Haku

Tiedotteet 2019

11.10.2019 13:31

Puolustusministeriö valmistelee miesten ja naisten yhteismajoituskokeilua varusmiespalveluksessa

Puolustusministeriö ryhtyy selvittämään varusmiespalveluksessa olevien miesten ja vapaaehtoisessa asepalveluksessa olevien naisten yhteismajoituskokeilua varuskunnissa ensi vuoden alusta lähtien. Kokeilu toteutettaisiin määräaikaisena joissakin joukko-osastoissa ja se perustuisi vapaaehtoisuuteen.

Pääesikunta esitti syyskuussa puolustusministeriölle, että yhteismajoitusta kokeiltaisiin kasarmiolosuhteissa  ensi vuoden alusta lähtien.  Tällä hetkellä yhteismajoitus toteutuu maastoharjoituksissa ja laivapalveluksessa. Pääesikunnan mukaan varusmiehille tehtyjen kyselyiden perusteella naiset kokevat joukkoon kuulumattomuutta ja ryhmäkiinteyden heikkoutta majoittuessaan omissa tuvissaan. Kyselyjen mukaan yhteismajoitus parantaisi tiedonkulkua ja mahdollistaisi tilojen tehokkaamman käytön.

Puolustusministeriö asetti tänään hankkeen, jonka tehtävänä on laatia asetusehdotus varusmiespalveluksessa olevien ja vapaaehtoisessa asepalveluksessa olevien yhteismajoitusta koskevasta kokeilusta.

Lisätietoja puolustusministeriössä antaa vanhempi hallitussihteeri Minnamaria Nurminen p. 0295 140 602 ja puolustusvoimissa sosiaalipäällikkö Hannu Maijanen p. 0299 800.


Palaa otsikoihin