Haku

Tiedotteet 2021

23.12.2021 09:30

Puolustusministeri Antti Kaikkosen tervehdys rauhanturvaajille jouluna 2021

Hyvät suomalaiset rauhanturvaajat – Bästa finländska fredsbevarare
 
5. marraskuuta 1956 Suomen poliittinen johto teki historiallisen päätöksen, kun Suomi vastasi myönteisesti Yhdistyneiden Kansakuntien pyyntöön osallistua valvontajoukon muodostamiseen Suezin kanavalla ja Siinailla.  Tämän ensimmäisen osaston lähettämistä on seurannut 65 vuoden ajan katkeamaton ketju suomalaisia rauhanturvaajia Yhdistyneiden Kansakuntien, Naton, Euroopan Unionin ja Etyjin rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatioissa.

Kriisinhallinta on keskeinen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan väline, jolla tuetaan konfliktien ratkaisua, konfliktien jälkeistä vakauttamista ja turvallisten yhteiskuntien rakentamista. Sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistumalla vaikutetaan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisten tavoitteiden saavuttamiseen, ja osallistuminen on osa kansainvälistä yhteistyötä ja vastuunkantoa. Samalla Suomen osallistumisen tulee kehittää myös kansallista puolustuskykyä. Tätä pidän erityisen tärkeänä.

Kriisinhallintaan osallistutaan nykyisin yhä vaativammissa toimintaympäristöissä, joihin liittyvät turvallisuusriskit ovat lisääntyneet. Tästä syystä esimerkiksi psykososiaalinen tuki ennen operaatiota, operaation aikana ja erityisesti sen jälkeen on ensiarvoisen tärkeää. Kriisinhallintaoperaatioista palaavien pitkäaikaistukea ja tähän liittyvää kuntoutusta tulee kehittää ja varata siihen tarvittavat resurssit. Toimintaan osallistuvien järjestöjen taloudellinen tuki ja tätä kautta toimintaedellytykset tulee turvata. Rauhanturvaajien jälkihoidossa on otettu viime vuosina positiivisia askelia, mutta vielä on työtä tehtävänä. Rauhanturvaajaliitto ja sen vertaistukiryhmä tekevätkin tässä asiassa erittäin tärkeää työtä. Nyt onkin varmistettava, että tähän työhön jatkossa saadaan sen tarvitsemat resurssit. Toimikoon tästä esimerkkinä Puolustusministeriön sotilaallisen kriisinhallinnan veteraaniohjelmaan vuosille 2020-2023 kirjattu tavoite virtuaalisen tai fyysisen Kriisinhallintaveteraanikeskuksen perustamisesta. Keskus koordinoisi muun muassa kriisinhallintaveteraaneille tarjottavaa informaatiota eri tukimuodoista, kuntoutusmahdollisuuksista, kuntoutustapahtumista, veteraanikorttiin liittyvistä etuisuuksista ja tarjoaisi asiakaspalvelua puhelimitse.

Hyvät rauhanturvaajat

Teidän työtänne arvostetaan ja sillä on suomalaisten laaja tuki. Suomi on operaatioissa erittäin arvostettu toimija ja kumppani. Suomalaisten vahvuuksia ovat korkeatasoinen koulutus, ja rauhallinen, tasapuolinen sekä rehellinen toiminta kaikkia osapuolia kohtaan operaatioalueilla. Kiitos hyvistä tuloksista kuuluu erityisesti teille, ja kaikille niille yli 50 000 suomalaiselle, jotka ovat olleet mukana etsimässä ratkaisua aseellisiin konflikteihin yli 30:ssa operaatiossa viimeisten 65 vuoden aikana. 
 
Tänäkin jouluna satoja suomalaisia rauhanturvaajia viettää joulua poissa kotoaan, poissa läheistensä luota. Koronapandemiasta johtuen, joulua ja uuttavuotta ei voida tänä vuonna juhlia täysin perinteisin menoin edes täällä kotimaassa, mutta me suomalaiset olemme erinomaisia sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin ja innovoimaan uusia toimintatapoja näinä poikkeuksellisina aikoina. Rauhoittuessamme täällä koti-Suomessa joulun viettoon, toivon, että myös teille löytyy hetki aikaa rauhoittua palvelustehtävienne lomassa.
 
Pyydän, että välitätte kiitokseni ja joulutervehdykseni myös läheisillenne, jotka joutuvat viettämään joulunsa ilman läsnäoloanne.

Toivotan kaikille rauhanturvatehtävissä palveleville suomalaisille rauhallista joulua sekä turvallista uutta vuotta 2022. Kiitos arvokkaasta panoksestanne ja hyvin tehdystä työstänne.

Jag önskar alla finländska fredsbevarare en fridfull jul och ett säkert och tryggt nytt år 2022. Tack för det värdefulla och goda arbete ni gör.

Palaa otsikoihin