Tiedotteet 2011
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen hallituksen jäsenten asettaminen
Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) on julkisoikeudellinen yhdistys, joka toimii valtakunnallisena vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen yhteistyöjärjestönä. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen tarkoituksena on maanpuolustuksen edistäminen koulutuksen, tiedotuksen ja valistuksen keinoin. Yhdistyksellä voi olla myös alueellisia ja paikallisen tason yksiköitä.
Valtioneuvoston yleisistunto määräsi Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen hallituksen puheenjohtajan sekä neljä jäsentä. Yhdistyksen kokous valitsee vuoden loppuun mennessä varapuheenjohtajan ja kolme muuta jäsentä yhdistyksen jäsenjärjestöjen esityksestä. Kullekin jäsenelle määrätään tai valitaan henkilökohtainen varajäsen. Puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja muut jäsenet määrätään tai valitaan kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan niin, että sama henkilö voi olla hallituksessa yhtäjaksoisesti enintään kaksi toimikautta. Nyt asetettavan hallituksen toimikausi on 1.1.2012-31.12.2013.
Kokoonpano:
Puheenjohtaja:
agronomi Juha Korkeaoja
jäsenet:
puheenjohtaja Satu Rajala, Maanpuolustusnaisten Liitto ry
vanhempi osastoesiupseeri Hannu Ojala, puolustusministeriö
ylijohtaja Håkan Mattlin, opetus- ja kulttuuriministeriö
valmiusjohtaja Janne Koivukoski, sisäasiainministeriö
.
Hallituksen jäsenet edustavat hallinnonaloja, jotka toimivat MPK:n kanssa tiiviissä yhteistyössä. Näillä nimityksillä valtioneuvosto varmistaa julkisten hallintotehtävien valvonnan hallituksessa. Lain valmisteluvaiheessa eduskunnan puolustusvaliokunta on pitänyt tärkeänä, että naisjärjestöt pääsevät vaikuttamaan vapaaehtoiseen maanpuolustustyön suunnitteluun olemalla edustettuina Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen hallituksessa.
Lisätietoja puolustusministeriössä antaa vanhempi osastoesiupseeri Asko Valta puh. 160 88046.