Tiedotteet 2018

11.12.2018 08:59

Puolustusvoimat hankkii uusia kotimaisia kenttäradioita

Puolustusministeri Jussi Niinistö on valtuuttanut Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen tekemään hankintasopimuksen kotimaisten kenttäradioiden hankinnasta Bittium Wireless Oy:ltä.

Hankinta sisältää lähi- ja ajoneuvoradioita ja niiden varusteita, akkuvaraajia, käyttökoulutusta ja sovelluskehitysympäristön.

Kenttäradiot tulevat ensivaiheessa Maavoimien käyttöön. Maavoimat aloittaa kyseisellä hankinnalla vaiheittaisen analogisten kenttäradioiden korvaamisen. Uudet ohjelmistoteknologiaan perustuvat kenttäradiot toimitetaan vuoden 2020 loppuun mennessä. Ohjelmistoradioissa osa suorituskyvystä luodaan radiossa käytettävän ohjelmiston avulla. Näin radioiden suorituskykyä kyetään kehittämään koko niiden elinkaaren ajan ohjelmistokehityksen avulla.  

Hankintasopimuksen arvonlisäverollinen kokonaisarvo on noin 13 miljoonaa euroa ja sen suora työllistävä vaikutus kotimaassa on noin 19 henkilötyövuotta. Sopimukseen sisältyy lisähankintavaraus, jonka mukaisesti Puolustusvoimilla on mahdollisuus hankkia lisää kenttäradioita ja niiden varusteita, koulutusta sekä järjestelmähallintaa Maa-, Ilma- ja Merivoimien käyttöön. Lisähankintavarauksen arvonlisäverollinen arvo on enintään 257 miljoonaa euroa.

Hankintavalmiuden edistämiseksi Puolustusvoimien logistiikkalaitos ja Bittium Wireless Oy solmivat 8.8.2017 aiesopimuksen kenttäradioiden toimittamisesta, ja hankintasopimus on tämän aiesopimuksen luontainen jatke.

 

Lisätietoja antavat puolustusministeriöstä hallitusneuvos Jouko Tuloisela p. 0295 140 412 ja Maavoimien esikunnasta viestitarkastaja, eversti Eero Valkola, puh. 0299 800 (vaihde).


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä