Haku

Tiedotteet 2021

14.12.2021 10:00

Laki EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten toimijoiden kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta on osoittautunut tarpeelliseksi

Puolustusministeriön selvityksen mukaan kaksi vuotta voimassa ollut lupalaki EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten toimijoiden kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta on osoittautunut tarpeelliseksi.

Puolustusministeriö on vastaanottanut lupahakemuksia kiinteistön ostamiseksi 30.11.2021 mennessä 1101 kappaletta. Päätöksiä tehtiin marraskuun loppuun mennessä 1059. Yksityishenkilöille myönnettiin 888 lupapäätöstä ja yrityksille sekä yhteisöille 171 lupapäätöstä.

Kansalaisuuksittain suurimmat hakijaryhmät ovat olleet Venäjän, Ukrainan, Kiinan, Yhdysvaltojen, Sveitsin, Iso-Britannian ja Intian kansalaiset. Maantieteellisesti myönnetyt luvat jakautuvat varsin tasaisesti maakuntien välillä, mutta kansalaisuuksittain tarkasteltuna hankittujen kiinteistöjen sijainneissa on eroja. Valtaosa kiinteistöistä on hankittu asuin- tai vapaa-ajan käyttöön. Noin 80% luvan saaneista asuu jo Suomessa.

Valtion etuosto-oikeudesta eräillä alueilla annetun lain soveltaminen on ollut harkinnassa alle viisi kertaa lain voimassaolon aikana, mutta kaikissa näissä tapauksissa on päädytty vapaaehtoisiin kauppoihin. Kaupat ovat olleet suomalaisten toimijoiden välisiä ja etuostoa on harkittu Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen toiminnan turvaamiseksi ja toiminnan kehittämiseksi.

Lupalaeilla on ollut väärinkäytöksiä ennaltaehkäisevää vaikutusta kiinteistökaupassa.  Lisäksi puolustusministeriön tilannekuva kiinteistöjen omistuksesta on parantunut merkittävästi.  Puolustusministeriön mukaan myös viranomaisyhteistyö on toiminut hyvin.

Sekä lupalakiin että valtion etuostolakiin tarvitaan kuitenkin vielä tarkennuksia.  Kehittämiskohteita ovat muun muassa tiedonsaantiin, asiakkaiden tunnistamiseen, kiinteistökaupan rahoituksen lähteisiin ja kansalliseen turvallisuuteen kuuluvat seikat.

Tavoitteena on kehittää lainsäädäntöä siten, että se aidosti vastaa niihin tavoitteisiin, joita näille laeille on asetettu ja toisaalta vastata myös tulevaisuuden haasteisiin. Puolustusministeriö on valmistautunut hallituksen esityksen valmistelun aloittamiseen keväällä 2022, mikäli näin linjataan.

https://www.defmin.fi/files/5301/Puolustusministerion_selvitys_puolustusvaliokunnalle_laista_eraiden_kiinteistohankintojen_luvanvaraisuudesta.pdf 

Lisätietoja puolustusministeriössä antavat yksikön päällikkö Sara Kajander, sara.kajander@gov.fi , p. 0295 140 080 ja neuvotteleva virkamies Anu Sallinen, anu.sallinen@gov.fi, p.0295 140 335.


Palaa otsikoihin