Tiedotteet

14.11.2018 11:44

Puolustusvoimat hankkii APAJA-järjestelmän ylläpitopalvelut

Puolustusministeri Jussi Niinistö on valtuuttanut Puolustusvoimat hankkimaan Automaattisen polttoaineen jakelujärjestelmän (APAJA) ylläpitopalvelut ja uushankittavan kaluston kotimaiselta Technosmart Oy:ltä.

APAJA-järjestelmällä hallinnoidaan ja seurataan Puolustusvoimien maaliikennepolttoaineiden jakelua ja kulutusta. Sopimuksella taataan järjestelmän ohjelmiston ylläpito ja kehittäminen sekä järjestelmään kuuluvan polttoaineiden jakeluasemien kaluston kunnossapito neljän vuoden sopimuskaudella. Palveluja toimitetaan puolustusvoimille vuosien 2018–2022 aikana. Sopimukseen sisältyy lisähankintavaraus kahdesta kahden vuoden jatkosopimuskaudesta.

Technosmart Oy on toimittanut APAJA-järjestelmän Puolustusvoimille vuosina 2008–2009 ja valittiin nyt ylläpitopalveluja koskevan kilpailutuksen voittajaksi. Hankinnan arvonlisäverollinen kokonaisarvo on enintään 11 miljoonaa euroa, joka pitää sisällään myös varautumisen kaluston uushankintoihin. Työllistävä vaikutus kotimaassa on noin kaksi henkilötyövuotta. Lisäksi hankinta työllistää Technosmart Oy:n kunnossapidon alihankkijaverkostoa useissa suomalaisissa yrityksissä.

Lisätietoja antavat puolustusministeriössä hallitusneuvos Jouko Tuloisela, puh. 0295 140 412  ja Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunnassa tiedottaja Antti Siukola, puh. 0299 800 (Puolustusvoimien vaihde).


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä