Haku

Tiedotteet 2022

21.12.2022 15:30

Kankaanpään kiinteistökaupassa kielteinen päätös

Puolustusministeriö on 21. joulukuuta 2022 tehnyt kielteisen lupapäätöksen kaupassa, joka koskee Kankaanpäässä sijaitsevaa entisen Lohikon vanhainkodin kiinteistöä. Kiinteistön ostajat ovat Venäjän kansalaisia. Kielteisen päätöksen allekirjoitti puolustusministeri Antti Kaikkonen.

Kankaanpään kaupungilla sekä kunnassa sijaitsevilla kiinteistöillä on erityinen merkitys maanpuolustuksen toimintaedellytysten turvaamisessa. Puolustusministeriön mukaan on mahdollista, että Niinisalon varuskunnan lähistöllä sijaitsevaa suurta kiinteistöä voitaisiin hyödyntää tavalla, jonka voidaan arvioida vaikeuttavan maanpuolustuksen järjestämistä ja alueellisen koskemattomuuden turvaamista.

Puolustusministeriön epäily maanpuolustuksen toimintaedellytysten mahdollisesta vaarantumisesta kyseisessä kiinteistökaupassa perustuu myös siihen, että ostajien kuvailema kiinteistön käyttötarkoitus ei ole uskottava, ja ostajat ovat muuttaneet käyttötarkoitusta puolustusministeriön esittämien lisäkysymysten jälkeen useamman kerran. Kiinteistöllä oleva rakennus vaatii lisäksi erittäin mittavia remontteja, jotta rakennuksessa voisi todellisuudessa harjoittaa ostajien mainitsemaa liiketoimintaa. Puolustusministeriö ei ole saanut uskottavaa selitystä siihen, miten ostajat hoitaisivat ja kustantaisivat remontoinnin.

Eräiden kiinteistönhankintojen kiinteistökaupan valvonta ja luvanvaraisuus perustuvat maanpuolustuksen järjestämiseen, alueellisen koskemattomuuden valvontaan ja turvaamiseen sekä rajaturvallisuuden ja huoltovarmuuden varmistamiseen. Lupaharkinnassa tarkastellaan erityisesti kiinteistön sijaintia, kiinteistön aiottua käyttötarkoitusta ja luvan hakijaa. Näitä seikkoja arvioidaan kokonaisuutena kaikkien lupavelvollisten osalta.

Lisätietoja puolustusministeriössä antavat neuvotteleva virkamies Anu Sallinen, anu.sallinen@gov.fi tai 0295 140 335 ja asiantuntija Joonas Laito, joonas.laito@gov.fi tai 0295 140 071.


Palaa otsikoihin