Tätä sivustoa ei enää ylläpidetä

HX-hanke – uudet hävittäjät Suomelle vuoteen 2025 mennessä

Suomen nykyiset hävittäjät eli Hornetit poistuvat käytöstä 2030 mennessä. HX-hanke on perustettu korvaamaan nykyiset hävittäjät uusilla.

Hävittäjät ovat merkittävä osa Suomen puolustuskykyä

Suomen puolustuskyvyn ensisijainen tehtävä on ehkäistä sotilaallista voimankäyttöä ja sillä uhkaamista sekä torjua hyökkäykset. Tähän Suomi tarvitsee hävittäjiä. Ne ovat välttämätön osa ilmapuolustusta ja puolustusvoimien tulenkäyttöä maalla ja merellä. Lisäksi hävittäjät täydentävät puolustusvoimien tiedustelua, valvontaa ja johtamista.

Hävittäjiä ei voida korvata muilla järjestelmillä. Ilmatorjunta ja miehittämättömät ilma-alukset eivät kata niiden suorituskykyä.

Hornetien elinkaari päättyy vuoteen 2030 mennessä

Suomen hävittäjäkalusto koostuu tällä hetkellä Horneteista. Ne otettiin käyttöön vuosina 1995-2000. Niiden elinkaareksi arvioitiin tuolloin 30 vuotta. Viimeiset Hornetit poistuvat käytöstä siis 2030 mennessä.

Hornetien elinkaaren jatkaminen ei ole kustannustehokasta. Se ei ole kannattavaa myöskään Suomen puolustuskyvyn kannalta. Horneteja ei voida käyttää pidempään, sillä niiden suorituskyky heikkenee ja rakenteet väsyvät. Järjestelmien, varaosien ja ohjelmistojen saatavuus vaikuttavat myös päätökseen.

HX-hanke kestää 10–15 vuotta

HX-hanke kestää noin 10-15 vuotta. Tietopyynnöt ja alustavat tarjouspyynnöt lähetettiin vaalikaudella 2015-2019. Pyyntö lopullisista tarjouksista lähetettiin ja varsinainen hankintapäätös tehdään vuonna 2021.

Tutustu tarkemmin hankkeen aikatauluun.


Hyvä tietää

Mistä kirjainyhdistelmä HX tulee?

HX on lyhenne, jollaista käytetään perinteisesti ilmavoimien lentokaluston korvaamishankkeissa. Ensimmäinen kirjain tulee korvattavasta koneesta (Hornet = H). Kirjainta X käytetään yleisesti seuraajaehdokkaan tunnuksena.