Tiedotteet 2018

27.06.2018 09:04

Puolustusministeri Niinistö Lontooseen

Puolustusministeri Jussi Niinistö osallistuu 28.6.2018 Ison-Britannian johtaman Joint Expeditionary Force (JEF) joukon valmisteluvaiheen päättymisen ja toimintavalmiuden saavuttamisen julkistamistilaisuuteen sekä yhteisymmärryspöytäkirjan (CMOU) allekirjoitustilaisuuteen. Yhteisymmärryspöytäkirjan allekirjoittavat JEF-maiden puolustusministerit. Joukon toiminnassa ovat tällä hetkellä mukana Alankomaat, Latvia, Liettua, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska ja Viro.

JEF-joukon ympärille rakentuvan yhteistyön tavoitteena on tukea osallistuvien maiden sotilaallisten valmiuksien kehittämistä ja ylläpitämistä. Suomen osallistuminen perustuu puolustusvoimien suorituskykyjen ja yhteistoimintakyvyn kehittämistarpeeseen.  Lisäksi osallistuminen syventää Suomen ja Ison-Britannian sekä muiden toimintaan osallistuvien maiden kanssa tehtävää puolustusyhteistyötä.

Suomen osallistumisesta Joint Expeditionary Force (JEF) -joukon toimintaan on linjattu TP-UTVA:ssa.

Lontoossa puolustusministeri Niinistöllä on lisäksi kahdenvälinen tapaaminen Ison-Britannian puolustusministeri Gavin Williamsonin kanssa. Ministerit keskustelevat ajankohtaisista puolustuspoliittisista kysymyksistä sekä lähialueen turvallisuustilanteesta.

Lisätietoja aiheesta antaa puolustusministeriössä erityisasiantuntija Mika Varvikko, puh. 0295 140316 sekä tilaisuuden viestintään liittyen erityisasiantuntija Kristian Vakkuri, puh. 0295 140123.


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä