Haku

Tiedotteet 2022

16.02.2022 12:23

Puolustusministeri Kaikkosen kansainväliset kokoukset 17.-22.2.2022

Puolustusministeri Antti Kaikkonen osallistuu torstaina 17.2.2022 Naton puolustusministerikokouksen toisen kokouspäivän työistuntoon, jonka aiheina ovat EU-NATO -yhteistyö ja ajankohtainen turvallisuustilanne Ukrainassa ja sen ympärillä.

Nato-maiden lisäksi kokoukseen on kutsuttu Suomen ja Ruotsin puolustusministerit sekä EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Josep Borrell. Kokous järjestetään Naton päämajassa Brysselissä.

Brysselistä puolustusministeri Kaikkonen jatkaa Müncheniin, jossa ministeri osallistuu 18.-19.2. kansainväliseen korkeantason MSC (Munich Security Conference) turvallisuuskonferenssiin. Münchenissä keskustelujen aiheina ovat mm. transatlanttinen yhteistyö, Itä-Euroopan lisääntyneet jännitteet sekä muiden konfliktialueiden tilanne. Turvallisuuskonferenssin viimeisenä päivänä keskustellaan Euroopan unionin roolista näihin haasteisiin vastaamisessa.

Münchenissä puolustusministeri Kaikkosella on lisäksi kahdenväliset tapaamiset usean eri maan puolustusministerin kanssa. Näiden lisäksi ministeri osallistuu Saksan puolustusministeri Christine Lambrechtin järjestämälle työlounaalle.

"Ajankohtaisista turvallisuuspoliittisista aiheista keskusteleminen on Suomelle tärkeää. Kiristyneessä turvallisuustilanteessa on hyvä, että Münchenin turvallisuuskonferenssi pystytään pandemian rajoissa järjestämään. Konferenssi antaa mahdollisuuden eri maiden väliseen vuoropuheluun", sanoo puolustusministeri Kaikkonen.

21.-22.2.2022 puolustusministeri Kaikkonen osallistuu Joint Expeditionary Forcen (JEF) ministerikokoukseen Granthamissa, Isossa-Britanniassa. Kokouksessa ministerit keskustelevat Euroopan tämänhetkisestä turvallisuustilanteesta sekä JEF-yhteistyön kehittämisestä.

Lisätietoa Nato-kokouksen agendasta antaa erityisasiantuntija Outi Nieminen, puh. +358 295 140 079 sekä kokouksen viestintään liittyen viestintäpäällikkö Kristian Vakkuri, puh. +358 295 140 123. Lisätietoa MSC-konferenssista antaa ministeriön puolustuspoliittisen osaston ylijohtaja Janne Kuusela, puh. +358 295 140 300. JEF-kokouksesta lisätietoa antaa erityisasiantuntija Samuli Puhakka, puh. +358 295 140 089.



Palaa otsikoihin