Tiedotteet 2018

03.07.2018 13:00

Puolustusvoimat hankkii kotimaisia teleskooppimastoja

Puolustusministeri Jussi Niinistö valtuutti puolustusvoimat tekemään puitesopimuksen teleskooppimastojen hankinnasta vuosille 2018 - 2021 Cobham Mast Systems Suomi -yhtiön kanssa. Yhtiö on osa kansainvälistä Cobham -konsernia.

Mastot valmistaa Mastsystem International Oy Joensuun lähellä Heinävaarassa. Yritys on maailman johtavia komposiittirakenteisten teleskooppimastojen valmistajia ja omaa lähes 30 vuoden kokemuksen erilaisten tietoliikenneverkoissa käytettyjen kevyiden mastojen valmistuksesta niin siviili- kuin sotilaskäyttöön. Suomen puolustusvoimissa näitä kotimaisia teleskooppimastoja on käytetty laajasti 1990-luvulta lähtien.

Hankinta liittyy useisiin materiaalihankkeisiin, sillä teleskooppimastoja käytetään esimerkiksi erilaisissa viesti- ja johtamisajoneuvoissa. Hankinnan mahdollinen kokonaisarvo on noin 6 miljoonaa euroa ja toimitukset ajoittuvat vuosille 2018 - 2021. Hankinnan kotimainen työllistämisvaikutus on noin 90 henkilötyöviikkoa/vuosi, mikäli puitesopimusta käytetään täysimääräisesti.

Lisätietoja antavat puolustusministeriössä hallitusneuvos Jouko Tuloisela, puh. 0295 140 412 ja Puolustusvoimien logistiikkalaitoksessa insinöörimajuri Jari Viuho, puh. 0299 800 (vaihde).


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä