Haku

2023

02.02.2023 15:00

Puolustusvoimat saa lisärahoitusta Ukraina-tukipakettien korvaushankintoihin

Hallituksen ensimmäisessä lisätalousarviossa vuodelle 2023 puolustusministeriön hallinnonalalle kohdennetaan yhteensä noin 704 miljoonan euron lisärahoitus, joka jakautuu vuosille 2023-2027.

Rahoituksella Puolustusvoimat tekee korvaushankintoja puolustustarvikeavusta, jota on toimitettu Ukrainaan viime syksynä tai toimitetaan kevään 2023 aikana.

- Suomi tukee Ukrainaa sekä puolustusmateriaaliavulla että osallistumalla ukrainalaisten sotilaiden koulutusoperaatioihin. Ukraina tarvitsee edelleen apua puolustustaistelussaan ja Suomi on tähän tukeen sitoutunut, sanoo puolustusministeri Mikko Savola

Suomi on tähän mennessä tehnyt päätökset tukea Ukrainaa kahdellatoista puolustustarvikeapupaketilla, joiden korvattava arvo on yhteensä noin 590 miljoonaa euroa. Lisäksi varaudutaan 200 miljoonalla eurolla keväällä 2023 toimitettavaan materiaaliin. 

Lisäksi Puolustusvoimat kohdentaa sisäisesti noin 4 miljoonaa euroa EU:n sotilaallisen EUMAM Ukraine –avustusoperaation kuluihin. Suomalaiset tulevat toimimaan operaatiossa koulutus- ja neuvonantotehtävissä. 

Lisätietoja puolustusministeriössä antaa talousjohtaja Kristiina Olsson, p. 0295 140 220. 


Palaa otsikoihin