Haku

2023

10.10.2023 12:06

Puolustusministeri Häkkänen Naton puolustusministerikokoukseen

Puolustusministeri Antti Häkkänen osallistuu keskiviikkona ja torstaina 11.–12. lokakuuta Naton puolustusministerikokoukseen Naton päämajassa Brysselissä. Kokouksen aiheina ovat pelotteen ja puolustuksen kehittäminen, Naton operaatiot sekä Ukrainan tukeminen.

Keskiviikkona puolustusministerit kokoontuvat ensimmäistä kertaa Nato–Ukraina-neuvoston (NATO-Ukraine Council) kesken. Neuvosto perustettiin Vilnan huippukokouksessa muun muassa edistämään poliittista vuoropuhelua sekä tukemaan Ukrainan Nato-jäsenyyspyrkimyksiä. Neuvoston kokouksessa käsitellään Venäjän hyökkäyssotaa ja Ukrainan tukemista.

-Maailman ollessa entistä epävakaampi ja vaarallisempi ovat liittolaisten ja läheisten kumppanien kanssa käydyt keskustelut yhä tärkeämpiä, toteaa puolustusministeri Häkkänen.

Toisena kokouspäivänä käsitellään muun muassa Naton pelotteen ja puolustuksen vahvistamista. Lisäksi ministerit keskustelevat Naton operaatioista. Liittokunnan jäsenmaiden ja Ruotsin lisäksi operaatioita koskevaan osuuteen on kutsuttu myös Euroopan ulkosuhdehallinnon rauhan, turvallisuuden ja puolustusasioiden varapääsihteeri Charles Fries.

-Koko liittokunnan turvallisuustilanteen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että Ruotsin Nato-jäsenyys saadaan voimaan mahdollisimman pian, sanoo puolustusministeri Häkkänen.

Ministerin muut kokoukset Brysselissä 11.-12.10.

Puolustusministeri Häkkänen osallistuu Naton päämajassa keskiviikkona 11. lokakuuta myös Ukraine Defense Contact Groupin kokoukseen sekä torstaina 12. lokakuuta Pohjoisen ryhmän (Northern Group) ja Saksan johtaman kehysvaltioryhmän (Framework Nation Concept, FNC) puolustusministerikokouksiin.

Ukraine Defense Contact Groupin kokouksessa käsitellään Ukrainan tilannetta ja maalle annettavaa tukea. Ryhmään kuuluu yli 40 maata, ja se tarkastelee Yhdysvaltain johdolla aseavun toimittamista Ukrainaan.

Pohjoisen ryhmän ministerikokouksessa keskustellaan alueellisesta turvallisuudesta ja kriittisen kansallisen infrastruktuurin suojaamisesta. Pohjoiseen ryhmään kuuluvat Pohjoismaiden ja Baltian maiden lisäksi Alankomaat, Iso-Britannia, Puola ja Saksa.

Saksan johtaman kehysvaltioryhmän kokouksessa puolustusministerit käsittelevät ryhmän vuosiraporttia ja keskustelevat ryhmän tulevasta toiminnasta. Kehysvaltioryhmän tavoitteena on kehittää monikansallisia eurooppalaisia suorituskykyjä sekä muodostaa joukkokokonaisuuksia esimerkiksi kriisinhallinnan tarpeisiin.

Lisäksi ministerillä on Brysselissä kahdenväliset tapaamiset Espanjan, Kanadan, Tanskan ja Liettuan puolustusministereiden kanssa.


Lisätietoa kokouksista antaa Naton puolustusministerikokouksen osalta erityisasiantuntija Sebastian Wassholm, puh. +358 295 140 066; Ukraine Defense Contact Groupin kokouksen osalta osastopäällikkö Janne Kuusela, puh. +358 295 140 300; Pohjoisen ryhmän ministerikokouksen osalta erityisasiantuntija Tiina Benredjem, puh. +358 295 140 106; Saksan johtaman kehysvaltioryhmän kokouksen osalta vanhempi osastoesiupseeri Tatu Mikkola, puh. +358 295 140 006 sekä viestintään liittyen erityisasiantuntija Emma Virkkunen, puh. +358 295 140 176. Haastattelupyynnöt puolustusministerille erityisavustaja Ville Sipiläisen kautta, puh +358 40 761 1558.



Palaa otsikoihin