Puheet
Puolustusministeri Niinistön avauspuheenvuoro Puolustusministeriö 100 vuotta -juhlakirjan julkistamistilaisuudessa
Hyvät ministeriöläiset
Puolustusministeriön juhlavuosi on päättymässä. Halusin, että muiden tapahtumien lisäksi ministeriö juhlistaa vuosisataansa juhlakirjalla, joka jaetaan kaikille ministeriössä työskenteleville.
Ministeriön perustehtävä – toimintaedellytysten luominen puolustusvoimille ja sotilaalliselle maanpuolustukselle – on säilynyt läpi kiitävän vuosisadan. Sen sijaan puolustuspolitiikan sisältö ja painotukset ovat vaihdelleet.
Ennen sotia ministeriön toiminta painottui sotilaallisen maanpuolustuksen luomiseen. Oli luotava järjestelmä, joka mahdollisti nuoren tasavallan puolustamisen.
Laajan, mutta vähäväkisen maan puolustusratkaisun perustaksi valittiin yleinen asevelvollisuus. Tämä ratkaisu on osoittautunut aikaa kestäväksi. Se on edelleen itsenäisen puolustuksemme kivijalka.
Vaikka sotaan jouduttiin lähtemään puutteellisesti varustetuilla puolustusvoimilla, oli itsenäisyyden kahden ensi vuosikymmenen aikana kuitenkin onnistuttu luomaan järjestelmä, joka kesti niin talvisodan kuin jatkosodan.
Sen, mitä ymmärrämme tänä päivänä puolustuspolitiikaksi, jäi sotiemme aikana ja kylmän sodan vuosikymmeninä varsin rajoitetuksi. Sotien aikana puolustusministeriön tehtävät painottuivat sotatalouden johtamiseen. Kylmän sodan aikana puolustuspolitiikka ja maanpuolustus muodostuivat osaksi 1960-luvun alussa määriteltyä presidenttijohtoista turvallisuuspolitiikkaa YYA-sopimuksen rajoittimissa.
Puolustuspolitiikan ensisijainen tavoite oli uskottavan valvonta- ja torjuntakyvyn luominen, jotta Suomi voisi säilyä suurvaltojen välisen sotilaallisen konfliktin ulkopuolella. Riittävällä puolustuskyvyllä haluttiin lisäksi varmistaa se, että Neuvostoliiton apua ei tarvittaisi mahdollisessa kriisitilanteessa.
Berliinin muurin kaatuminen oli murroskohta Suomen puolustuspoliittisessa asemassa. Sotilaallinen liittoutumattomuus säilyi puolustusratkaisumme perustana, mutta puolustuspolitiikka sai uusia sävyjä erityisesti puolustusyhteistyön saralla.
Monet tuona aikana tehdyt päätökset ovat kantaneet tähän päivään saakka. Huolimatta lamasta Suomi hankki yhä käytössä olevat Hornet-hävittäjät Yhdysvalloista ja täydensi kesken jääneitä maavoimien hankkeita Itä-Saksan kansanarmeijan ylijäämämateriaalilla. Kovia päätöksiä tehtiin, taloudellisesta ahdingosta huolimatta.
Turvallisuusympäristön vakiintuminen ja erityisesti Venäjän sotilaallisen voiman heikentyminen johtivat kuitenkin siihen, että turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa selonteoissa laskettiin puolustusvoimien sodan ajan vahvuutta.
Selonteoissa näkyy petolliseksi osoittautunut optimismi Venäjän tilanteen kehittymisestä – kuten muuallakin länsimaissa – ja toisaalta siirtyminen terrorismin vastaiseen sotaan vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen. Eurooppalaiset valtiot lakkauttivat asevelvollisuuden yksi toisensa jälkeen ja uhkien arvioitiin muodostuvan mantereemme ulkopuolella. Monen mielestä Suomi ja sen kansanarmeija oli jäämässä kylmän sodan reliikiksi.
Mutta toisin kävi. Krimin miehitys, sotatoimet Itä-Ukrainassa ja tiivistynyt harjoitustoiminta ulottivat sotilaalliset jännitteet myös Itämeren alueelle. Näin ollen viime vuonna julkaistun ensimmäisen puolustusselonteon lähtökohtana oli turvallisuusympäristön muutosten edellyttämät toimenpiteet.
Koska Suomi ei ollut ajanut puolustustaan alas, oli meillä täysin eri lähtökohdat sopeutua muutokseen. Puolustusvoimien sodan ajan vahvuus nostettiin nopeasti 280 000 sotilaaseen. Valmiuden ylläpitoon ja kehittämiseen kohdennettiin lisävaroja. Niin ikään materiaalihankintavaroja kasvatettiin.
Selonteko painottaa myös kansainvälistä puolustusyhteistyötä, joka tukee kansallista puolustusta. Suomen tavoitteet ovat selvät ja realistiset. Harjoittelulla ja sotilaallisella yhteensopivuudella mahdollistetaan puolustusvoimien uuden tehtävän – sotilaallisen avun antaminen ja vastaanottaminen – toteuttaminen.
Puolustuspolitiikan tärkein tehtävä on edelleen luoda edellytyksiä puolustusvoimille ja sotilaalliselle maanpuolustukselle. Toimintaympäristö on muuttunut, mutta perustehtävä on säilynyt samana. Vaikka joudumme nopeasti reagoimaan turvallisuustilanteen muutoksiin, on edelleen tärkeintä tehdä päätöksiä, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen.
Puolustuksen iskukyvyn kehittäminen, kuten historia on osoittanut, edellyttää pitkäjänteisyyttä. Tästä esimerkkinä ovat käynnissä olevat strategiset hankkeet, joiden vaikutukset ulottuvat pitkälle vuosisadan puolivälin toiselle puolelle.
Haluan vielä näin lopuksi kiittää kaikkia juhlakirjan tekemiseen osallistuneita. Kova vuosisata kovissa kansissa!