Tiedotteet 2002
27.08.2002 13:28
27.8.2002 Puolustusministeri Enestamilla onnistunut vierailu Sveitsiin
Suomen ja Sveitsin kahdenvälistä puolustusalan yhteistyötä tiivistetään ja laajennetaan.
Tästä sovittiin, kun puolustusministeri Jan-Erik Enestam teki 25.-26.8.2002 työvierailun Sveitsiin puolustusministeri Samuel Schmidin kutsusta. Ministeri Enestam keskusteli matkansa aikana ajankohtaisista puolustuspoliittisista kysymyksistä myös Sveitsin parlamentin jäsenten kanssa.Maiden välistä yhteistyötä pyritään erityisesti tiivistämään erilaisissa puolustusmateriaalihankkeissa. Sekä Suomen että Sveitsin ilmavoimilla on käytössään Hornet -kalustoa. Tämä mahdollistaa yhteistyön lisäämisen esimerkiksi lentäjien koulutuksessa ja harjoitustoiminnassa.
Suomen maavoimien tuleva Leopard -hankinta mahdollistaisi yhteistyön myös panssari-vaunukoulutuksessa. Yhteistyötä voitaisiin tehdä sekä kahdenvälisesti että ns. Leopard Clubin puitteissa. Suomen hankkeen toteutuessa siihen kuuluisi jo yli kymmenen maata eri puolilla Eurooppaa. Ministeri Enestam tutustui matkansa aikana myös Sveitsin armeijan simulaattorijärjestelmään Thunin panssarikoulutuskeskuksessa.
Puolustusministerit totesivat tapaamisensa aikana, että Suomella ja Sveitsillä on yhteisiä intressejä myös asevalvonnassa. Sveitsin parlamentin puolustusvaliokunnalla on erityistä kiinnostusta tiivistää Euroopan pienempien maiden yhteistyötä mm. kemiallisia aseita koskevaan sopimukseen liittyvissä hankkeissa. Maiden yhteistyötä voidaan lisätä myös pienasekysymyksissä ja humanitaarisessa miinanraivauksessa.
Puolustusministeri Enestamin mukaan Suomen ja Sveitsin kahdenväliseen yhteistyöhön sisältyy runsaasti mahdollisuuksia. Esimerkiksi niiden puolustusmateriaalin hankintapolitiikassa on yhteisiä piirteitä, joiden varaan yhteistyötä voidaan rakentaa.
Tarkempia tietoja puolustusministeri Enestamin vierailusta Sveitsiin antaa puolustusministeriön viestintäjohtaja Jyrki Iivonen puh. (09) 160 88200 tai gsm 050 568 0553.