehteen kirjoittamansa artikkeli “Tarvitaanko meillä parlamentaarista puolustuskomiteaa?” Kirjoittaja itse puolsi ajatusta. Asetelma oli sikäli erikoinen, että puolustusvoimien johto oli eri mieltä arvellen, ettei poliitikkojen asiantuntemus voi riittää päätöksiin siitä, mitä aseita puolustusvoimille tulisi hankkia. Komitea asetettiin nopeasti, ja sen toimeksiannoksi tuli Pajusen ajatusten mukaisesti kattavasti määrittää puolustuspolitiikan suuntaviivat ja vasta niiden perusteella ottaa kantaa hankintoihin. Hänestä tuli myös komitean pääsihteeri.
    -Nyt jälkeenpäin on nähtävissä, että komitean mietinnöstä tuli suuri käännekohta. Pajunen ja Risto Hyvärinen kirjoittivat muotoilut, joilla puolustuspolitiikka, puolueettomuuspolitiikka ja YYA-sopimus voitiin kytkeä yhdeksi käytännössä noudatettavaksi vakioksi. Järkevöityneet perustelut johtivat myös puolustusvoimien materiaalihankintojen myönteiseen kehitykseen. Vastaavia komiteoita asetettiin sitten eri nimillä aina 1980-luvulle saakka. Aimo Pajusen aloittama prosessi kantoi siis pitkäaikaista hedelmää. Ei ole ihmeteltävää, että hänet ylennettiin everstiksi vuonna 1971 vain 40-vuotiaana.

Puolustusministeriön sotilasasiainosaston päällikkönä Aimo Pajunen toimi vuodesta 1975 ja jatkoi kansliapäällikkönä vuosina 1979-94, siis yhteensä 20 vuotta. Näihin vuosiin sisältyi mahtava määrä erilaisia puolustuksemme poliittisia ja hallinnollisia toimia. Vahvana toimijana Pajunen korosti ministeriön osuutta ja toimivaltaa, mikä ajoittain aiheutti ristiriitoja ja hankausta suhteissa puolustusvoimiin. Viimeksi mainittuhan on ministeriön alainen hallintoyksikkö, mutta samalla myös presidentti/ylipäällikön ja puolustusvoimain komentajan suoraan johtama sotilaallinen järjestelmä. Mitään sellaisia kahnauksia ei sentään esiintynyt, joita ei olisi saatu kuntoon järjellä ja saunan lauteilla.
   -Aimo Pajunen oli vahvasti mukana kahdessa 1980/90-lukujen vaihteessa tapahtuneessa suurhankkeessa. Ilmavoimien hävittäjät korvattiin uusilla Horneteilla, mikä oli puolustuskyvyllemme täysin välttämätöntä. Kansliapäällikkö tuki hanketta vahvasti vaikuttamalla eduskunnan ja valtioneuvoston suuntiin. Taloudellisesti hanke oli vaikea. Syvenevä lama kavensi puolustusmäärärahoja ja Hornetit söivät monen vuoden rahat mm. maavoimilta. Paljolti Pajusen valppauden ansiota oli, että saimme Itä-Saksan raunioilta ostaa mahtavan määrän maakalustoa maksamalla noin kymmenen prosenttia niiden käyvästä hinnasta.
    -Aimo Pajunen olikin synnynnäinen vaikuttaja kaikkiin kotimaisiin poliittisiin suuntiimme päin, talouselämään, johtaviin virkamiehiin ja mediaan. Ulkomaisissa yhteyksissä hän pärjäsi kuudella kielellä ja antamalla Suomen turvallisuuspolitiikasta kaikille tahoille samanlaisen kuvan. Aimo Pajunen oli tarvittaessa seuramies ja hurmuri sekä toisessa paikassa kova neuvottelija, peluri ja maanpuolustuksen vahva edunvalvoja. Hän on taatusti ainoa täysi kenraali, joka on hiihtänyt Rumakurun tunturimajalle haitari selässään järjestääkseen siellä päivätanssit. Samalla hän kuitenkin oli myös ajatteleva ja tunteva ihminen. Juuri sellaiset henkilöt voivat kehittää meidän asioitamme eteenpäin.

Vähitellen pahentunut sairaus raskautti Aimo Pajusen elämän viimeisiä aikoja ja sitoi hänet vuosikausiksi vuoteenomaksi. Puoliso Rea Nukari-Pajunen toimi työnsä ohella uupumattomana omaishoitajana. Kaunialan vuosina hänen vahva henkinen tukensa toi helpotusta Aimo Pajusen vaikeuksiin.

Jan Klenberg
Kirjoittaja on Aimo Pajusen ystävä ja entinen puolustusvoimain komentaja


 


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä