Tiedotteet

29.11.2018 13:36

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen asemaa paikallispuolustuksessa vahvistetaan

Hallitus antoi 29.11.2018 eduskunnalle lakipaketin, jonka tarkoituksena on yhdessä kehittää vapaaehtoista maanpuolustusta sekä vahvistaa sen asemaa paikallispuolustuksessa koko valtakunnan alueella.

Lakipaketissa vapaaehtoisen sotilaallisen koulutuksen antaminen siirtyisi ainoastaan Puolustusvoimien tehtäväksi. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen tehtävänä olisi sotilaallisia valmiuksia palveleva koulutus ja tutustumistoiminnan järjestäminen varusmiespalvelukseen. Näiden lisäksi yhdistys voi järjestää nykyisellä tavalla varautumis- ja turvallisuuskoulutusta.

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen koulutuksesta kehitetään nousujohteinen kokonaisuus, joka tukee Puolustusvoimien sotilaallista koulutusta. Vapaaehtoisille reserviläisille halutaan tarjota jatkossa aiempaa parempi mahdollisuus kerrata yksittäisen sotilaan perustaitoja ja hankkia uutta osaamista, joka voi johtaa myös uuteen poikkeusolojen sijoitukseen Puolustusvoimien joukoissa. Vapaaehtoisten osaamista ja aktiivisuutta hyödynnetään aiempaa enemmän erityisesti Puolustusvoimien paikallisjoukkojen koulutuksessa, vaikka joukkojen toimintakyky ja valmius eivät perustu vapaaehtoisuuteen.

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen uudeksi tehtäväksi säädettäisiin erityisesti nuorille ja naisille suunnatun tutustumistoiminnan järjestäminen. Kaikille 16 vuotta täyttäneille annettaisiin mahdollisuus tutustua varusmiespalvelukseen. Täysi-ikäisille naisille, jotka eivät ole suorittaneet asepalvelusta, kehitetään mahdollisuutta tutustua varusmiespalveluksessa annettavaan koulutukseen.

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annettua lakia, ampuma-aselakia, työturvallisuuslakia ja rikoslakia. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen uudelleenjärjestelyyn liittyen Puolustusvoimille ja Maanpuolustuskoulutusyhdistykselle kohdennetaan puolustushallinnon sisäisin toimenpitein 6,5 miljoonan euron lisärahoitus.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2020.

Lisätietoja puolustusministeriössä antaa hallitussihteeri Timo Tuurihalme p. 0295 140 119.


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä