Haku

Tiedotteet 2015

24.12.2015 16:00

Puolustusministeri Jussi Niinistön joulutervehdys rauhanturvaajille

Hyvät suomalaiset rauhanturvaajat – Bästa finländska fredsbevarare,

Ensi vuonna tulee täyteen 60 vuotta siitä, kun ensimmäiset suomalaiset osallistuivat rauhanturvaoperaatioon Suezilla. Siitä lähtien lähemmäs 50 000 suomalaista rauhanturvaajaa on palvellut operaatioissa kriisialueilla eri puolilla maailmaa. Suomalaisten rauhanturvaajien työ on kansainvälisesti tunnustettua ja korkeasti arvostettua. Yleinen asevelvollisuus osoittaa voimansa tässäkin suhteessa.

Hyvät rauhanturvaajat. Teidän panoksenne rauhan rakentamisessa on tärkeä. Vaikuttamalla kriiseihin niiden syntyalueilla voimme vähentää paikallisen väestön turvattomuuden tunnetta, parantaa heidän elinolosuhteitaan ja luoda uskoa tulevaan.

Viime kädessä kriisien ratkeaminen on sen osapuolten omissa käsissä, mutta työllänne on merkittävä vaikutus lukemattomien ihmisten päivittäiseen elämään. Työnne kautta Suomi ja suomalaiset kantavat vastuutansa kansainvälisestä kriisinhallinnasta.

Operaatioihin osallistumalla saamme myös tietoa ja kokemuksia, joita hyödynnetään kansallisen puolustuksemme rakentamisessa. Teidän työnne on työtä isänmaamme puolesta ja sillä on myös suomalaisten laaja tuki ja arvostus.   

Joulun aikaa vietetään suomalaisen perinteen mukaisesti läheisten kanssa. Tänä jouluna noin 500 suomalaista rauhanturvaajaa viettää joulua poissa kotoaan, poissa läheistensä luota. Rauhoittuessamme täällä koti-Suomessa joulun viettoon, toivon samalla että myös teille löytyy hetki rauhoittua palvelustehtävienne lomassa.

Toivotan kaikille suomalaisille rauhanturvatehtävissä palveleville rauhallista joulua sekä turvallista uutta vuotta 2016. Kiitos arvokkaasta ja hyvin tehdystä työstänne.

Toivon, että välitätte kiitokseni ja joulutervehdykseni myös läheisillenne, jotka joutuvat viettämään joulunsa ilman läsnäoloanne. 

Jag önskar alla finländska fredsbevarare en fridfull jul och ett säkert och tryggt nytt år 2016. Tack för det värdefulla och goda arbete ni gör.


Jussi Niinistö
Puolustusministeri - Försvarsminister


Palaa otsikoihin