Haku

Puolustusministeriö yhteensovittaa hallinnonalansa avaruusasioita yhteistyössä Pääesikunnan keskeisten osastojen kanssa toimien puolustushallinnon avaruuskoordinaatioryhmän puheenjohtajana. Lisäksi puolustusministeriö vastaa avaruustoiminnasta annetun lain (63/2018) mukaisesti Puolustusvoimien avaruustoiminnan yleisestä ohjauksesta ja valvonnasta. Ministeriön osastot vastaavat työjärjestyksen perusteella puolustushallinnon avaruuspolitiikan sekä avaruuteen liittyvien suorituskykyhankkeiden ohjaamisesta. Puolustusministeriö on edustettuna valtioneuvoston asettamassa ja työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä toimivassa avaruusasiain neuvottelukunnassa, sen sihteeristössä sekä jaostoissa. Suomen avaruusstrategia päivitettiin työ- ja elinkeinoministeriön ja liikenne- ja viestintäministeriön johdolla vuonna 2018. Avaruusasiain neuvottelukunta ohjaa ja seuraa kansallisen avaruusstrategian toteuttamista.

Avaruuspuolustuksella suojataan maanpuolustuksen toimintoja ja muuta yhteiskuntaa avaruudesta kohdistuvilta uhkilta sekä turvataan yhteiskunnan kannalta kriittisten avaruusjärjestelmien ja -palveluiden toiminta kaikissa olosuhteissa. Jatkuvasti lisääntyvä avaruusromu aiheuttaa merkittäviä törmäysriskejä avaruusesineille, kuten satelliiteille. Avaruusesineet saattavat lisäksi törmätä toisiinsa, mutta niiden vahingoittaminen tai tuhoaminen voi olla myös tahallista. Avaruusesineiden ja -romun hallitsematon paluu ilmakehään puolestaan aiheuttaa riskejä lentoliikenteelle ja Maassa ihmisille, esineille ja rakenteille. Avaruustilannekuva auttaa pienentämään edellä mainittuja riskejä. 

Puolustusvoimien ja muiden viranomaisten toiminta on yhä enemmän riippuvaista avaruudellisista järjestelmistä. Avaruuspuolustuksen perustan muodostaa yllä mainittu avaruustilannekuva. Puolustusvoimat kehittää kykyään ympärivuorokautisen avaruustilannekuvan ylläpitämiseen yhteistyössä muiden viranomaisten ja kansainvälisten kumppanien kanssa.


Muita ministeriön vastuualueita