Haku

Tiedotteet 2011

23.11.2011 09:15

Naiset kannustivat keskusteluun puolustusvoimauudistuksesta

Joukko vaikuttajanaisia kokoontui puolustusministeriön kutsumana  keskustelemaan puolustusvoimauudistuksesta tiistaina 22.11.2011. Tulevat muutokset koskettavat koko yhteiskuntaa, myös naisia – esimerkiksi varusmiespalvelusta suorittavien omaisten tai vaikkapa työelämäkontaktien kautta, puolustusministeriön konserniohjausyksikön päällikkö Taina Susiluoto totesi.

 – Meille on tärkeää kuulla naisten näkemyksiä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta sekä käytännön tasolla saada palautetta puolustusvoimien näkyvyydestä yhteiskunnassa. 

Tilaisuudessa oli koolla myös puolustusministeriön asiantuntijoita, joista merkittävä osa on nykyisin naisia.

Aamun kokoontuminen viritti erittäin vilkkaan keskustelun puolustusvoimien rakenteiden uudistamisesta, kansainvälisestä rauhanturvaamisesta, puolustusvoimien tehtävistä muiden viranomaisten tukemisessa sekä Kansainvälisestä puolustusyhteistyöstä ja liittoutumismahdollisuudesta.

Keskusteluissa korostettiin erityisesti suuntautumista tulevaisuuteen sekä varautumista yllättäviin muutoksiin.

 – Kyberhyökkäykset ovat yksi esimerkki niistä uusista uhista, joihin puolustusvoimat varautuu entistä voimakkaammin yhdessä muiden viranomaisten kanssa, kansainvälisen puolustuspolitiikan yksikön päällikkö, Helena Partanen tähdensi.

 

Naisverkosto 2011


Palaa otsikoihin