Haku

Uratarinoita

30.09.2021 15:46

Vanhempi hallitussihteeri Kosti Honkanen

1. Kuka olet?

Olen Kosti Honkanen ja työskentelen vanhempana hallitussihteerinä puolustusministeriön hallintopoliittisen osaston lainvalmistelu- ja oikeusyksikössä. Olen valmistunut oikeustieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta. Asun Helsingin Kalliossa ja olen paljasjalkainen helsinkiläinen. Luonnehtisin itseäni henkilöksi, joka tykkää kiinnostavista asioista.

2. Mitä työnkuvaasi kuuluu?

Työnkuvaani kuuluu säädösvalmistelua, lakien ja asetusten säätämistä sekä oikeudellista neuvontaa. Työni pitää sisällään paljon tiedonhankintaa ja tiedon prosessointia. Työssäni pääsen perehtymään laajoihin asiakokonaisuuksiin, joita minun tulee ymmärtää kyetäkseni analysoimaan niiden sisältöä.

Lainvalmistelutehtävissä olen muun muassa saanut toimia päävalmistelijana vuonna 2019 asetetun sotilastiedustelulain valmistelussa. Tiedustelulain astuttua voimaan olen toteuttanut sotilastiedustelun laillisuusvalvontaa ja -tarkastusta, johon sisältyy päätöksiä, perusteluja ja laintulkintaa. Sotilastiedustelun laillisuusvalvonta ja -tarkastus on jatkuvaa toimintaa, ja työstä julkaistaan kerran vuoteen laillisuusvalvontakertomus.

Puolustushallinnonalasta tekee mielenkiintoisen sen laaja verkottuneisuus ja liityntäpinnat muuhun yhteiskuntaan. Esimerkiksi kemikaali-, räjähde- ja jätelait koskettavat eri sektoreiden toimijoita. Myös kansainvälinen ulottuvuus on läsnä, ja työpöydälläni on Suomi–Ruotsi-yhteistyön kansainvälisiä sopimusjärjestelyjä.

3. Miten päädyit töihin puolustusministeriöön?

Valmistuttuani maisteriksi pohdin, mihin suuntaan lähtisin pyrkimään. Yksityinen sektori tuntui omaan makuuni hieman konservatiiviselta, joten päädyin hakemaan töihin valtiolle ja pääsin määräaikaiseen virkasuhteeseen puolustusministeriöön.

Ministeriö yllätti rentoudellaan, eikä minun onnekseni tarvinnut esimerkiksi leikata hiuksiani. Olen tutkijaluonne, joten uppouduin mielenkiintoisiin aiheisiin syvälle. Sain jatkoja määräaikaisiin virkasuhteisiin, minkä jälkeen minulle tarjoutui mahdollisuus täyttää ministeriöön avautunut uusi virka. Tällä tiellä olen ollut nyt viimeiset yksitoista vuotta.

Valtionhallinto työpaikkana ei opiskeluaikana ollut vielä mielessä. Opiskelin julkishallinnon opinnot melko ripeästi pois alta ja tein paljon opintoja yksityisoikeuden puolella, missä käsitellään muun muassa varallisuusoikeutta ja arvopaperimarkkinoita. Pro gradu -tutkielmassani käsittelin rahoitusjärjestelyitä, eli sekään ei liipannut valtionhallintoa. Varusmiespalveluksesta minut vapautettiin, joten maanpuolustusteematkin tulivat kunnolla vastaan vasta ministeriön harjoittelussa.

Koen lähtökohdistani olleen työssä etua: kykenen katsomaan puolustushallintoa tuorein silmin ja kyseenalaistamaan asioita, joita pitkän linjan puolustushallinnonalan ihmiset eivät välttämättä huomaa.

4. Mitkä ovat tällä hetkellä ajankohtaisia asioita työssäsi? 

Suurin potti tällä hetkellä on perehtyminen vireille pantuun hankkeeseen, joka koskee Suomessa aloitettavaa kyberpuolustusta. Työssäni olen jatkuvasti ajan hermolla, ja on jännittävää, että tehtävässäni pääsen olemaan poliittiseen uutisointiin liittyvissä aiheissa vähän kuin askelen edellä.

Säädösvalmistelussa olen mukana tekemässä Puolustusvoimien ajoneuvoja koskevaa lakia. Laki on tarpeellinen, sillä eduskunnan uusi ajoneuvolaki koskee pitkälti tavanomaisia perusmarkkinoiden autoja. Puolustusvoimilla on paljon erikoisajoneuvoja, joten tehtävänämme on säätää laki huomioimaan myös ne. Ajoneuvolain valmistelu alkoi vuoden 2021 keväällä, ja tavoitteena on saattaa työ päätökseen vuoden loppuun mennessä.

Sotilastiedustelulaki on edelleen ajankohtainen, ja aihe on mediassa usein luupin alla. Tiedustelulaki herätti laajaa pohdintaa ja edellytti muutoksia myös perustuslakiin. Suomen sotilastiedustelulaki on Euroopan tasolla tuore tapaus ja siinä mielessä erityinen, että Suomi huomioi yksityisyydensuojan huolellisesti ja lainsäädäntö on tarkkaa. Lain tiimoilta onkin tullut kiinnostuneita yhteydenottoja kansainvälisiltä kollegoilta.  

5. Miten puolustusministeriön työskentelykulttuuri on muuttunut urasi aikana?

Urani aikana lainvalmistelu- ja oikeusyksikkö on kasvanut. Työskentelykulttuurista sanoisin, että tapa työskennellä on puolustusministeriössä vapautunut. Koronapandemia ajoi etätöihin, mikä on antanut työntekijälle liikkumatilaa. Ennen pandemiaa etätyöhön suhtauduttiin hieman varauksella, mutta nyt se nähdään työmuotona siinä missä paikan päällä työskentelykin. Etätyö on antanut työntekijöille vapauksia jaksottaa työaikaansa ja valanut lisää luottamusta esimiesten ja alaisten välille. Nykyään voi työskennellä ajasta ja paikasta riippumatta, kunhan haluttuun lopputulokseen päästään.

Vapautuneempi työkulttuuri näkyy myös ulkoisessa olemuksessa, sillä ennen vanhaan esimerkiksi farkut eivät kuuluneet virkamiehen pukukoodiin ja säntillinen tyyli nähtiin kunnioittavana eleenä ministeriötä kohtaan. Nykyään rennompi pukeutumistyyli on sallittua, eikä puvulla tarvitse ikään kuin todistaa asiantuntijuuttaan.

6. Mikä on parasta työssäsi?

Lainvalmistelutehtävät ovat äärimmäisen mielenkiintoisia! Työssäni on aivan valtavan paljon parhaita juttuja, joista mainittakoon työn itsenäisyys, kehittyminen omassa asiantuntijuudessa, aiheiden laaja-alainen seuraaminen sekä moninaiset ja vaihtelevat tehtävät. Minusta on hienoa, että työ on jatkuvaa peliä: mikään ei valmistu täysin, vaan on kyettävä pysymään mukana muutoksessa. Työn luonteeseen kuuluu, että täydellistä tai lopullista tulosta ei synny koskaan, vaan on hyväksyttävä riittävän hyvä. On erittäin hienoa päästä käyttämään omaa asiantuntijuuttaan tällaisissa tehtävissä.

7. Kuvaile työyhteisöäsi muutamalla sanalla.

Lainvalmistelu- ja oikeusyksikkö on avarakatseinen ja moninainen työyhteisö. Ministeriöksi pieni puolustusministeriö on kuin suuri perhe, jossa yhteistyö on tiivistä, raja-aidat matalia ja aina voi koputtaa toisen oveen.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi