14.10.2002 Puolustusministeri Jan-Erik Enestam, Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta Säätytalo, Helsinki

Arvoisat maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan järjestöjen toimintaa pohtivan seminaarin osanottajat, hyvät naiset ja herrat! Haluaisin lausua syvän osanottoni Myyrmäen ostoskeskuksessa viime perjantai-iltana tapahtuneen pommi-iskun yhteydessä omaisiaan ja ystäviään menettäneille ja loukkaantuneille.

Tapaus osoittaa, miten haavoittuvia myös me suomalaiset olemme mielettömien väkivallantekojen edessä. Ilmeisestikin yksin toimineen henkilön teko osoitti myös sen, että turvallisuudessa on usein kyse ihmisten arkipäiväisiin toimintoihin liittyvistä asioista. Summittaisia väkivallantekoja - niin Myyrmäessä kuin päivää myöhemmin Balilla Indonesiassa - on vaikeaa jollei mahdotonta estää ennakolta. Mutta yhtä tärkeää on tehdä selväksi, että terrorismia ei voida missään olosuhteissa hyväksyä tai edes ymmärtää. Sisäinen ja ulkoinen turvallisuus liittyvät tiiviisti yhteen; siksi meidän tulee vahvistaa ja lujittaa niitä samanaikaisesti.

Elämmekin tällä hetkellä aikoja, jotka ovat turvallisuus- ja puolustuspolitiikkamme tulevaisuuden kannalta poikkeuksellisen haastavia ja mielenkiintoisia. Tänään tehtävät ratkaisut vaikuttavat vuosia, jopa vuosikymmeniä eteenpäin. Siksi on tärkeää keskustella edessämme olevista valinnoista. Kylmän sodan aikana turvallisuuspoliittinen keskustelu maassamme oli - osin ymmärrettävistä syistä - vähemmän vilkasta. Hyväksyttiin se, että turvallisuus- ja puolustuspoliittiset linjaukset tehtiin varsin pienessä piirissä ja ne viestitettiin kansalaisille varsin typistetyssä muodossa.

Euroopan Unioniin liittymisen pelättiin senkin eräillä tahoilla johtavan siihen, että päätösvalta katoaa entistä kauemmas tavallisista kansalaisista. Tällainen pelko osoittautui kuitenkin turhaksi. Vuonna 1997 eduskunta keskusteli perusteellisesti valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta. Samoin kävi vuonna 2001. Kun me nyt valmistaudumme aloittamaan seuraavan, vuonna 2004 valmistuvan, selonteon käsittelyn, on avoimuus entisestään lisääntynyt. Samalla myös selonteossa käsiteltävien asioiden ala on laajentunut.

Yksi osoitus tästä laajentumisesta on se, että valtioneuvosto on käynnistänyt vuoden 2001 selonteon mukaisesti yhteiskunnan varautumista käsittelevän kansallisen strategian laatimisen. Valtioneuvosto on edellyttänyt, että siinä määritellään yhteiskunnan elintärkeät toiminnot. Samoin on todettu, että sen tulee muodostaa perusteet tarvittavien kehittämissuunnitelmien laatimiselle.

Kansallista turvallisuusstrategiaa laadittaessa tulee tarkastella neljää asiakokonaisuutta. Ensimmäinen niistä on ulkoinen eli geostrateginen turvallisuusympäristömme. Sen vallitsevana kehityspiirteenä on demokraattinen uudistus- ja vakauskehitys, jossa Euroopan unionilla on ollut keskeinen merkitys. Tulevan laajentumisen myötä unionin painoarvon poliittisena ja taloudellisena toimijana voi olettaa kasvavan entisestään.

Erityisen merkityksellistä yleisen turvallisuuskehityksen kannalta on se, että Euroopan unioni vahvistaa kriisinhallintakapasiteettiaan pyrkien näin potentiaalisten sotilaallisten kriisien ennaltaehkäisyyn. Näillä toimilla unioni parantaa kokonaisturvallisuutta myös maantieteellisen alueensa ulkopuolella.

Vaikka ulkoinen turvallisuusympäristömme on yleisesti ottaen kehittynyt myönteisesti, on Euroopassa ja muualla maailmassa myös maamme ja kansalaistemme turvallisuuteen kielteisesti vaikuttavia tekijöitä. Niiden ehkäisemistä ja hallintaa on siksi tarkasteltava myös kansallisessa turvallisuusstrategiassa, näin siitäkin huolimatta että laajamittaisen sotilaallisen konfliktin uhka Euroopassa on tällä hetkellä erittäin vähäinen.

Toisena tarkasteltavana alueena haluaisin ottaa esille sisäisen eli kansallisen turvallisuusympäristömme. Sekin on kyllä säilynyt vakaana mutta ei silti ole täysin ongelmaton. Talouden kansainvälistymisen ja syrjäisen maantieteellisen sijaintimme vuoksi olemme aikaisempaa kauempana kaupan keskusvarastoista sekä kannaltamme tärkeän infrastruktuurin varaosavarastoista. Mahdollisissa häiriötilanteissa olemme riippuvaisia sekä kansallisesta huoltovarmuudesta että sitä täydentävistä kansainvälisistä järjestelyistä.

Suomen sisäinen turvallisuus on edelleen hyvä, vaikka syyskuun 11. päivän myötä olemmekin joutuneet kokonaan uuteen tilanteeseen. Terrorismi ei muodosta Suomelle välitöntä uhkaa. Suomenkin on silti annettava oma panoksensa terrorismin vastaiselle kansainväliselle yhteistyölle. Terrorismin muodostaman uhkan ohella kannattaa tässä yhteydessä mainita erikseen myös järjestäytynyt kansainvälinen rikollisuus. Maassamme toimii nykyisin useita ulkomailta johdettuja rikollisliigoja, esimerkiksi huumekaupassa ja prostituutiossa. Euroopan unionin laajentuminen mahdollistaa niiden aikaisempaa helpomman pääsyn Suomeen. Etunamme toisaalta on kansallisten "rikosmarkkinoittemme" pienuus.

Olemme Suomessa siirtyneet viime vuosina teollisuusyhteiskunnasta tietoyhteiskuntaan, jossa riippuvuus yhtäältä energiasta ja toisaalta sähköisen viestinnän ja tietojärjestelmien toimivuudesta kasvaa koko ajan. Olemme näin tulleet yhteiskuntana aikaisempaa haavoittuneemmiksi. Hyvänä ja varoittavana esimerkkinä tästä ovat viime marraskuun ja tämän kesän myrskyt. Niiden seurauksena paljastui erityisesti sähkön siirto- ja jakelujärjestelmien sekä viestintä- ja kuljetusjärjestelyjen haavoittuvuus.

Lopuksi haluaisin vielä mainita uhkat, joista emme varmuudella voi tietää, aiheutuvatko ne ulkoisesta vai sisäisestä turvallisuusympäristöstämme. Käytän niistä yhteisnimitystä kansallisiin tietojärjestelmiin kohdistuvat uhkat. Joissakin yhteyksissä puhutaan myös tietosodankäynnistä, jolla tarkoitetaan sotilaallisesti motivoitua vastapuolen tietojärjestelmien häiritsemistä tai tällaisten yritysten torjumista.

Tietojärjestelmäuhkat voivat kohdistua joko tietojen luottamuksellisuutta, eheyttä, saatavuutta tai hallintaa vastaan. Uhkien esiintymiseen ja torjuntaan vaikuttavat useat nopeasti muuttuvat tekijät. Tietotekniikka kehittyy jatkuvasti tarjoten mahdollisuuksia sekä hyvään että pahaan. Se mahdollistaa monia sellaisia asioita, joiden tuottaminen olisi aikaisemmin vaatinut mittavan työpanoksen. Laajenevan tietokoneistumisen myötä syntyy kuitenkin valitettavasti myös uusia mahdollisuuksia iskeä kansallista turvallisuutta vastaan. Esimerkkeinä tästä ovat jatkuvasti monimutkaistuvat tietokonevirukset sekä hakkeroinnin yleistyminen.

Tietoturvaan liittyviä uusia ongelmia voi syntyä myös silloin kun viranomaiset ulkoistavat suuria osia tietojärjestelmistään ja käyttävät tiedonsiirtoon kaupallisten yritysten järjestelmiä. Myös ATK-alan henkilöstön nopea vaihtuvuus voi lisätä turvallisuusriskejä. Riskejä arvioitaessa on muistettava myös se, että olemme yhä riippuvaisempia tapahtumista muissa maissa. Monet muistavat vielä vuosituhannen vaihteen, jolloin pelättiin tietojärjestelmien romahtamista seuraavaa yleismaailmallista kaaosta, jota onneksi ei kuitenkaan tullut.

Hyvät kuulijat!

Haluaisin kolmantena asiakokonaisuutena mainita kansallisen turvallisuutemme päämäärät ja tavoitteet. Niitä ovat valtiollisen itsenäisyyden sekä kansalaisten turvallisuuden ja elinmahdollisuuksien takaaminen. Näihin päämääriin pääseminen edellyttää, että elintärkeät kansalliset etumme pystytään suojaamaan kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Kansallisessa turvallisuusstrategiassa tulee määritellä parhaat menettelytavat ja vastuutahot. Näin voidaan suojata elintärkeät etumme ulkoisen ja sisäisen turvallisuusympäristön asettamien suorituskykyvaatimusten mukaisesti.

Neljännen ja samalla viimeisen asiakokonaisuuden kansallisen turvallisuusstrategian laatimisessa muodostavat valtiollisen johdon tasolla tehtävät poliittiset päätökset maamme turvallisuuspoliittisesta toimintalinjasta. Niihin sisältyy myös päätös maamme poliittisista, taloudellisista ja sotilaallisista sitoumuksista, esimerkiksi liittoutumisesta tai liittoutumattomuudesta.

Kuten varsin hyvin tiedätte, on Suomen nykyinen turvallisuuspoliittinen toimintalinja kiteytetty vuoden 2001 valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa kolmeen kohtaan. Ensiksi, Suomi ylläpitää ja kehittää uskottavaa puolustuskykyään. Toiseksi, Suomi pitäytyy vallitsevissa olosuhteissa sotilaallisesti liittoutumattomana. Kolmanneksi, Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön turvallisuuden ja vakauden vahvistamiseksi Yhdistyneissä Kansakunnissa, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä ja Naton rauhankumppanuuden puitteissa samalla myös pohjoismaista yhteistyötä painottaen.

Vuoden 2001 selonteossa on päätetty, että kansallisen varautumisen strategian linjaukset liitetään osaksi vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. Kun siirryn nyt tarkastelemaan yksityiskohtaisemmin käynnissä olevaa kansallisen varautumisen strategian laatimista, tarkastelen samalla vuoden 2004 selonteon laadintaan liittyviä valmisteluja.

Hyvät ystävät!

Selontekojen laatimista varten tarvitaan runsaasti punnittua tutkimustietoa. Vuoden 2001 selonteko sisältääkin lukuisia tutkimus- ja selvitystehtäviä, joita hyödynnetään seuraavan selonteon laadinnassa. Monet niistä on jo käynnistetty, mutta niiden tulokset ovat käytettävissä vasta syksyllä 2003. Siksi niitä on ennenaikaista tarkastella vielä tässä vaiheessa.

Kansallisen varautumisen strategian on aidosti laaja kansallinen hanke. Sen laatimiseen ovat osallistuneet kaikki hallinnonalat ja hankkeen kannalta relevantit keskusvirastot valmiuspäälliköidensä ja valmiussihteeriensä välityksellä. Näin syntyvää kokonaisuutta voidaan perustellusti kutsua kansalliseksi turvallisuusstrategiaksi, jossa arvioidaan Suomen kokonaisturvallisuuden kannalta keskeisiä haasteita ja uhkia aina 2010-luvulle saakka.

Rinnan kehitysarvioiden tarkastelun kanssa määritellään kansalliset elintärkeät edut eli yhteiskuntamme elintärkeät toiminnot. Samoin määritellään niiden suojaamiseen tarvittavat järjestelmät ja strategiset tehtävät. Valtiollisen itsenäisyyden ja kansalaisten hyvinvoinnin lisäksi määritetään kohteet, joita vastaan toimimalla tai niihin vaikuttamalla voidaan vaikeuttaa tai estää kansallisen turvallisuutemme ylläpitäminen.

Edellä mainittuja yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja on määritelty kuusi kappaletta. Niistä ensimmäinen on valtion johtaminen eli sen varmistaminen, että ylin valtiojohto voidaan kaikissa oloissa säilyttää toimintakykyisenä. Toinen toiminto on kansalaisten henkisen kriisinkestokyvyn säilyttäminen. Kansalaisten tulee kestää häiriötilanteiden ja poikkeusolojen rasitukset, koska näin mahdollistuu erilaisten uhkien ennaltaehkäisy ja torjunta sekä niistä palautuminen. Kolmantena on kansalaisten toimintakyvyn ja toimeentulon turvaaminen erilaisin sosiaali- ja terveydenhuollon keinoin, kohdistuuhan ihmisten arkielämään poikkeusoloissa suuria paineita.

Neljäntenä elintärkeänä toimintona on maan sisäinen turvallisuus. Se takaa oikeusvaltion säilymisen sekä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymisen, mahdollistaa väestön tehokkaan suojaamisen, tuhojen rajoittamisen, rajojen vartioinnin ja ulkomaalaisten valvonnan. Viides toiminto liittyy maamme kansantalouden ja yhteiskunnan toimivuuden säilyttämiseen. Se kohdistuu erityisesti maan talouspolitiikkaan ja -elämään sekä yhteiskunnan kriittisen infrastruktuurin säilymiseen. Kuudentena ja viimeisenä toimintona on maamme sotilaallinen puolustaminen, jonka avulla turvataan kansallisen kokonaisturvallisuutemme päämäärien saavuttaminen kaikkein ankarimmissakin kriiseissä.

Arvoisat seminaarin osanottajat!

Olen edellä arvioinut kansallisen turvallisuusstrategian muotoutumista sekä yleisellä tasolla että sitoen sen nyt käynnissä olevaan kansallisen varautumisen strategian laatimiseen. Kuten mainitsin, jatkuu valmistelutyö ensi vuoteen saakka. Tällöin meillä pitäisi olla valmiudet nivoa työmme tulokset myös vuoden 2004 selontekoon niin että meidän ei enää tarvitse puhua kansallisesta varautumisesta vaan kansallisesta turvallisuusstrategiasta.

Kansallisen turvallisuusstrategian laatimisen suurin haaste tulee olemaan se, että löydetään riittävät perusteet poliittisille päätöksentekijöille heidän määritellessään kansallisen turvallisuutemme painopisteet ja niihin osoitettavat voimavarat. Mikäli onnistumme tässä työssä, on valtioneuvostolla oikeat lähtökohdat sille päätöksenteolle, joka vaikuttaa Suomen kansalliseen turvallisuuteen 2010-luvulla.

Emme kuitenkaan saa tulla liian luottavaisiksi. Tiedämme jo, että emme rajallisista resursseistamme johtuen voi valmistautua kaikkien mahdollisten uhkien ennaltaehkäisyyn ja torjumiseen tai niistä palautumiseen. Aikanaan tehtävä poliittinen ratkaisu sisältää siksi sekä kansallisen turvallisuuden periaatteiden ja painopisteiden valitsemisen että resurssien jakamisen kokonaisturvallisuutemme päämäärien varmistamiseen.

Suomen kylmän sodan jälkeen harjoittamamme integraatiopolitiikka on ollut yksi olennainen osa kansallista varautumispolitiikkaamme. Jäsenyys Euroopan unionissa sekä unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittäminen, Euroopan rahaliiton eli EMUn jäsenyys sekä eri hallinnonalojen tehtävien hoitamisen edellyttämät kansainväliset kosketuspinnat sisältyvät kaikkiin yhteiskuntamme elintärkeisiin toimintoihin, niiden turvaamiseen käytettäviin järjestelmiin sekä näiden järjestelmien strategisiin tehtäviin. Kaikki nämä seikat sisältyvät tänään luonnollisina osina myös turvallisuuteemme liittyviin kysymyksiin. Ne muodostavat näin kansallisia toimiamme vahvistavan sekä kansainvälistä ja kansallista turvallisuusympäristöämme vakauttavan toimijan.

Kansallinen turvallisuusstrategiamme esittää kokonaisturvallisuutemme tavoitetilan 2010-luvulla. Samoin se sisältää toimenpiteet tämän tavoitetilan saavuttamiseksi. Se määrittää vastuujaon tehtävien toteuttamisessa ja osakokonaisuuksien yhteensovittamisessa. Tuloksena syntyvät hallinnonaloittaiset toiminta- ja kehittämisohjelmat, jotka tullaan esittämään vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa. Selonteko sisältää poliittisenratkaisun Suomen kokonaisturvallisuuden kehittämisestä lähivuosien aikana.

Arvoisat kuulijat! Kiitän teitä tarkkaavaisuudestanne ja toivotan teille mitä antoisinta seminaaria.

Palaa otsikoihin