Haku

Tiedotteet 2019

17.07.2019 14:00

Suomen puolustustarvikkeiden vienti keskittyi vuonna 2018 Eurooppaan

Puolustusministeriö myönsi vuonna 2018 yhteensä 257 lupaa puolustustarvikkeiden pysyville vienneille. Noin kaksi kolmasosaa myönnetyistä luvista kohdistui Euroopan alueelle. Lupia pysyville vienneille myönnettiin euromääräisesti eniten suojausteräkselle, tarkkuuskivääreille ja niiden lisävarusteille sekä maakulkuneuvoille ja niiden komponenteille. Tämän lisäksi myönnettiin useita lupia puolustustarvikkeiden väliaikaisille vienneille huolto- ja korjaustoimenpiteisiin sekä esittely- ja testaustarkoituksiin.

Lähes kolme neljäsosaa toteutuneista puolustustarvikkeiden vienneistä kohdistui Euroopan alueelle.  Merkittävimmät vientikohteet yksittäisten maiden osalta olivat Puola, Turkki ja Ruotsi.  Merkittävimmät viennit koostuivat ajoneuvojen komponenteista, partioveneistä ja suojamateriaalista.

Lupaharkinta perustuu aina tapauskohtaiseen kokonaisharkintaan. Suomi noudattaa Asekauppasopimuksen asettamia vientiehtoja ja Euroopan unionin neuvoston yhteistä kantaa lupaharkinnan perusteista. Lupahakemukset käsitellään poikkihallinnollisessa maastavientityöryhmässä, jossa ulko- ja turvallisuuspoliittisesta arviosta vastaa ulkoministeriö.

Puolustustarvikkeiden viennin vuosiraportti 2018

Vuosiraportti on lähitulevaisuudessa saatavilla kokonaisuudessaan myös valtioneuvoston yhteisestä julkaisuarkisto Valtosta.

Lisätietoja vuosiraportista antavat puolustusministeriöstä materiaaliyksikön johtaja Tarja Jaakkola, puh. 0295 140 410 ja erityisasiantuntija Frans Peltonen, puh. 0295 140 021.


Palaa otsikoihin