Haku

Harjoittelu puolustusministeriössä

Puolustusministeriössä työskentelee eri tehtävissä vuosittain kymmenkunta harjoittelijaa. Harjoittelupaikkoja on sekä yliopisto- että AMK-opiskelijoille. Käytäntöä voi tiedustella oman yliopiston tai ammattikorkeakoulun rekrytointipalvelusta tai opintoasioista vastaavasta yksiköstä.  Puolustusministeriön sisäisen henkilöstöhallinnon sektori vastaa opiskelijoiden harjoittelupaikkoihin liittyvistä käytännön kysymyksistä.


Harjoittelijoiden tarinoita

27.01.2021 11:34

Sisäisen henkilöstöhallinnon sektorin harjoittelija Eevi Tihinen

1. Kuka olet?

Olen Eevi Tihinen, 24-vuotias vastavalmistunut tradenomi. Olen kotoisin Keski-Suomesta Jämsästä. Helsingissä olen asunut kolme vuotta, enkä varmaan osaisi enää muualla asuakaan.

2. Mitä työnkuvaasi kuuluu?

Työnkuvaani kuuluu muun muassa sisäisen henkilöstöhallinnon asiantuntijoiden avustaminen rekrytoinneissa. Julkaisen hakuilmoituksia, järjestän haastattelut sekä tallennan ja laadin rekrytointiin ja palvelussuhteen elinkaareen liittyviä asiakirjoja asianhallintajärjestelmään. Toimin myös kokoussihteerinä erilaisissa työryhmissä, sekä tiliöin oman yksikköni laskuja. Kaikenlaisia juoksevia asioita tulee myös hoidettavaksi etenkin toimistolla ollessani.

3. Miten päädyit harjoitteluun puolustusministeriöön?

Hain puolustusministeriöön nähtyäni hakuilmoituksen korkeakouluni työnhakusivustolla, ja onnekseni sain kutsun haastatteluun ja tulin valituksi.

4. Mikä on ollut parasta harjoittelussasi?

Parasta harjoittelussani on ollut ehdottomasti uuden oppiminen. Tämä on ensimmäinen työkokemukseni tältä alalta, ja se on tarjonnut mahtavan näköalapaikan henkilöstöhallintoon hallinnonalana. Olen myös tutustunut huipputyyppeihin, mikä on ollut suuri ilo ja kunnia.

5. Kuvaile työyhteisöäsi muutamalla sanalla.

Työyhteisöni on rento ja kannustava sekä ehdottomasti asiantunteva.

6. Mitkä ovat suunnitelmasi harjoittelun jälkeen?

Saan harjoittelun myötä opintoni päätökseen, eikä kouluun tarvitse enää palata. Olen hakenut töitä, ja toivoisin saavani jonkun kiinnostavan paikan henkilöstöalalta. Nyt haluaisin ainakin hetken olla työelämässä mukana, mutta myöhemmin suunnitelmissani on jatkokouluttautua ja suorittaa ylempi korkeakoulututkinto. Harjoittelu on auttanut löytämää omia mielenkiinnon kohteita ja kirkastanut tulevaisuuden urahaaveita.

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja