Haku

2023

30.11.2023 14:11

Hallituksen esitys Suomen liittymisestä Nato SOFAan ja Pariisin pöytäkirjaan on annettu eduskunnalle

Ulkoministeriö, puolustusministeriö, oikeusministeriö

Valtioneuvosto antoi 30. marraskuuta Nato SOFAan ja Pariisin pöytäkirjaan liittymistä koskevan hallituksen esityksen eduskunnalle. Esitys sisältää sopimusten voimaansaattamislakien lisäksi yhdeksän liitelakia. Esityksessä arvioidaan, että sopimusten hyväksyminen edellyttää kahden kolmasosan enemmistöllä tehtävää päätöstä.

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Pohjois-Atlantin sopimuksen sopimuspuolten välillä niiden joukkojen asemasta tehdyn sopimuksen (Nato SOFA). Nato SOFA -sopimus koskee Naton jäsenvaltioiden joukkojen oikeudellista asemaa niiden oleskellessa virallisissa tehtävissä toisen Naton jäsenvaltion alueella.

Lisäksi esitetään, että eduskunta hyväksyisi Pohjois-Atlantin sopimuksen mukaisesti perustettujen kansainvälisten sotilasesikuntien asemasta tehdyn pöytäkirjan (Pariisin pöytäkirja). Pariisin pöytäkirjalla Nato SOFAn määräykset ulotetaan myös toisissa jäsenvaltioissa toimiviin Naton esikuntiin ja niiden sotilas- ja siviilihenkilöstöön.

Suomen liityttyä Naton jäseneksi 4. huhtikuuta 2023 tulee Suomen vuoden kuluessa liittymispäivästä hyväksyä kyseiset sopimukset. Suomi on jo Naton rauhankumppanimaana soveltanut Nato SOFAa ja Pariisin pöytäkirjaa pienemmässä mittakaavassa.

Esitys sisältää ehdotukset sopimusten voimaansaattamista koskeviksi laeiksi sekä ehdotukset liittymisen johdosta tehtävistä yksittäisistä lakimuutoksista eräisiin kansallisiin lakeihin.

Hallituksen esityksessä on arvioitu sopimusten määräyksiä, jotka koskevat muun muassa maahantulomuodollisuuksia, aseenkanto-oikeutta, tuomiovallan jakautumista, vahingonkorvausoikeutta ja eräissä tapauksissa siitä luopumista sekä joukkojen erioikeuksia ja vapauksia.

Esityksessä tarkastellaan sopimuksiin liittymisen keskeisimpiä vaikutuksia, erityisesti sitä, miten ne vaikuttaisivat perus- ja ihmisoikeuksiin tilanteissa, joissa Suomi on joukkojen lähettäjä- tai vastaanottajavaltio. Esityksessä on myös avattu sopimusten keskeisimpiä periaatteita, joita ovat vastavuoroisuus, sopimuspuolen suostumus sekä vastaanottajavaltion lainsäädännön kunnioittaminen.

Esitykseen sisältyy Yhdysvaltojen kanssa tehty noottienvaihto, jolla vahvistetaan osapuolten yhteinen näkemys siitä, että Nato SOFAn tulkinnassa ja soveltamisessa osapuolet kunnioittavat kummankin maan lainsäädäntöä ja kansainvälisoikeudellisia velvoitteita.

Esityksessä katsotaan, että Nato SOFAn rikosoikeudellista tuomio- ja lainkäyttövaltaa sekä lähettäjävaltion viranomaisten toimivaltuuksia koskevaan VII artiklaan sisältyy määräyksiä, jotka ovat ristiriidassa perustuslain kanssa. Siksi eduskunnan päätös sopimusten hyväksymisestä esitetään tehtäväksi 2/3:n enemmistöllä.

Suomi liittyy sopimuksiin tallettamalla niitä koskevat liittymiskirjat sopimusten tallettajana toimivan Yhdysvaltojen hallituksen huostaan. Liittyminen tulee voimaan 30 päivän kuluttua liittymiskirjojen talletuspäivämäärästä.

Lisätietoja
Ulkoministeriö:
Kaija Suvanto, oikeuspäällikkö, puh. +358 295 351 159
Maria Guseff, yksikönpäällikkö, puh. +358 295 351 158

Puolustusministeriö:
Hanna Nordström, lainsäädäntöjohtaja, puh. +358 295 140 600

Oikeusministeriö:
Lauri Koskentausta, lainsäädäntöneuvos, puh. 0295 150 241

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@gov.fi


Palaa otsikoihin