Haku

Tiedotteet 2019

10.05.2019 15:30

Puolustusvoimille VIRVE-liittymiä ja -palveluita

Puolustusministeri Jussi Niinistö on valtuuttanut Puolustusvoimat solmimaan uuden neljän vuoden sopimuksen viranomaisverkon VIRVE -liittymistä ja palveluista Suomen Erillisverkot Oy:n kanssa. Suomen Erillisverkot Oy on valtion 100-prosenttisesti omistama erityistehtäväyhtiö, joka on perustettu vuonna 1999.

Suomen Erillisverkot Oy perustettiin huolehtimaan viranomaisten käyttöön tarkoitetun radioverkon (VIRVE) ylläpidosta ja operoinnista. Nykyään yhtiön toimialana on julkisen hallinnon viranomaisten käytössä olevien ja yhteiskunnan turvallisuuden varmistamiseen liittyvien tietoliikenneverkkojen sekä muiden turvaverkkojen rakentaminen ja operointi ja siihen liittyvien palveluiden toimittaminen ja alan konsultointi.

Puolustusvoimien ja Suomen Erillisverkot Oy:n välinen sopimus kattaa viranomaisverkon liittymät, kiinteät liittymät ja palvelut. Uusi sopimus on voimassa vuosina 2019-2023. Sopimuksen arvo on noin 8,4 miljoonaa euroa, alv 0 % ja sen kotimainen työllistämisvaikutus on noin 9 henkilötyövuotta.

Lisätietoja Puolustusministeriössä antaa erityisasiantuntija Marika Järvenpää, puh. 0295 140 051.


Palaa otsikoihin