Haku

Vuoden 2026 valtionavustushaut


Käynnissä olevat haut


Puolustusministeriö julistaa haettavaksi valtionavustukset maanpuolustus- ja veteraanijärjestöjen toiminnan tukemiseen. Avustukset myönnetään edellyttäen, että eduskunta osoittaa tähän tarkoitukseen määrärahan valtion vuoden 2026 talousarviossa.

Avustukset on tarkoitettu käytettäväksi 

  1. maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen, 
  2. Maanpuolustuskoulutusyhdistykselle (MPK) myönnettävään valtionavustukseen sille laissa vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta (556/2007) säädettyjen julkisten hallintotehtävien hoitamisesta aiheutuviin toimintamenoihin,
  3. kaatuneiden muiston vaalimistyöstä aiheutuviin menoihin,
  4. sotilaallisen kriisinhallinnan veteraanien kuntoutukseen ja tukitoimiin sekä
  5. veteraaniperinteen vaalimisen tukemiseen.

Valtionavustus ei ole käytettävissä maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen Ahvenanmaalla.

Valtionavustusta tulee hakea haeavustuksia.fi -sivustolla viimeistään 4.12.2025.

Hakemukseen on liitettävä valtionavustuslain (688/2001) 10 § ja 11 §:n mukaisesti seuraavat selvitykset:

  • hakijasta/järjestöstä,
  • haettavan valtionavustuksen määrästä ja käyttötarkoituksesta,
  • käyttötarkoitukseen kohdistuvista kokonaiskustannuksista, muista tuloista ja muusta rahoituksesta,
  • tuettavan toiminnan kustannusten ajoittumisesta vuonna 2026,
  • valtionavustuksen maksamisen/rahoituksen aikatauluksi perustuen kustannusten ajoittumiseen vuonna 2026,
  • hakijan/järjestön edellisen tilikauden toimintakertomuksesta, tilinpäätöksestä ja tilintarkastajien lausunnoista,
  • toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta vuodelle 2026 ja
  • maksuyhteystiedoista IBAN-muodossa.

Lisäksi hakemuksessa on kuvattava, kuinka mahdollisesti myönnettävä avustus edesauttaa avustettavan toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja toiminnallista tuloksellisuutta, mukaan lukien tuotettujen suoritteiden laatu ja määrä.

Valtionavustuksen käytön ja valvonnan sekä mahdollisen palauttamisen ja takaisinperinnän osalta noudatetaan edellä mainitun valtionavustuslain 4. ja 5. luvuissa annettuja määräyksiä.

Tarvittaessa aineistot ja liitteet voi toimittaa allekirjoitettuna puolustusministeriön kirjaamoon sähköisesti osoitteeseen kirjaamo.plm(at)gov.fi viimeistään torstaina 4.12.2025.

Lisätietoja antaa tarvittaessa erityisasiantuntija Petri Saarukka (petri.saarukka(at)gov.fi, 0295 140 047).

Helsingissä lokakuun 20. päivänä 2025

Puolustusministeriö



Päättyneet haut


Päätökset