Haku

Tiedotteet 2021

24.02.2021 11:00

Työryhmä ehdottaa mahdollisuutta etäkutsuntoihin poikkeustilanteissa sekä naisten palveluksen keskeyttämisajan lyhentämistä

Puolustusministeriön asettama työryhmä jätti 24.2.2021 mietintönsä, jossa se esittää lukuisia ehdotuksia lainsäädäntöön asepalveluksen sujuvoittamiseksi.

Tällä hetkellä laissa ei ole yhtenäistä säännöstä siitä, milloin asepalvelus tulisi viimeistään aloittaa. Lakiehdotuksessa esitetään aikarajaksi, että varusmiespalvelus pitäisi aloittaa viimeistään sinä vuonna, jona asevelvollinen täyttää 29 vuotta.

Naisten vapaaehtoiseen palvelukseen hakemista ehdotetaan aikaistettavaksi noin kuudella viikolla. Hakemukset tulisi ehdotuksen mukaan jättää viimeistään 15. tammikuuta. Muutos mahdollistaisi naisten valintatilaisuuden järjestämisen kutsuntojen kanssa samanaikaisesti. Myös valintoihin liittyvät terveystarkastukset saataisiin näin samaan rytmiin miesten kanssa.

Naisten oikeutta keskeyttää vapaaehtoinen palvelus lyhennettäisiin 45 vuorokaudesta 30 vuorokauteen palveluksen aloittamisesta. Näin estettäisiin keskeyttäminen tehtyjen koulutushaaravalintojen jälkeen ja niistä aiheutuvat siirrot perusyksiköiden välillä.

Työryhmä ehdottaa asevelvollisuuslakiin muutoksia vaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Pandemiatilanteissa kutsunnat olisi mahdollista järjestää etänä. Tällöin poikkeusmenettelyistä päättäisi puolustusministeriö. Asevelvollinen sen sijaan ei voisi päättää kutsuntoihin osallistumisen tavoista. Samasta syystä aluetoimistoille lisättäisiin mahdollisuus perua kertausharjoituksia ja peruuttaa harjoitusmääräyksiä pandemiatilanteissa.

Työryhmän tehtäviin ei kuulunut sellainen asevelvollisuusjärjestelmän ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen laajempi kehittäminen, jota arvioidaan valtioneuvoston 5.3.2020 asettamassa parlamentaarisessa komiteassa.

Lisätietoja työryhmän mietinnöstä antaa puolustusministeriössä hallitussihteeri Joona Lapinlampi p. 0295 140 033, joona.lapinlampi(at)defmin.fi

 Työryhmän mietintö 

Huom! Tiedotteeseen on tehty korjaus 24.2.klo 15: Naisten oikeutta keskeyttää vapaaehtoinen palvelus lyhennettäisiin 45 vuorokaudesta 30 vuorokauteen palveluksen aloittamisesta. Näin estettäisiin keskeyttäminen tehtyjen koulutushaaravalintojen jälkeen ja niistä aiheutuvat siirrot perusyksiköiden välillä. (Poistettu: johtajakoulutusvalintojen)

 

 


Palaa otsikoihin