Haku

Tiedotteet 2022

23.06.2022 13:02

Ulkomaisissa kiinteistökaupoissa suurempi huomio kansalliseen turvallisuuteen

EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten tahojen kiinteistökauppoja Suomessa tulisi tarkastella jatkossa entistä tarkemmin myös kansallisen turvallisuuden näkökulmasta.

Näin esittää poikkihallinnollinen työryhmä, joka jätti asiasta mietintönsä puolustusministeri Antti Kaikkoselle 23.6.2022. Mietinnössä ehdotetaan tarkennuksia kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta annettuun lakiin, valtion etuosto-oikeudesta eräillä alueilla annettuun lakiin ja etuostolakiin.

Kansallinen turvallisuus voisi vaarantua esimerkiksi tilanteessa, jossa kiinteistön hankkii valtiollinen toimija maanpuolustuksen, rajaturvallisuuden tai huoltovarmuuden näkökulmasta vaarattomasta paikasta, mutta josta voitaisiin kuitenkin harjoittaa laajamittaista laitonta tiedustelua tai Suomeen kohdistuvaa sabotaasitoimintaa. 

Puolustusministeriölle lisättäisiin oikeus selvittää kiinteistön hankinnan rahoitus ja sen alkuperä. Puolustusministeriö voisi antaa asiassa kielteisen päätöksen, jos hankittava kiinteistö ei soveltuisi hakemuksessa ilmoitettuun käyttötarkoitukseen.

Valtion etuosto-oikeutta muutettaisiin siten että ostettava kohde ei saisi sijaita 1000 metriä lähempänä Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen kohteista. Kolmen kuukauden määräaikaa valtion etuosto-oikeuden käyttämisen päättämisestä pidennettäisiin neljään kuukauteen. Samalla esitetään, että valtiolla olisi etusija suhteessa kuntaan etuosto-oikeustilanteissa.

Työryhmän mietintö on luettavissa osoitteessa https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=1085d614-c259-4f56-8b1a-74a5debd7918

Lisätietoja puolustusministeriössä antaa hallitussihteeri Joona Lapinlampi p. 0295 140 033 ja yksikön päällikkö Sara Kajander p. 0295 140 080.


Palaa otsikoihin