Tiedotteet

01.02.2019 11:30

Puolustusvoimien räjähdetuotantovastuut säilytetään nykyisellään – kumppanuuden laajentamista selvitettiin Nammo Lapua Oy:n kanssa

Puolustusministeriön johtamana on selvitetty puolustusvoimien räjähdetuotannon kehittämistä laajentamalla kumppanuutta Nammo Lapua Oy:n kanssa. Siinä räjähteiden valmistustoiminta, tuoteoikeudet ja tuoteturvallisuuteen liittyvät vastuut sekä Haapajärven ja Keuruun tuotantolaitokset olisivat siirtyneet liikkeenluovutuksena Nammo Lapua Oy:lle. Selvityksen toisena vaihtoehtona oli tuotantotoiminnan jatkaminen omana toimintana. Henkilöstöjärjestöt puolsivat oman tuotantotoiminnan jatkamista.

Puolustusministeri Jussi Niinistö on 01.02.2019 päättänyt, että nykyistä työnjakoa ei muuteta, vaan yhteistyötä kehitetään nykyisen työnjaon pohjalta. Puolustusvoimien oma räjähdetuotanto toimii nykyisellään tehokkaasti, laadukkaasti ja se tuottaa pienimmällä riskillä vaatimuksenmukaiset räjähteet. Puolustusvoimat jatkaa räjähdetuotantoa nykyisellä organisaatiorakenteella ja nykyisillä paikkakunnilla.

Nammo Lapua Oy on nykyisellään puolustusvoimien tärkeä kumppani ja yhteistyötä voidaan kehittää nykyisellä roolijaolla. Sotilasräjähteiden kotimainen tuotanto on sotilaallisen huoltovarmuuden kannalta tärkeä.


Taustaa:

Puolustusvoimien räjähdetuotannosta vastaa Puolustusvoimien logistiikkalaitokseen kuuluva Räjähdekeskus yhdessä kumppaneiden kanssa. Sen tehtävänä on räjähdetuotanto, räjähteiden kunnonvalvonta ja kunnossapito sekä räjähteiden käytöstä poistaminen, hävittäminen ja koetoiminta. Tuotannon toimipisteet sijaitsevat Haapajärvellä, Keuruulla, Niinisalossa ja Ähtärissä. Haapajärven ja Keuruun tuotantolaitosten tehtävänä on valmistaa ja huoltaa räjähteitä. Niinisalon toimipiste toteuttaa materiaalisen suorituskyvyn rakentamiseen liittyviä koeammuntoja sekä olosuhde- ja räjähdetestejä. Ähtärin toimipisteen toiminnassa korostuu räjähteiden turvallinen käytöstä poisto ja hävittäminen.

 

Lisätietoja antaa Puolustusministeriössä hallitusneuvos Jouko Tuloisela, puh. 0295 16001 (Valtioneuvoston vaihde) ja Pääesikunnassa insinöörimajuri Mika Karppinen, puh. 0299 800 (vaihde).


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä