Haku

Tiedotteet 2021

17.02.2021 09:00

Parlamentaarisen komitean työ asevelvollisuuden kehittämiseksi etenee

Maanpuolustusvelvollisuutta ja asevelvollisuutta käsittelevän parlamentaarisen komitean työ jatkuu. Komitean tehtävänä on tarkastella asevelvollisuuden kehittämistä ja maanpuolustusvelvollisuuden täyttämistä. Tavoitteena on ylläpitää korkeaa maanpuolustustahtoa sekä vahvistaa kansalaisten yhdenvertaisuutta. 

Komiteatyön lähtökohtana on hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan yleistä asevelvollisuutta ylläpidetään sotilaallisen maanpuolustuksen tarpeisiin.

Asevelvollisuus on Suomen puolustamisen keskeinen kulmakivi ja vahvuus, joka on työskentelymme silmämääränä, sanoo komitean puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kanerva.

Miten nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää voitaisiin vahvistaa?

Komitean alustavissa havainnoissa on tunnistettu tapoja, joilla nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää voitaisiin vahvistaa komitealle annetut reunaehdot huomioiden.

Asepalveluksen osalta keinoja tulisi löytää esimerkiksi poistuman pienentämiseksi ja reservin käytön tehostamiseksi. Kutsuntojen osalta tarkastellaan eri toteuttamisvaihtoehtoja, joilla voitaisiin vastata paitsi sotilaallisen maanpuolustuksen tavoitteisiin, myös saavuttaa koko ikäluokka. Alustavan arvion mukaan koko ikäluokan kohtaamisella voisi olla myönteisiä yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Siviilipalveluksella voisi olla nykyistä tiiviimpi tehtävä yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden tukemisessa ja yhteiskunnan häiriötilanteiden hallinnassa. Naisten vapaaehtoista asepalvelusta kehitetään, ja palvelukseen hakeutuvien määrää pyritään lisäämään.

Ase- tai siviilipalvelus on yksi tapa täyttää Suomen perustuslaissa säädetty maanpuolustusvelvollisuus. Yksi komitean keskeisistä tehtävistä on ollut pohtia myös asevelvollisuusjärjestelmää täydentäviä tapoja osallistua maanpuolustukseen.

Komitea tarkastelee eri kehittämisvaihtoehtoja syvemmin keväällä 2021.

Komitean toimikausi on 5.3.2020–31.10.2021. Sen jäseninä on kansanedustajia kaikista eduskuntaryhmistä.

Lisätiedot:
Komitean puheenjohtaja, kansanedustaja Ilkka Kanerva. Haastattelupyynnöt: julius.vierula@eduskunta.fi, p. 050 470 5173.


Palaa otsikoihin