Tiedotteet 2001

04.12.2001 18:25

25.4.2001 Merivoimien uuden laivueen varustaminen käynnistyy

Puolustusministeriö on oikeuttanut Merivoimat tekemään hankintasopimukset saksalaisen EADS Deutschland:n kanssa Laivue 2000:n tulevasta taistelunjohtojärjestelmästä sekä siihen liittyvistä tuki- ja integrointipalveluista.

Kokonaisuuden kauppahinta on yli 200 miljoonaa markkaa. Järjestelmät toimitetaan vuoden 2005 loppuun mennessä. Alihankintoihin sekä ohjelmisto- ja integrointityöhön ottaa osaa useita kotimaisia yrityksiä. Kauppaan sisältyy lisäksi järjestelmien ylläpidossa tarvittavan teknologian- ja tietämyksen siirto.

Taistelunjohtojärjestelmä on tietojärjestelmä, joka tarjoaa menetelmät laivueen tai yksittäisen aluksen tilannekuvan muodostamiseen, tilanteen arviointiin, päätöksenteon tukemiseen sekä aseiden ja sensorien ohjaukseen. Hankintaan sisältyvät ohjelmistot ja tietokoneet sekä huoltojärjestelmä, varaosat ja käyttökoulutus.

Hankinnan rahoitus perustuu eduskunnan Merivoimien uudistamiseen myöntämään tilausvaltuuteen vuosille 2001 - 2006. Tilausvaltuudella on jo aikaisemmin käynnistetty Laivue 2000-alusten sarjahankinta. Laivueen suunniteltu kokoonpano on kaksi Hamina-luokan ohjusvenettä ja neljä ilmatyynyalustekniikkaan perustuvaa T-2000-luokan taistelualusta. Nyt tehtävän taistelunjohtojärjestelmän hankinta on ensimmäinen vaihe laivueen alusten varustelussa. Tarvittavat aseet, sensorit ja elektronisen sodankäynnin järjestelmät valitaan vuoden 2001 loppuun mennessä.

Taistelunjohtojärjestelmän toimittava EADS (European Aeronautic Defence and Space) on merkittävä eurooppalainen ilmailu- ja puolustusteollisuuden yritys. Se perustettiin vuonna 2000 saksalaisen DaimlerChrysler Aerospace AG:n, ranskalaisen Aerospatiale Matra S.A:n ja espanjalaisen Construcciones Aeronauticas S.A:n toimesta. EADS Deutschland on konsernin saksalainen osapuoli.

Lisätietoja antaa kommodori Juha Rannikko Merivoimien Esikunnasta, (09) 181 24430.

Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä