Puolustusministeri Seppo Kääriäinen, puhe Itä-Suomen lääninhallituksen koulutuspäivä -Yrittäjyys opetussuunnitelmassa, Savonlinna

Tutkimusten mukaan jopa 70-80% suomalaisista on valmis puolustamaan isänmaata ase kädessä riippumatta mahdollisesta lopputuloksesta.

Näin ilmenevä maanpuolustustahto on varmuudella ainakin Euroopan korkeimpia, ehkä maailmankin. On aihetta kysyä, mistä tässä pohjimmiltaan on kysymys.

On ilmeistä, että suomalaisille isänmaan itsenäisyys ja vapaus on äärimmäisen korkea arvo. Kotimaa, isänmaa, synnyinmaa - muodostavat suomalaisten sisimmässä sellaisen arvoperustan, joka menee sittenkin monien muiden sinänsä tärkeiden arvojen ja tavoitteiden ohi. Suomalaisen upseerikoulutuksen "kantaisä" Samuel Möller sanoo: "Arvo on vaikutin, joka rangaistuksesta tai palkkioista, kunniasta tai kiitoksesta välittämättä johtaa ihmisen omasta tahdostaan tekemään sellaista, mihin ei mikään ulkopuolinen laki voi häntä pakottaa." Oman isänmaan vapaus on juuri sellainen ihmisten omaan tahtoon perustuva vakaumus ja tunne, jota mikään ulkopuolinen taho ei voi määrätä - ei horjuttaa eikä hävittää. Maanpuolustustahto on isänmaallisuuden käytännön ilmentymä.

Isänmaan itsenäisyyteen ja maanpuolustustahtoon kytkeytyy myös käsityksemme "suomalaisesta elämänmuodosta". Se on isänmaan itsenäisyyteen ankkuroituva yhteiskuntajärjestys, jonka suomalaiset itse määrittelevät nimenomaan vaaleissa tahtomallaan tavalla. Sitäkään ei ulkopuolinen määrää. Jos ja kun suomalaiset antavat päätösvaltaa Suomea koskevissa asioissa Suomen ulkopuolelle, sekin on suomalaisten itsensä tekemä päätös, niin kuin on tapahtunutkin esimerkiksi EU-ratkaisussa.

Olen varma, että sodat ovat vaikuttaneet olennaisesti nykysuomalaisten isänmaallisuuteen ja maanpuolustustahtoon. Historian tutkimukset ja tulkinnat osoittavat kiistatta, että Suomi voitti itsenäisyytensä toisen kerran Talvi - ja Jatkosodassa. Jos Jatkosodan taisteluissa 60 vuotta sitten olisi käynyt toisella tavalla kuin kävi, kansallinen olemassaolomme olisi tullut kertaiskulla kyseenalaiseksi. Tämä käsitys on laaja - ja sen suomalaiset tajuavat. Sotiemme veteraanien arvostus kertoo tästä vastaansanomattomasti. Niin pitkään kuin veteraanit -naiset ja miehet - ovat keskuudessamme, niin pitkään myös voi uskoa maanpuolustustahdon ja siihen liittyvien arvojen olevan korkeassa kurssissa. Sotiemme veteraanien perintö kantaa vielä pitkään, olletikin, kun koulujemme historian opetus ja tulkinnat vahvistavat tätä pohjaa. Kysymys on suomalaisten syväidentiteetistä, jota täytyy huoltaa ja hoitaa.

Jatkossa maanpuolustustahto kytkeytyy enenevästi siihen, kokevatko nykysuomalaiset ja tulevat polvet Suomen aidosti rakentamisen ja jopa puolustamisen arvoiseksi maaksi. On ilmeistä, että nykyinen hyvinvointiyhteiskunta on sellainen rakennelma, jota kaikki ovat valmiit periaatteessa puolustamaan. Olennaista siinä on mahdollisuuksien tasa-arvo, se on todellista oikeudenmukaisuutta. Suomi on puolustamisen arvoinen yhteiskunta, jos tai kun se antaa kaikille jäsenilleen mahdollisuuden vähintään kohtuulliseen menestymiseen kuitenkin niin, että se ei tapahdu sisarien ja veljien kustannuksella. Jokaisen suomalaisen on voitava kokea Suomi omaksi isänmaakseen sekä asia - että tunnesyillä. Eheys ei ole menettänyt merkitystään yhteiskunnallisena tavoitteena. Perusteita puolustaa Suomea lisää varmuudella se, mikäli suomalainen omassa henkilökohtaisessa elämässään kokee, että työn tekeminen, vastuuntuntoinen elämä, velvollisuuksien täyttäminen ja yrittäminen tuovat mukanaan henkilökohtaista menestymistä aineellisessakin mielessä.

Nykyinen rakennelma hyvinvointiyhteiskunnaksi sitä paitsi voi kestää vain sillä ehdolla, että yrittäjyys nousee yhteiskunnan kehityksen toiseksi vauhtimoottoriksi.

Maanpuolustustahto ja yrittäjyys ovat serkkuja keskenään.

Suomea on rakennettu 40-50 vuotta hyvinvointi- ja teollisuusvaltioksi nimenomaan vahvalla valtion ohjauksella ja julkista sektoria kasvattaen. Valtionyhtiöt ovat siitä vieläkin vaikuttavina esimerkkeinä, ei vain historian muinaisjäänteinä. Valtio ja laaja kuntakenttä ovat toimineet yhteiskunnan moottoreina. Tulos - suomalainen hyvinvointivaltio - on ollut kiistatta hyvä - ja on vieläkin kansan suosiossa.

Yrittäjyys on noussut tai ainakin nousemassa julkisen vallan, varsinkin valtion rinnalle yhteiskunnan moottorina. Viimeisimmät 10-15 vuotta ovat merkinneet "moottorin vaihtumista" tai ainakin lisämoottorien käynnistä yhteiskunnassa. Vain yrittäjyys voi antaa voimavaroja hyvinvointiyhteiskunnan hyvinvoinnille tulevaisuudessa. Yrittäjyys merkitsee välttämätöntä yhteiskunnallista dynamiikkaa. Ei niin, että valtio on pantava sivuun, vaan niin, että niin valtiovallan kuin kuntien tekemillä lopunperin poliittisilla päätöksillä tuetaan ennakkoluulottomasti yrittämisen edellytyksiä koko maassa.

Yhteiskunta ja kansa odottavat, jopa edellyttävät yrittäjyydeltä paljon, mutta muutos yrittäjyyden hyväksi tuntuu käytännössä perin hitaalta.

Odotuksia lisää se, että hallituksella on keskeisenä ohjenuoranaan erityinen kauppa- ja teollisuusministeriön johdolla toimiva yrittäjyysohjelma. Tämäkään työ ei saa loppua vaalikauden jälkeen, vaan sen täytyy jatkua katkeamattomasti ja voimistuvana myös 2007 jälkeen. Vaikka yleinen yrittäjyysilmapiiri on myönteinen, halukkuus ryhtyä itse yrittäjäksi on varsin vaatimattomalla tasolla. Murroskohdassa ovat myös monet yrittäjät. Kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä noin 60 000 yrityksen osalta edessä on omistajan- tai sukupolvenvaihdos. Jotta hyvinvointi-Suomi voisi kehittyä aidoksi yrittäjyys- ja osaamisyhteiskunnaksi, se edellyttää yhteiskunnassa ja myös päättäjien parissa yrittäjyysasenteiden myönteistymistä kautta linjan.

Yrittäminen on yrittäjille henkilökohtainen asia, keino hankkia toimeentulo ja myös menestyä. Ei yrittäjä yritä ensisijaisesti luodakseen uusia työtilaisuuksia yhteiskuntaan. Yrittäjä tulee luoneeksi myös työpaikkoja, jos hänellä menee hyvin ja hänen sallitaan menestyä.

Yrittäminen ei ole pelkkä ammatti, johon tulisi suhtautua vain ammattina muiden joukossa. Yhtäältä yrittäjän menestyminen voittoineen ja toisaalta yrittäjän haaksirikko, konkurssi olisi osattava ottaa luonnollisina ja hyväksyttävinäkin elämään kuuluvina tapahtumina. Myös yrittäjän kadehtimisesta olisi päästävä eroon. Yrittäjän menestymistä olisi pidettävä jopa toivottavana ja tavoiteltavana, sillä sehän merkitsee tosiasiallista työtä ja toimeentuloa yhteiskunnassa. Niinikään konkurssin kokeneiden yrittäjien asemasta on pidettävä entistä parempi huoli ja annettava heille uusi mahdollisuus yrittämiseen ja elämään.

Yrittäjyys on ankaraa työtä ja kovaa riskinottoa paitsi oman elannon puolesta myös yhteiseksi hyväksi, työllisyyden ja työpaikkojen turvaamiseksi. Vero- ja talouspoliittisten päätösten rinnalla yrittäjyyteen kannustaminen edellyttää myös henkistä tukea merkitseviä tekoja.

Kynnys ryhtyä yrittäjäksi on siis korkea. Siksi on paikallaan tarttua poikkihallinnollisesti laajalla rintamalla ja pitkällä aikavälillä toimeen olemassa olevia yrittäjyyden esteitä ja luotava yrittäjyyttä tukevaa toimintaympäristöä.

Tehtävä on kyllä kivenkova. Tuoreimman nuorisobarometrin 2004 mukaan yrittäjähalut laskevat koulutuksen lisääntyessä. Onko niin, että kouluissa saatu opetus on paremmin hyödynnettävissä muiden palveluksessa kuin omassa yrityksessä?

Nuorten ihmisten yritysten perustamisaikeet ovat kovimmillaan 20 – 25 ikävuoden hujakoilla. Tuon ikävaiheen jälkeen aikomus perustaa yritys hälvenee nopeasti. Sekin on havaittu, että ne, jotka haikailevat yrityksen perustamista, tavoittelevat menestystä, uskovat itseensä, hakevat jännitystä ja suhtautuvat kyynisesti koulutuksen merkitykseen työelämässä. Mistä kysymys?

Osana hallituksen yrittäjyyden politiikkaohjelmaa opetusministeriö on valmistellut yrittäjyyskasvatuksen linjaukset sekä toimenpideohjelman koulumuodoittain. Myös opetusministeriö pyrkii lisäämään kansalaisten valmiuksia ryhtyä halutessaan yrittäjiksi yrittäjyyskasvatuksen ja -koulutuksen keinoin sekä liiketoimintaosaamista vahvistamalla. Tavoitteena on lisätä yrittäjyyden houkuttelevuutta yhtenä uravaihtoehtona.

Yrittäjyyden politiikkaohjelmaa koskevat ehdotukset on sisällytetty opetusministeriön hallinnonalan toiminta- ja taloussuunnitelmaan 2005–2008. Hyvä niin, sillä kaikesta huolimatta nuoremmat ikäluokat suhtautuvat yrittäjyyteen myönteisemmin kuin vanhemmat. Siinä on mahdollisuus.

Erityisen merkille pantavaa on, että yrittäjyys sisältyy jatkossa kaikkeen peruskoulu- ja lukio-opetukseen viimeistään vuoteen 2006 mennessä. Sen tulee toteutua eri oppiaineissa niille luonteenomaisella ja oppilaan kehitysvaiheeseen sopivalla tavalla.

Nuorilla yrittäjyys ottanee parhaiten tulta mahdollisuusyrittäjyytenä, ei niinkään pakkoyrittäjyytenä. On lähdettävä siitä, että yrittäjyyteen voi opettaa, kannustaa ja innostaa.

Palaa otsikoihin