Haku

Tiedotteet 2016

24.12.2016 12:00

Puolustusministeri Jussi Niinistön joulutervehdys rauhanturvaajille

Hyvät suomalaiset rauhanturvaajat - Bästa finländska fredsbevarare

Tämä vuosi on suomalaisen rauhanturvaamisen juhlavuosi. Joulukuun kymmenes päivä tuli täyteen 60 vuotta siitä, kun ensimmäiset suomalaiset lähtivät rauhanturvaoperaatioon Suezille.

Ensimmäisen joukon lähettämistä on seurannut katkeamaton ketju suomalaisia rauhanturvaajia niin YK:n, Naton, Euroopan unionin kuin Etyjinkin rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatioissa. Pienimmillään vahvuus on ollut vain muutamia, suurimmillaan suomalaisia rauhanturvaajia on ollut operaatioissa samanaikaisesti yli kaksi tuhatta. Kaikkiaan noin 45 000 suomalaista rauhanturvaajaa on palvellut operaatioissa kriisialueilla eri puolilla maailmaa.

Paljon on muuttunut ulkoisesti niistä vuosista, kun ensimmäiset suomalaiset lähtivät operaatioon kuusi vuosikymmentä sitten. Varusteet, tehtävät ja toimintatavat ovat kehittyneet ajan ja operaatioiden vaatimusten mukaisesti. Tästä huolimatta suomalaiset perushyveet, rehellisyys, ahkeruus, rohkeus, vastuuntunto ja tasapuolisuus ovat edelleen kunniassaan samanlaisina kuin kuusi vuosikymmentä sitten. Yleinen asevelvollisuutemme mahdollistaa eri alojen ammattilaisten palveluksen vaativammissakin operaatioissa.

Näistä syistä suomalaisten rauhanturvaajien työ on kansainvälisesti tunnustettua ja korkeasti arvostettua.

Hyvät rauhanturvaajat

Tänä jouluna noin 400 suomalaista rauhanturvaajaa viettää joulua poissa kotoaan, poissa läheistensä luota. Rauhoittuessamme täällä koti-Suomessa joulun viettoon, toivon samalla että myös teille löytyy hetki rauhoittua palvelustehtävienne lomassa.

Toivotan kaikille suomalaisille rauhanturvatehtävissä palveleville rauhallista joulua sekä turvallista uutta vuotta 2017. Kiitos arvokkaasta panoksestanne ja hyvin tehdystä työstänne.

Toivon, että välitätte kiitokseni ja joulutervehdykseni myös läheisillenne, jotka joutuvat viettämään joulunsa ilman läsnäoloanne.

Jag önskar alla finländska fredsbevarare en fridfull jul och ett säkert och tryggt nytt år 2017. Tack för det värdefulla och goda arbete ni gör.

Jussi Niinistö

Puolustusministeri - Försvarsminister


Palaa otsikoihin