Haku

Uratarinoita

02.03.2023 13:17

Vanhempi hallitussihteeri Anna Gau

  1. Kuka olet?

Olen Anna Gau ja työskentelen hallintopoliittisen osaston lainvalmistelu- ja oikeusyksikössä vanhempana hallitussihteerinä. Olen valmistunut oikeustieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta. Asun Helsingissä.

  1. Mitä työnkuvaasi kuuluu?

Työnkuvaani kuluu pääasiassa puolustushallinnon lainsäädäntöön liittyviä säädösvalmistelutehtäviä sekä muita oikeudellisia asiantuntijatehtäviä. Yksikkömme juristit esimerkiksi neuvovat ministeriön muita osastoja erilaisissa oikeudellisissa kysymyksissä.

Toimin myös yhtenä sihteerinä kutsunta-asiain keskuslautakunnan, joka on ylin muutoksenhakuelin asevelvollisuusasioissa. Sihteerin tehtäviin kuuluu muun muassa päätösesitysten luonnostelu.

  1. Miten päädyit töihin puolustusministeriöön?

Ennen puolustusministeriötä työskentelin valtiovarainministeriössä virkamiesoikeudellisten asioiden parissa. Eräänä päivänä näin ministeriöiden intranet-sivuilla hakuilmoituksen hallitussihteerin tehtävästä puolustusministeriössä. Tehtävä vaikutti mielenkiintoiselta, joten päätin hakea paikkaa ja minut valittiin. Olen ollut tyytyväinen vaihdokseen.  Aiemmasta työkokemuksestani on ollut hyötyä myös puolustusministeriössä.

4. Mitkä ovat tällä hetkellä ajankohtaisia asioita työssäsi?

Tällä hetkellä työn alla on muun muassa sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa annetun lain uudistaminen, mikä on suhteellisen suuri kokonaisuus. Lisäksi Suomen tuleva Nato-jäsenyys aiheuttaa muutostarpeita kansalliseen lainsäädäntöön ja olen mukana tähän liittyvässä työssä. Tulevan Nato-jäsenyyden vuoksi onkin myös tärkeää kartuttaa osaamista Natosta ja sen toiminnasta.

5. Mikä on parasta työssäsi?

Parasta työssäni on työtehtävien ja niihin liittyvien teemojen monipuolisuus - saman päivän aikana saatan hoitaa esimerkiksi sotilaskurinpito- ja rikostorjuntalainsäädäntöön tai aluevalvontalainsäädäntöön liittyviä säädösvalmistelutehtäviä sekä pohtia ulkomaalaisten kiinteistöhankintoihin liittyviä kysymyksiä. Pidän kirjoittamisesta, minkä vuoksi säädösvalmistelutehtävät sopivat minulle.

Kutsunta-asiain keskuslautakunnalle osoitettujen valitusten käsittely ja päätösesitysten luonnostelu on mukavaa vastapainoa säädösvalmisteluun liittyville työtehtäville.

Puolustusministeriössä tehdään merkityksellistä työtä, mikä on minulle tärkeää.

 6. Kuvaile työyhteisöäsi muutamalla sanalla

Ministeriössä työskentelee erittäin osaavia ihmisiä, joiden kanssa on mukava tehdä yhteistyötä. Heidän kanssa työskennellessä oppii aina jotakin uutta. Omassa yksikössämme meillä on hyvä porukka ja vaikka työskentelemme vaativien asioiden parissa, löytyy aina tilaa myös huumorille.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi