Haku

Tiedotteet 2021

01.07.2021 10:00

Yhdeksän EU-maata aloittavat tulevaisuuden panssaroitujen ajoneuvojen kehittämisen

Suomi, Belgia, Tanska, Viro, Ranska, Saksa, Kreikka, Latvia ja Espanja ovat marraskuussa 2020 allekirjoittaneet aiesopimuksen yhteisestä panssaroitujen ajoneuvojen kehittämishankkeesta. Hanke tukee eurooppalaisen teollisuuskonsortion projektia nimeltä FAMOUS (European Future Highly Mobile Augmented Armoured Systems), jossa kehitetään innovatiivisia tulevaisuuden ajoneuvoratkaisuja. Eurooppalaista teollisuuskonsortiota johtaa Patria, ja mukana on kaikkiaan 19 yritystä edellä mainituista maista.

Teollisuuskonsortio on osallistunut Euroopan puolustusteollisen kehittämisohjelman kilpailulliseen hakuun (European Defence Industrial Development Programme, EDIDP). EDIDP on Euroopan komission kaksivuotinen ohjelma, jonka tarkoituksena on parantaa EU:n puolustusteollisuuden kilpailukykyä. Ohjelma tukee EU:n budjettivaroin puolustusmateriaalin ja -teknologioiden kehittämistä. Kehittämisohjelman budjetti vuosille 2019–2020 on 500 miljoonaa euroa.

Euroopan komissio on myöntänyt edellä mainitusta ohjelmasta konsortiolle 9 miljoonan euron EU-rahoituksen. Lisäksi hankkeeseen osallistuvat yhdeksän maata rahoittavat projektia noin yhdellä miljoonalla eurolla. Projektin tavoitteena on kehittää uusia tulevaisuuden teknologisia ratkaisuja, jotka parantavat uusien ja olemassa olevien panssaroitujen ajoneuvojen suorituskykyä. Kehitettävät teknologia-alueet liittyvät muun muassa liikkuvuuteen, energiatuotantoon, suojaukseen, tilannetietoisuuden kehittämiseen, autonomisuuteen, asejärjestelmän kehittämiseen sekä ylläpidettävyyden parantamiseen.

Projekti liittyy Suomessa kiinteästi Maavoimien arktisen liikkuvuuden kehittämishankkeeseen, jossa etsitään korvaava ajoneuvoratkaisu vanhenevalle ja käytöstä poistuvalle nykyiselle telakuorma-autokalustolle. 

- Arktisten alueiden turvallisuusmerkitys on korostunut viimeisten vuosien aikana. Tämän vuoksi onkin entistä tärkeämpää varmistaa, että Maavoimilla on nyt ja tulevaisuudessa kyky ennaltaehkäistä, turvata ja tarvittaessa puolustaa pohjoisia alueita, puolustusministeri Antti Kaikkonen taustoittaa.

- Nyt käynnistyvässä hankkeen ensimmäisessä vaiheessa teollisuuskonsortio tuottaa Maavoimien suorituskykyvaatimukset täyttävän, uuden innovatiivisen ajoneuvoratkaisun kustannustehokkaan toteutuskonseptin. On hienoa, että Euroopan komissio on myöntänyt rahoitusta EU-budjetista tälle tärkeälle yhteishankkeelle, ministeri Kaikkonen korostaa.

Suomen puolustushallinto on mukana myös kuudessa muussa projektissa, joille komissio on myöntänyt rahoitusta. Projekteihin lukeutuvat muun muassa avaruustilannekuvan kehittämiseen liittyvät projektit SAURON sekä Odin’s Eye. Rahoitusta saa myös ESSOR ohjelmistoradioprojekti. Lisäksi suomalaisia yrityksiä on mukana viidessä muussa projektissa. Yhteensä rahoitettavissa projekteissa on mukana siis 12 eri suomalaista toimijaa 12 teollisuuskonsortiossa.

- Hienoa, että kotimaiset toimijat ovat olleet näin aktiivisia vuoden 2020 EDIDP-haussa. Suomalaiselle osaamiselle on kysyntää Euroopassa ja toivottavasti yritykset hakeutuvat yhtä aktiivisesti myös tämän vuoden aikana Euroopan puolustusrahastosta rahoitettaviin projekteihin, ministeri Kaikkonen kannustaa.

Lisätietoa FAMOUS-projektista sekä Suomen osallistumisesta muihin EDIDP-projekteihin antaa puolustusministeriössä erityisasiantuntija Anna Oksanen puh. 029 514 0060. FAMOUS-projektista lisätietoa antaa Maavoimien esikunnasta jalkaväen tarkastaja eversti Rainer Peltoniemi puh. 0299 800 (vaihde).



Palaa otsikoihin