Puheet

28.01.2019 20:00

Puolustusministeri Jussi Niinistön puhe Tammisunnuntain juhlallisuuksissa

Puolustusministeri Jussi Niinistö puhui 28.1.2019 Vapaussodan Helsingin Seudun Perinneyhdistyksen Tammisunnuntain juhlaillallisella.

Niinisto_JussiArvoisat sotiemme veteraanit, vapaussotiemme perinnetyön tekijät, hyvät naiset ja herrat

Olemme kokoontuneet muistamaan vapaustaistelumme alkua. Tammikuun viimeisenä sunnuntaina vuonna 1918 riisuttiin Pohjanmaalla yllätysiskuin merkittävä osa Suomea miehittäneestä venäläisestä sotaväestä. Tammisunnuntaista alkoi vapaussota.

Ajatus vapaudesta oli itänyt kansamme parissa jo pitkään. Passiivisen vastarinnan rinnalle nousi aktiivinen valmistautuminen vastarintaan – ensin jääkäriliike, ja keväästä 1917 alkaen perustetut suojeluskunnat, jotka nekin salaamismielessä nimettiin alkuvaiheessa palokunniksi tai urheiluseuroiksi. Suojeluskunnille oli tarve, koska järjestysvalta oli Venäjän maalis- ja lokakuun vallankumousten seurauksena heikko.

Erityisesti täällä Etelä-Suomen asutuskeskuksissa lietsottiin vallankumousta. Suojeluskuntien ja työläisten perustamien järjestyskaartien, jotka myöhemmin tunnetaan punakaarteina, välillä oli aseellisia yhteenottoja.

Vaikka itsenäisyysjulistus oli annettu jo joulukuun kuudentena 1917, ei nuori tasavalta ollut tosiasiallisesti itsenäinen. Maassa oli yli 70 000 vieraan vallan sotilasta, eikä Neuvosto-Venäjän johdolla ollut kiirettä kotiuttaa joukkoja Suomesta. Venäläinen sotaväki murhasi myös päällystöään. ”Svoboda” rehotti. Kaikki anarkian ja sekasorron merkit tuntuivat ilmassa.

Poliittinen jännitys purkautui väkivallaksi Karjalassa. Viipurissa venäläisten tukemat punakaartilaiset ja suojeluskuntalaiset ottivat yhteen jo 19. tammikuuta. Sen seurauksena Karjalassa alkoi väkivallantekojen sarja.
Kenraali Mannerheim, jonka senaatti nimitti hallituksen joukkojen ylipäälliköksi, antoi käskyn venäläisten aseistariisumisen aloittamisesta 25. tammikuuta. Käskyn mukaan suojeluskuntalaisten oli 27.–28. tammikuuta välisenä yönä yllätettävä ja riisuttava aseista Etelä-Pohjanmaan venäläiset varuskunnat.

Sotatoimet alkoivat ensimmäisenä Laihian Hulmilla tammisunnuntain iltana 27. tammikuuta 1918 ja seuraavana päivänä, tammisunnuntaina, käynnistynyt aseistariisuntaoperaatio onnistui vaikeasta alusta huolimatta hyvin.

Samaan aikaan – toisistaan tietämättä – Pohjanmaan operaation kanssa nousi punainen lyhty Hakaniemessä työväentalon torniin vallankumouksen merkiksi. Pohjanmaan tapahtumat kuitenkin sekoittivat punaisten laskelmat: Hallituksella olikin oikea iskuvalmis armeija, sarkatakkinen talonpoikaisarmeija, joka kuin maasta polkaistuna oli ilmestynyt valkoiseksi vastavoimaksi punaiselle vallankumoukselle.

Muutaman vuorokauden aikana eteläpohjalaiset suojeluskunnat olivat toiminnallaan luoneet edellytykset laillisen hallituksen toiminnalle ja jatko-operaatioille varmistaen elinkelpoisen tukialueen. Hallitukselle oli luotu edellytykset kapinan kukistamiselle tulevan kevään aikana.

Kapina kukistettiin, kuten kaikki hyvin tiedämme. Vapaussodan ja sen jälkiselvittelyiden kauheutta päivitellessä on syytä muistaa, että suomalaiset eivät olisi taistelleet toisiaan vastaan ilman kansan valitsemaa eduskuntaa ja sen valitsemaa hallitusta vastaan aloitettua kapinaa. Sota vuonna -18 oli ennen kokematon kansallinen katastrofi. Vastuu siitä kuuluu ensi sijassa vallankumoukseen ryhtyneille.

Hyvät kuulijat

Vielä vapaussodan kuluessa ensimmäiset suomalaiset suuntasivat Vienan Karjalaan vapauttamaan suomenheimoisia. Kenraali Mannerheimin miekkavalan velvoittamina, jossa hän vakuuttaa, ettei laita miekkaa huotraansa ennen kuin ”viimeinen Leninin soturi ja huligaani on karkotettu niin hyvin Suomesta kuin Vienan Karjalastakin”, kaksi suomalaisosastoa aloitti etenemisen Itä-Karjalaan jo maaliskuussa 1918.

Suomalainen heimoaate oli virinnyt jo 1800-luvun kuluessa osana kansallisen kulttuurin ja kansallisromantiikan vahvistumista. Suurruhtinaskunnan rajan takainen Karjala kiehtoi ja vetosi niin suomalaista taide-eliittiin kuin elinkeinoelämääkin.

Vuosisadan alussa Vienan Karjalassa virisi kansallinen liikehdintä, jonka tarkoituksena oli saada parannuksia alueen oloihin – turhaan, sillä Suomenkin puolella alkoi toinen sortokausi, jonka päämääränä oli venäläistää kansallisesti herännyt kansakunta.

Maailmansodan alettua ja sortotoimien voimistuttua heimoaate sai uutta pontta Suomessa: Syntyi Itä-Karjalan kysymys, jota perusteltiin aatteellisin, kulttuurillisin ja luonnontieteellisin perustein. Näiden vaikuttimien lisäksi heimosotien taustalla piili sotilaallisia tavoitteita, taloudellisia tavoitteita unohtamatta. Haluttiin turvata turvalliset rajat ja voimakas suomalainen valtio ideologialtaan vierasta idän suurvaltaa vastaan.

Heimosodat alkoivat – kuten aiemmin jo totesin – Suomen vapaussodan kestäessä ja jatkuivat aina helmikuulle 1922. Näin ollen heimosotia voidaan pitää osana Suomen itsenäisyystaistelua, joka sitten laajeni taisteluksi myös suomenheimoisten kansojen vapauden ja oikeuksien puolesta.

Vaikka Suomen johdossa tunnettiin voimakasta myötätuntoa heimosotureita ja heidän asiaansa kohtaan, suhtautui virallinen Suomi asiaan varautuneesti. Sadat suomalaiset kaatuivat retkillä, ja sotien traagista puolta korostaa se, että kovimman vastuksen heimosotureille antoivat usein rajan taakse paenneet suomalaiset punaiset.

Mikä sitten oli heimosotien merkitys? Heimosotien konkreettisin tulos oli Viron itsenäisyys ja Petsamon liittäminen Suomeen – kauppahintana oli Repolan ja Porajärven luovutus Neuvosto-Venäjälle. Sotien keskeisimmät taistelutantereet – Itä-Karjala ja Inkerinmaa – jäivätkin diktatuuriin ja terroriin perustuvan Neuvosto-Venäjän haltuun.

Heimosotien henkinen perintö jäi elämään ylioppilasmaailmaan ja politiikkaan. Helmikuussa 1922 kolme heimosotien ylioppilasveteraania päätti perustaa Akateemisen Karjala-Seuran, josta muodostui Suur-Suomen muodostamista ajava poliittinen painostusryhmä.
Suur-Suomi jäi toteutumatta toisen maailmansodan käänteissä. Usko ja unelmat pientenkin kansojen itsemääräämisoikeudesta murskautuivat vahvemman oikeuden syleilyssä.

Myös Suomi olisi rutistettu hengiltä suurvaltapolitiikan rattaissa ilman kesän 1944 torjuntavoittoa. Kansakunnan tahto ja voimakas puolustus pelastivat Suomen. Tämä opetus meidän on syytä muistaa tänäkin päivänä.


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä